Mitä merkitsivät papin kummalliset silmät? Pois mielestä sellaiset rumuudet! Värisytti vielä, kun hän ojensi molemmat kätensä keisarille. Olihan heillä yhteinen rakkaus! —
* * * * *
Seuraavassa elokuussa syntyi Venäjän valtakunnalle kruununperillinen.
Ihme oli siis toteutunut. Sarovin pyhän Serafinin maine oli nyt taattu.
Oikeauskoinen kirkko kohotti päätään voitosta riemuiten.
Mutta kansa ei enää ollut sama lapsekas, ihmeitä kaipaava kuin kymmenen vuotta takaperin. Se alkoi kehitellä omaa uskonnollista elämystään ja punoa tätä yhteen ajan vaatimusten kanssa.
Perintöruhtinaan syntymä herätti yleistä riemua, sillä tämän tapauksen johdosta odotettiin perustuslakia, ja keisarille muistutettiin perustuslain asiaa kuin lupausta, joka oltiin valmiit, tarpeen tullen, saamaan toteutetuksi vaikka väkivallalla.
Mutta keisari menetteli kuten oli heikon luonteensa mukaan menetellyt hallituskautensa alusta saakka: horjui ja epäröi. —
Asianhaarat pakottivat hänet kyllä antamaan lokakuun 17 p:n manifestin, jota Witte lisäksi valaisi huonosti laaditussa selityskirjassa.
Tämä manifesti oli laadultaan yksinomaan maallinen eikä, siis pystynyt kumoamaan sitä valaa, jonka tsaari oli vannonut, kun hänet kruunattiin ja voideltiin. Siitä puuttui uskonnollinen puoli. Ylimmäinen pappi Nikolai Aleksandrovitsh epäsi kirkkonsa uskovaisilta sen, mitä keisari kansalleen myönsi.
Taantumuspuolue riemuitsi. Alettiin syyttää kansaa kiittämättömäksi, kun sen ilonilmaukset olivat niin pian vaienneet. Etsittiin uusia keinoja, millä revittäisiin rikki kumouspuolueiden tiheäsilmäinen verkko ja kaksin verroin ankarammin tukahdutettaisiin kapinan monikielinen liekki.