Pobjedonostsev kohotti teräväpiirteistä päätään ja tähysteli epäluuloisesti pimeyteen.
Kuului puoleksi tukahdutettu pettymyksen huudahdus…
Siniseen ylioppilasunivormuun puettu mies oli kohottanut kätensä ja tähtäsi otsaan… tuohon kylmään, säälimättömään otsaan, joka marmorinkovana kohosi tuuheiden kulmakarvojen yläpuolella.
Toinen laukaus… kolmas…
Kadulla oli syntynyt eloa. Ovia paukutettiin kiinni, kiihtyneet ihmisäänet puhuivat yhtaikaa.
Osoitettiin miestä, joka seisoi suorana keskellä katukivitystä.
Neljäs laukaus!…
Joku kävi häneen käsiksi, riisti aseen hänen kädestään.
Hän kohautti olkapäitään, purskahti kamalaan, suonenvedontapaiseen nauruun…
Kaari-ikkunassa, kirkkaassa valovirrassa, näkyivät Pobjedonostsevin piirteet — kylminä — hymyilevinä — kammottavina. Belzebubin kasvot, pahan hengen, joka oli kaikkia maailman mahteja voimakkaampi…