Oliko ihme, että hänen puheensa houkuttava voima sai hovinaiset valtoihinsa? Että tämän hovin seinien sisällä leijaileva juonien, verenhajun ja kummallisten haaveiden myrkyttämä ilma edisti niiden kukkien kasvua, joiden olemassaololle kahdennenkymmenennen vuosisadan valistuneet päät hymyilivät kuin jollekin rohkean mielikuvituksen synnyttämälle sadulle?
Että keisarinna, perintöruhtinaan ihmeellisten parantamisesitysten sokaisemana, jolloin Rasputin käsien päällepanemisella poisti hermostuksen puuskat, keisarin lapsellisen uskon hämmentämänä, joka lujasti uskoi, että starets oli vapahtaja, ja antoi munkin neuvojen määrätä kaikki päätöksensä, — oliko ihme, että Aleksandra Feodorovna, samoin kuin hänen ympäristönsä, joutui tämän ihmeellisen henkilön salaperäiseen tenhopiiriin?
Hän oli nainen, jonka voima oli murtunut, joka oli kykenemätön vastustamaan voimakkaita vaikutuksia.
Kaikkien sieluntaistelujen, kaiken lannistavan epäilyksen jälkeen hän oli saavuttanut rauhan. Hypnoosin tuoman rauhan.
Eivätkö munkin teot puhuneet kyllin kuuluvasti hänen vaelluksensa puhtauden puolesta? Eikö hän vaatinut rauhaa, jolle Venäjän onni oli rakentuva? Eikö keisarinna nähnyt Annushkan kulkevan palavin silmin ja hymyilevin huulin kuin sellainen, joka on erkaantunut tästä maallisesta surujen alhosta?
"Minä olen löytänyt sieluni autuuden", oli rouva Vyrubovalla tapana vastata uteleviin tahi sääliviin kysymyksiin. "Pelastuksen valo on koittanut. Minun elämäni ja ajatukseni ovat Jumalan turvissa…"
Aleksandra Feodorovna tunsi tuskaa siitä, että oli kaukana jumalallisesta, ja tuskaan sekoittui kateutta ja kaipuuta.
Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä Pietarin seurapiireissä kerrottiin rouva Vyrubovasta. Ei vähäisintäkään tietoa niistä häväistysjutuista, jotka liittyivät Annushkan nimeen ja painoivat varsin epäpyhän leiman hänen suhteeseensa Rasputiniin. Hän ei koskaan kuullut niitä pahoja kieliä, jotka kutsuivat munkkia petkuttajaksi ja petollisin käsin raastoivat hänen raa'at, epäsiveelliset elämäntapansa päivänvaloon. Jotka eivät kammonneet väittää, että rouva Vyrubova salaa sekoitti myrkkyä perintöruhtinaan ruokiin, saadakseen aikaan noita hermostuneita kiihoituskohtauksia, jotta munkin parannustaito pääsisi esiintymään entistä ihmeellisempänä.
Toisiakin vihollisia ilmestyi siperialaiselle. Näiden vaarattomien, henkilökohtaisten vihannesten rinnalle tuli valtiollisia, jotka juonittelijain kuulumattomin askelin hiiviskelivät Pietarin salongeissa.
Englanti…!