"Minun täytyy huomauttaa teidän keisarilliselle majesteetillenne, että sillä, joka on vastuussa, täytyy joka tapauksessa myös olla keinot."
Trepovin äänessä oli tuima, kimeä kaiku, joka ilmaisi hänen ärtyneen.
Keisari teki epäröivän kädenliikkeen ja koetti sovitella.
"Onhan itsestään selvää, että teidän mielestänne on yhtä tärkeätä kuin minunkin välttää kaikkea tarpeetonta verenvuodatusta."
Sitten keisari ehdotti, että Pietarissa levitettäisiin julistuksia, joissa työväkeä kehoitettaisiin jälleen ryhtymään työhön. Pidätetyt päästettäisiin taas vapaiksi, mikäli suinkin olisi mahdollista.
Trepov teki puolestaan myönnytyksiä ja pohti asiaa. Kun hän sitten parin tunnin päästä poistui, oli sanoja paljonkin vaihdettu, mutta niiden käydöllinen merkitys oli nollan arvoinen.
Keisarin epämääräiset ja epäröivät ohjeet olivat sellaisia, että niitä sopi kiertää. Ja yksinvallan päämäärä pyhitti kaikki keinot.
Tsarskoje Selossa pidetyt perheneuvottelut olivat täynnä kiusallisia kohtauksia, jolloin keisarin epäröimisestä johtui ikäviä hankauksia. Wladimir Aleksandrovitshin vaikutus oli heikennyt. Tuntui melkein siltä kuin keisari yrittäisi vapautua itsevaltiuden ajatuksesta ja tottua kuvittelemaan perustuslaillista hallitustapaa. —
Samanlaista tuskailua oli myös keisarinnan puolella. Hän ei aavistanut "Punaisen sunnuntain" murhenäytelmän kaikkea laajuutta, mutta hän oli kyllin herkkä tunteakseen kärsimystä keisarin hermostuksesta ja tämäntalvisen olon pahaenteisestä synkkyydestä.
Hän tiesi, että oli tulossa seurauksiltaan tärkeitä päätöksiä ja että Trepov, jonka valtava häränniska oli hänelle yhtä vastenmielinen kuin hänen raskaiden käsiensä kömpelöt liikkeet, usein, liiankin usein kävi keisari työhuoneessa. —