Pappi Joannin, josta oli tullut hänen rippi-isänsä, täyteläisen suun ympärillä oli riemuitseva hymy.
"Jokainen syntinen, joka syntejänsä katuu, on tuleva armosta osalliseksi", sanoi hän rouva von Vyrubovalle, nuorelle, hysteerisyyteen taipuvalle keisarinnan palatsirouvalle. Rouva Vyrubova oli vaaleanverinen ja viehättävä nainen. Pehmeät, hohtavat hiukset kehystivät pitkinä suortuvina lempeitä, kärsiviä kasvoja. Salaperäinen loiste asui hänen suurissa, ylimaailmaisten arvoitusten himmentämissä silmissään. Hänen onneton avioliittonsa eversti Vyrubovin kanssa, josta hän oli lyhyen ajan kuluttua eronnut, oli ajanut hänet mystiikan syliin.
Hän uskoi isä Joannin ja Aleksanterin kuoleman jälkeen kukistetun Besobrasovin ihmeitätekevään voimaan ja vietti aikansa työläästi valmistaen taiteellisia kudostöitä pyhiä vaatteita varten. Herra von Witteä kohtaan, jonka tähti paljastetun ja taitavasti peitetyn palatsisalaliiton jälkeen taas oli nousemassa, hän tunsi vaistomaista vastenmielisyyttä.
Perjantaipäivät, jolloin Sergei Juljevitsh Witte toimitti esittelynsä, olivat kiihoittavia Nikolaille, kiihottavia rakastetulle hallitsijattarelle, Aleksandra Feodorovnalle. Lepovuoteellaan maaten hän kuunteli hänen majesteettinsa työhuoneesta kuuluvien äänten suminaa.
Tuo itä-aasialainen politiikka… mitä herra von Witte oikeastaan tahtoi?
Hän oli kuin mekaaninen ratas, joka tasaisesti ja taukoamatta hyrrää samaa tekstiä.
Tarkka ja asiallinen oli hänen puheensa runko, aina yhtä kylmä ja persoonaton hänen sävynsä.
Nikolai oli päivällisen aikana epävireessä, ja hänen silmiään ympäröivät tummat renkaat.
Joku suuriruhtinaspuolueen pilkkakirves oli päästänyt suustaan joitakuita sanoja "Venäjän Bismarckista". Piikki pisti kuin hieno, taukoamatta vaikuttava myrkky…
Nikolai Aleksandrovitshin olemus oli leikkauksen jälkeen merkillisesti muuttunut. Hän oli hajamielinen ja rauhaton, ja hänen täytyi taistella sielullista ahdistusta vastaan.