Aika oli onnettomasti valittu. Loppiaisena oli eräiden kaartinupseerien "varomattomuuden" vuoksi ammuttu muutamia shrapnelleja keisarilliseen paviljonkiin, eikä kiihtymys sen johdosta ollut vieläkään asettunut hovipiireissä. Ja lisäksi oli epäluulo lakkoilevia työmieslaumoja kohtaan saanut yllykettä kaduilla sattuneista pikku kahakoista.
Tsaarin kansa, joka mieli astua hänen eteensä lausumaan miljoonien toivomuksia, sai sellaisen vastaanoton kuin rikollisparvi.
Suuriruhtinas Wladimir oli ennakolta aavistanut mellakoita ja mielenosoituksia ja ryhtynyt, laajoihin toimenpiteisiin. Kasarmeissa oli koolla viisikymmentätuhatta miestä sotaväkeä; toisia joukkoja oli ministeriöissä ja yleisissä rakennuksissa, ja monien talojen pihoilla oli myös sotaväkeä valmiina hyökkäämään millä hetkellä hyvänsä.
Mutta hallitsijansa lupaukseen luottava kansa ei välittänyt vaarasta.
Kantaen tsaarin ja pyhimysten kuvia keskellään ja laulaen hurskaita virsiä aaltoili sadan tuhannen työläisen lauma kulkueeksi järjestyneenä Talvipalatsia kohti. Troitski-torilla oli heitä vastassa tsaarin pataljoonia. Kasakkain piiskat haihduttivat heti vapauden haaveet, ja keisarillisen vartion luodit vinkuivat keisarin alamaisten seassa.
Lumi värjäytyi punaiseksi Troitski-torilla. Kansanjoukko hajaantui, pakeni, haki suojaa sitä tsaaria vastaan, jolta oli tultu apua anomaan. Tukahdutettu vimmanhuuto kiristi työläisten kurkkuja.
Eräästä Talvipalatsin akkunasta tarkasteli Wladimir Aleksandrovitsh kylmäverisesti näitä hävityksen merkkejä. Valta sille, joka osasi valtaa käyttää! Julma voitonriemu kiilui hänen kylmissä silmissään. Parrakkaan suun ympärillä leikki hymy.
Mutta keisari oli paennut Tsarskoje Seloon, oli siellä polvillaan kappelissa ja rukoili — — Rukoili kaikkea hyvää alamaisilleen, onnettomalle, harhaan johdetulle kansalle, sill'aikaa kun hänen pääkaupunkiosa kaduilla virui pari tuhatta ruumista.
Se anomus, jonka lakkolaiset olivat aikoneet jättää herralleen ja keisarilleen, kuului seuraavasti:
"— — Me olemme kurjia ja solvattuja orjia, joita mielivalta sortaa. Kun kärsivällisyyden raja oli saavutettu, lakkasimme työstä. Meillä ei ole ihmisoikeuksia; Sinun virkamiestesi kautta olemme orjiksi joutuneet. Virkasääty on rosvoja ja valtion rahojen varkaita. Kansalta on riistetty kaikki mahdollisuus lausua julki toiveensa ja vaatimuksensa ja ottaa osaa verojen ja valtionmenojen määräämiseen. Kaikki tämä on ristiriidassa inhimillisen ja jumalallisen oikeuden kanssa. Mieluummin kuolemme kuin enää elämme sellaisissa oloissa.