Hän puristi hampaansa yhteen, niin että ne nirskuivat… ojensi kätensä… Pakotti naisen astu maan pitkin tiheätä, kuihtuneiden lehtien muodostamaa, oranssinvärisen lehvikön reunustamaa käytävää, joka johti vaiteliaaseen, valkoiseen marmoritemppeliin…
* * * * *
Seuraavana päivänä hän kävi herra von Witten luona vierailulla.
Rahaministeri otti hänet vastaan kylmästi ja pidättyvästi… Hän tunsi Besobrasovin keisarivainajan ajoilta ja oli kyllin epäluuloinen muistaakseen tämän usein äkillisesti ja hillittömästi leimahtelevat vihamielisyydenpuuskat. Miehen ulkonainen olemus sai hänet sensijaan hiukan suopeammaksi. Siitä puuttui hienostuneisuus, ja se oli puutteellinen, ilmaisten kaikessa entisen upseerin niukkaa varallisuutta.
Witte muisteli kulkupuheita, jotka kuvasivat Besobrasovia
intohimoiseksi peluriksi ja panivat ajattelemaan vääriä kortteja.
Toiset olivat puhuneet rohkeista ja satumaisista keinotteluista
Itä-Aasiassa…
Kylliksi syytä varovaisuuteen tätä miestä kohtaan.
Herra von Witte ei päässyt selville Besobrasovin käynnin syistä. Välinpitämättömästi, seurahaastelijan jokapäiväisellä tottuneisuudella ratsumestari siirtyi keskusteluaiheesta toiseen.
Toisinaan Wittestä näytti, kuin olisi joku levottomasti tunnusteleva valojuova silloin tällöin hipaissut itä-aasialaista politiikkaa. Kosketeltiin Mandshurian kysymystä, hymyiltiin japanilaisten herttaiselle, Koreaan päin vilkuilevalle mustasukkaisuudelle. Mainittiin Li-Hung-Tshangin nimi… Kaikki aivan viattomasti… ilman salatarkoituksia… välinpitämättömästi…
Jättäessään hyvästi Besobrasov hymyili.
"Minulle tuotti suurta huvia saada kuulla teidän ylhäisyytenne ajatus… Meidän rikkinäisenä aikanamme kuulee niin monenlaisia mielipiteitä. Sanotaanpa itse hovipiireissäkin tapahtuvan puolueryhmittelyjä…"