Isä Joann nimitti sitä synniksi. — Isä Joann puhui sovituksesta ja katumuksesta. — Isä Joann oli kuin kostava tuomari, joka taistelee syntiä vastaan vaimossa. — Vaikka tämä vaimo olikin keisarinna.
Tahi… kenties juuri siksi, että hän oli keisarinna?
Blagovieshtshenskin Jumalanäiti oli armoton. Hänen hymynsä oli petollinen… Nainen, joka oli polvillaan hänen edessään räiskyvien vahakynttilöiden himmeässä valossa, ei ollut osoittautunut tuon suuren armon arvoiseksi.
Oliko hän tehnyt syntiä?
Voi, isä Joann oli ankara… Uskovaisen yksityiset teot eivät tässä mitään vaikuttaneet. Henki se loisti sisästä ulospäin kuin kimmeltävä lampunvalo lasisen kristallin lävitse. Se teki ihmetöitä tahi saattoi raskaan vian päälleen…
Aleksandra Feodorovna värisi vilusta. Hän oli juuri tulossa suuren Katarinan kappelista ja tunsi syystuulen hyytävänä henkivän palatsin käytävissä. Hänen laihtuneilla kasvoillaan oli menneiden lapsivuoteiden ja sieluntaistelujen jälkiä.
Tumma, mauttomuuteen saakka koruton puku ei peittänyt eräänlaista kulmikkuutta hänen liikkeissään… Käsien hermostunut liikehtiminen oli käynyt alituiseksi.
"Pyydän kutsumaan kreivitär Mengdenin luokseni." Nuori kamarirouva joutui hämilleen. Kreivitär ei ollut lainkaan Tsarskoje Selossa. Hän oli saanut hänen majesteetiltaan lomaa. Hänen keisarillinen majesteettinsa oli viime aikoina ollut erittäin hajamielinen ja muistamaton…
Aleksandra Feodorovna teki hänelle ominaisen torjuvan kädenliikkeen.
"Hyvä on, Hauksbee!"