Nuori pappi seisoi pyhimyksen kuvan alla, jonka kehä oli jalokivillä koristettu, ja hänen hehkuvissa silmissään oli levotonta vilkuilemista. Hän oli kotoisin Etelä-Venäjältä, oli vaeltanut paljon maailmalla päästen täysin selville pyhän elämyksen eroottisesta mystiikasta ja vuosikausia kuulunut pahamaineiseen Hlysty-lahkoon. [Hlysty oli nimenä eräällä irstailevalla itsensäkiduttaja-lahkolla 17-vuosisadalta. Sen tunnuslauseena oli: "Synti voidaan kuolettaa vain synnillä.">[ Hän ei uskonut siihen ihmeeseen, jota nuo mutisevat huulet rukoilivat.
Mutta rukoilijatar oli kaunis — jopa keisarinna — —
Tästä koituisi pyhän Serafinin haudalle erinomaista mainetta. Pappi myhäili — —
Yhdeksän päivää rukoili Aleksandra Feodorovna. Noustessaan polviltaan hän oli niin uupunut, että tuskin pysyi pystyssä. Kuin unissakävijä hän silmäili ympärilleen. Ja silloin hänen katseensa osui papin merkillisiin silmiin.
Toisenlaiset olivat nuo silmät kuin isä Joannin. Niistä uhkui lupauksia, joita oli rukoiltu, ja haluja, jotka kammottivat. Sittenkin Aleksandra Feodorovna sieti, että nuori pappi luki hänelle siunauksen. Mutta hänen huulensa värisivät kuin hän olisi joutua koskettamaan jotakin saastaista.
"Sarovin pyhä Serafin!" — —
Keisarikin rukoili. Rauhallisina ja hieman suruisina hänen kasvonsa häämöittivät pyhän savun lävitse. Niin yksinkertaisen uskovaisena kuin tavallinen venäläinen hän luotti ihmeeseen. —
Yhdeksäntenä päivänä oli keisarinna mennyt tainnoksiin. Hänet kannettiin kirkosta ulos. Paasto ja rukoileminen oli kuluttanut hänen voimansa. — Hartaudenharjoitus oli nyt päättynyt. —
Aleksandra Feodorovna hymyili nähdessään keisarin huolestuneet kasvot, jotka olivat kumarruksissa hänen ylitseen. Mieleen muistui entisiä oloja — niinpä heidän ensimäinen retkensä Kremliin, jolloin hänet taintuneena kannettiin vaunuista.
Hänen vaatteisiinsa oli jäänyt pyhän savun tuoksua. Hän oli rukoillut, oli alentanut itsensä puolisonsa vuoksi. Ja nyt hänessä oli jotakin morsiamen tapaista. —