Witten ja Plehwen välit tuntuvat kireiltä ja sähköisiltä. Keisari ottaa vastaan molemmat ja heiluu edestakaisin kahden äärimmäisyyden välillä…
Täällä kuulee usein lausuttavan sellaisia mielipiteitä, että meidän hentomielinen politiikkamme on tehnyt Japanin ylvästeleväksi. Jos olisimme kyenneet näyttämään rautaista nyrkkiä… Emmekö siis vieläkin siihen kykene?
Alkaa äkkiä taas tuntua, että elämme suurten tapausten aattona…
Keisarinna on aivan rauhallinen. Hän ei aavista tahi ei tahdo aavistaa mitään. Ehkäpä hän ei ole täydellisesti selvilläkään nykyisten polttavien kysymysten laajakantoisuudesta. Hän ei milloinkaan puhu politiikasta, ja hovin henkilöistä vain silloin, kun se ei ole vältettävissä. On mahdotonta ajatella ruhtinatarta, joka olisi ollut vähemmän vehkeilijä kuin hän.
Italialainen vierailu lähestyy lähestymistään. Siitä puhutaan paljon, huolettomasti, huomiotaherättävän huolettomasti… Vaivaan turhaan aivojani koettaessani löytää tapauksesta jotakin valtiollista tarkoitusta. Ehkä haparoinkin aivan tyhjässä. Lopultakin riippunee kaikki vain Euroopan valtojen veljeytymisestä…
Se, mitä siellä Aasiassa tapahtuu…!
Joka tapauksessa ovat siirtomaasodatkin pelottavia. Englannin esimerkin pitäisi olla meille varoituksena. Mutta emmehän me olekaan mitään englantilaisia, joiden saaliinhimoinen politiikka tekopyhästi oikeuteen ja laillisuuteen vedoten vuodattaa veren rauhallisten kansojen suonista. Meillä on hallitsija, joka pitää rauhan säilyttämistä korkeimpana lakinaan.
Wittessä on viime aikoina tapahtunut surullinen muutos. En erehdy.
Hänen entinen erehtymätön varmuutensa on hävinnyt.
Paha hänelle, että juuri se ominaisuus takaa suurimman menestyksen
keisarin luona.
Aiheuttaakohan uusi sisäasiainministeri todenteolla hänelle vaivaa?