Seuraavana aamuna lähti Leuchtenbergin herttua Tsarskoje Seloon esittääkseen keisarille kahden kesken totuudenmukaisen kertomuksen siitä, mitä Pietarissa oikeastaan oli tapahtunut.
Nikolai otti hänet vastaan työhuoneessaan ja jutteli tyynesti ja kylmäkiskoisesti, ikäänkuin olisi puhe kumouksellisten ainesten vähäpätöisestä kepposesta. Kun herttua ilmeisesti korostetussa tarkoituksessa mainitsi hänelle uhrien todellisen luvun, kalpeni keisari, puristi huulensa yhteen ja alkoi levottomasti kävellä edestakaisin. Sitten oli keskustelu hyvin harvasanaista.
Illalla käskettiin Trepovin saapua Tsarskoje Seloon.
Hän tuli sen näköisenä kuin ainakin monipuuhainen diktaattori. Keisari teki kysymyksiä, joihin oli hankala vastata, mutta Trepov piti kuitenkin viisaimpana pysyä totuudessa.
Tässä ei ollut puhe vain kapinasta — ei, vaan oikein vallankumouksesta!
Vielä oli keinoja sen hillitsemiseksi.
"Verisiäkö?" tutki keisari.
Kenraalikuvernööri kohautti leveitä hartioitaan.
"Tehokkaita, luullakseni. Taistelussa ei kukaan välitä siitä, haavoittuuko vastustaja kuolettavasti."
Keisari oli hetken aikaa vaiti.
"Pitäisi kuitenkin löytää jokin mahdollisuus käyttää vain lievimpiä keinoja", sanoi hän sitten.