Samaan aikaan seisoi kaksi köyhästi puettua miestä yliprokuraattorin palatsin edustalla.
Toinen heistä, jonka korkeaa, hienopiirteistä otsaa reunusti omituisen vaaleanhallava tukka ja jonka yllä oli lopen kulunut, tummansininen, hopeanappinen ylioppilasunivormu, piti kättään lujasti taskussaan, ikäänkuin olisi raudanlujin sormin puristanut kourassaan jotakin kallisarvoista esinettä.
Toisella miehistä oli kuopalle painuneet kasvot, joiden jalomuotoiset piirteet nälkä ja kaikenkaltaiset puutteet olivat miltei muodottomiksi rumentaneet.
"Oletko rauhallinen, Ivanov?"
"Täydellisesti, veliseni."
Vaaleatukkainen hymyili… Ei kiihtymyksen jälkeäkään ilmennyt hänen hymyilyssään, joka paljasti kalpeiden huulien välissä kaksi kaunista, valkoista hammasriviä.
"Jos meidän onnistuu tehdä se peto mykäksi…" Ivanov kohotti varoittavasti sormen suulleen.
"Sinä olet varomaton, Langovski ystäväni…"
Langovski naurahti.
"Kymmenen vuoden oleskelu Pähkinälinnassa on omiaan tekemään varovaiseksi, eikö totta?" [Langovski oli entinen upseeri, joka valtiollisista vehkeilyistä epäiltynä tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen Pähkinälinnaan.]