Olet siis saanut kirjeeni… vahingoittumattomina ja avaamattomina! En voi ilmaista Sinulle, kuinka rauhoittava se tieto minulle on. Monenlaisten tapausten kiihoittamana mielikuvitukseni loihti jo eteeni mahdollisia petoksia ja kaikenlaisia kauheita sattumia. Nyt tunnen jonkinlaista hyväätekevää levollisuutta, kuin sellainen, joka pitkällisten myrskyjen jälkeen vihdoin on päässyt sataman turviin…
Minua kummastuttaa, että se kirjeeni, jossa kerroin monsieur Loubetin käynnistä, jo on ehtinyt Sinun käsiisi. Näyt pitävän sitä erikoisen tärkeänä ja pahoittelet hiukan kertomukseni lakoonista lyhytsanaisuutta. En vain oikein käsitä, mitä maljojen ja juhla-ateriain yksityiskohtaisella kuvailulla ja mainitsemallasi tulevalla valtaryhmityksellä on keskenään tekemistä.
Yhtä vähän voin nähdä poliittisella taivaanrannalla mitään "suuria tulevia tapauksia".
Herra von Witte on jo niin kauan pitänyt meitä aasialaisen vaaransa pelossa, että hänen uhkailunsa ovat menettäneet kaiken pelottavan. Keisari on ehkä ainoa, joka vielä hiukan hätkähtää sitä. Mutta hänkin on käynyt rohkeammaksi. Joitakuita viikkoja sitten hän oli erittäin mielenkiintoisena kuunnellut suuriruhtinas Vladimirin esityksiä tuottoisista korealaisista metsäkaupoista, joiden toteuttamiseksi täytyi saada Venäjän rahamiespiirit puolelleen. Eräässä ensimmäisistä kirjeistäsi kerrot jostakin kohtauksesta suuriruhtinaan valtuutetun kanssa… tätä kirjoittaessani tulee mieleeni se hupsu ajatus, että niillä kahdella asialla voisi olla jotakin yhteyttä… Mutta ei! Sanoinhan sinulle jo, mikä onneton sommittelutaito minussa viime aikoina on kehittynyt…
Luin kirjeesi vielä uudelleen. Kirjoitat, että elämme suurien tapauksien aattona, ja muusta sisällyksestä ilmenee kieltämättömästi, että sana "sota" on ajatustesi takana, vaikket joistakin syistä tahdo kirjoittaa sitä julki…
Jospa tietäisit, rakkaani, kuinka kummallisilta ennustuksesi näyttävät täällä lämpimän kesäkuisen aamun hiljaisuudessa!
Sataa yhä, mutta se ei ole enää mitään sohinaa, vaan hienoa, surumielistä pisaroimista, joka hunnun tavoin laskeutuu puiden lehvien ja suuren palatsin kiiltävien kattojen ympärille.
Tiet ovat kosteat, ja puutarhurien haravain karhulta kuuluu hiljaisuuden läpi suuresta vaahterapuistosta päin kuin tahdikas, alati palaava säekerto.
Maria Feodorovna oli juuri täällä ja joi teetä keisarin seurassa.
Aleksandra Feodorovna ei ollut saapuvilla… Hän istuu yhä suuriruhtinattaren vuoteen ääressä. Lapsi kuuluu itkevän ja käyvän rauhattomaksi, jos keisarinna näyttää vain aikovankin poistua huoneesta…