Oliko hänessä viimeaikaisista tapahtumista todella herännyt aie antaa, kansalle hallitusmuoto? Sitä ei Aleksandra Feodorovna tiennyt.

Alituisen ja perin tarkan silmälläpidon vuoksi olivat kahdenkeskiset puhelut käyneet harvinaisiksi. Jos niitä joskus sattui, silloin keisari oli vaitelias ja vältti vastaamasta suoriin kysymyksiin. Tsarskoje Selossa ei kukaan saanut päivän tapauksista niin vähän kuulla kuin keisarinna. Hänelle tehtiin vääryyttä juuri sillä, että säästettiin. Mille suunnalle nyt kääntyisi sisäpolitiikka?

Ruhtinas Sviatopolk-Mirski, vapaamielinen ministeri, ei ollut saanut mitään toimeen yhä vaativiin kansanjoukkoihin nähden. Oliko siis tulossa uusi käänne taantumukseen päin?

Pobjedonostsev oli tosin sairaana. Työväestön yksimielinen nousu vastarintaan oli lamauttanut hänet. Ne harvat päivät, jotka hänellä vielä oli elettävänään, hän käytti laatiakseen testamentin, jonka oli määrä verisesti kostaa kumouksellisille.

Hänen kuolemansa ei aiheuttaisi mitään muutosta. Viisaasti harkiten hän oli jo valinnut seuraajansa. Ja hänen aatteensa elivät murtumattomin voimin. Vielä vallitsivat suuriruhtinaat tsaarin mieltä ja vastustivat sitä ajatusta, että kutsuttaisiin koolle entisaikain kaltainen edustajakunta. Keisari oli näet aikonut näin menetellä, ja sanomalehdistö saisi selittää tämän olevan ensi askelena perustuslaillisuuteen. Mutta hän mukaantui ympäristönsä vaikutukseen ja luopui aikeestaan.

Helmikuun keskivaiheilla oli vallankumouksellinen komitea kirjeessään lausunut keisarille kuolemantuomion.

Trepov kutsuttiin Tsarskoje Seloon tutkimaan tätä asiaa ja kidutti vartijoita ja palvelijoita lukemattomilla kuulusteluilla, joista ei kuitenkaan ollut mitään tulosta. Myöskin keisarinnan hovinaisia ja palvelijoita tutkittiin.

"Eivätkö ne vartijat, joita tänne on hankittu yllin kyllin, voi suojella edes keisarin ovea?" kysyi Aleksandra Feodorovna katkerasti.

Trepov suoristautui täyteen mittaansa.

"Ei keisari eikä" — hän viivytteli hetkisen — "eikä suuriruhtinas-kruununperijä ole turvassa, ellei meille anneta keinoja lopullisesti masentaa kumousliikettä."