Sergei Juljevitsh ei häntä pelännyt. Hän pelkäsi vain yhtä: keisarin horjuvaisuutta, keisarin, jolla oli tapana yhtyä viimeksi puhuneen mielipiteeseen ja joka oli tottunut työntämään yksityisen monivuotiset ansiot taka-alalle.
Siihen tietoisuuteen, että oli uhrannut voimansa tämän hallitsijan palveluksessa, sekoittui hitunen mielikarvautta.
Olihan mahdollista, että voimat toisinaan olivat väsähtäneet, että ne olivat tehneet huonon palveluksen itsevaltaiselle hallitukselle kieltäytyessään tunnustamasta oikeauskoisuuden vaatimuksia ja osoittaessaan vapaamielisiä ajan virtauksia kohtaan myöntyväisyyttä, jonka seurausten täytyi muodostua onnettomiksi.
Mahdollista kyllä…! Mutta tahto oli ollut hyvä ja usko kyllin rehellinen voidakseen vastustaa keisarin epäluuloisuutta tiettyyn määrään saakka.
Mutta Nikolain sielu oli kuin hiekkainen kesantomaa, jossa kaikenlaiset siemenet itivät, — ja rehottava rikkaruoho tukahdutti järjen pyrkimykset.
Sergei Juljevitsh oli menettänyt työilonsa.
Pahantuulisena ja ärtyisenä hän suoritti kiireelliset tehtävänsä, ponnistaen umpimielisenä kaiken tarmonsa torjuakseen ja väistääkseen Plehwen juonia.
Hän koetti pelastaa sen, mikä pelastettavissa oli, ja tunsi kuitenkin, kuinka tapausten paino musersi hänen kätensä heikon työn siruiksi.
Taaskin pääsi Besobrasov keikauttamaan itsensä maailmankohtalojen ohjaajaksi.
Hänen Itä-Aasian matkansa tarkoituksena oli ollut tutustuminen Korean metsiin ja keinottelijain hankkiminen, jotka olivat halukkaat sijoittamaan petollisilla keinoilla keräämiään rahoja tuohon suurisuuntaisimpaan kaikista liikeyrityksistä. — Erään jo unohtuneen toimiluvan nojalla aloitettiin metsien kaataminen, maahan kutsuttiin venäläisten työntekijäin turvaksi kasakoita, jotka panivat käytäntöön pelätyn nagaikkahallinnon.