Maria Feodorovna piti huulensa tiukasti yhteenpuristettuina. Iän mukanaᵣ tulleet haitat, joita kävi yhä vaikeammaksi salata, loivat hänen ilmeeseensä jotakin katkeroitunutta.
"Englanti osaa hankkia puolelleen sanomalehdistön", sanoi hän pilkallisesti. "Se on sen ainoa liittolainen Venäjällä. Ja voimakkain."
"Ainoako?" kysyi suuriruhtinas.
Maria Feodorovna kääntyi olkapäitään kohauttaen poispäin. Sergein kuoleman jälkeen ja Vladimir Aleksandrovitshin jouduttua epäsuosioon hallitsi Nikolai Nikolajevitsh keisaria.
Oli hallinnut… siihen päivään saakka, jona Rasputin ilmestyi. Siitä
lähtien alkoi suuriruhtinaan valta vähetä, rauhanpuolue riemuita,
Englannin lähenemisyritykset saivat osakseen epäluuloisia katseita.
Maria Feodorovna rypisti otsaansa. Äkkiä hänen katseensa osui
Aleksandra Feodorovnaan.
Keisarinna istui hiljaa ja jäykkänä, kuten tavallisesti virallisissa tilaisuuksissa, josta häntä niin usein moitittiin. Mutta hänen huulensa hymyilivät…
Hän puheli Rasputinin kanssa.
"Keisarikin tahtoo rauhaa, isäni."
Rasputin liikutteli käsiään.
"Jumalan tiet ovat tutkimattomat… Mutta paitsi Jumalaa ei kukaan voi arvostella tahdon vilpittömyyttä."