Oliko Trepov tahallaan näin sovittanut sanansa? Alekseiko? Sydän tuntui taukoovan sykkimästä, sitten jyskytti entistä kiivaammin. —
"Teidän keisarillinen majesteettinne voi pahoin'."
Ruhtinatar painoi kosteaa, vahvasti tuoksuvaa liinaa Aleksandra Feodorovnan otsalle. Keisarinna kokosi voimansa. Saiko nyt näyttää heikkoutta, kun vihollinen oli ovella? Kiireesti hän nousi seisaalle.
"Teidän keisarillinen majesteettinne on rasittunut."
"Älkää välittäkö, ruhtinatar! Se ei merkitse mitään — ei mitään."
Aleksein makuusuojassa hän löi otsansa vuoteen reunaa vasten. Pikku poika kirkaisi, nauroi ja tavoitti kömpelöillä sormillaan äitinsä hiuksia. Täydessä hyvinvoinnissa venytteli itseään pyöreä, ruusunpunainen lapsenruumis patjojen välissä.
Venäjän perillinen ja toivo! Sittenkin kaiken uhalla!
Trepov tekisi kumouksesta lopun, jotta Venäjän perillinen jäisi eloon. Äskeisen yön hermostunut nauru tuntui taas tulevan. Jäseniä kiristi suonenvedon kaltainen jännitys. Lapsi rupeisi arvatenkin itkemään. —
Keisarinna poistui vaivaloisesti viereiseen huoneeseen, vaipui siellä nojatuoliin ja alkoi nyyhkyttäen nauraa. —
Uhkauskirjeitä tuli oikein satamalla. Kaikille suuriruhtinaille, Trepoville ja Pobjedonostseville toimitettiin kirjallisesti heidän kuolemantuomionsa.