Mainittu Gualtieri oli ruumiiltaan sangen kaunis ja iältään noin neljäkymmen-vuotias ja niin miellyttävä ja jalotapainen kuin ylimys koskaan olla saattaa. Ja paitsi tätä oli hän kaikkein kohteliain ja hienoin ritari, mitä siihen aikaan tunnettiin, sekä mies, joka pukeutui heistä kaikkein hienoimmalla tavalla. Ja kun nyt Ranskan kuningas ja hänen poikansa olivat mainitussa sodassa ja Gualtierin vaimo oli kuollut, jättäen hänelle ainoastaan poikalapsen ja tytön, jotka olivat vielä pieniä, niin tapahtui, koska Gualtieri oleskeli mainittujen naisten seurassa ja puheli usein heidän kanssaan valtakunnan asioista, että kuninkaan pojan vaimo loi silmänsä häneen ja ihastui intohimoisesti hänen ulkomuotoonsa ja käytökseensä ja alkoi palaa kiivaasti salaista rakkautta häneen. Ja koska hän tiesi olevansa nuori ja kukoistava ja ettei Gualtierilla ollut vaimoa, niin arveli hän, että hänen halunsa olisi helppo täyttää. Ja ajatellen, ettei häntä siinä suhteessa ollut estämässä mikään muu kuin hänen oma häveliäisyytensä, päätti hän ajaa sen kokonaan tiehensä ja ilmaista kreivi Gualtierille kaikki.
Kun hän siis eräänä päivänä oli yksin ja hetki näytti hänestä suotuisalta, niin lähetti hän pyytämään Gualtieria luoksensa, ikäänkuin olisi tahtonut jutella hänen kanssaan muista asioista. Kreivi, jonka ajatukset olivat sangen kaukana tämän naisen aikeista, menikin viivyttelemättä hänen luokseen. Ja kun Gualtieri oli asettunut, niinkuin nainen tahtoi, hänen kanssaan eräälle leposijalle aivan kahden kesken eräässä huoneessa ja kysynyt häneltä jo kaksi kertaa syytä, miksi hänet oli sinne noudatettu, ja rouva oli vain vaiennut, niin viimein tämä, rakkauden pakottamana ja tullen häpeästä aivan punaiseksi, alkoi melkein itkien ja kovasti vavisten ja sammaltavin sanoin puhua:
Kallis ja suloinen ystäväni ja herrani, te voitte, koska olette älykäs mies, helposti ymmärtää, miten suuri miesten ja naisten heikkous on, ja erilaisista syistä toisissa asioissa suurempi kuin toisissa. Ja siksi ei oikeudenmukaisen tuomarin kohtuudella sovikaan rangaista samasta synnistä erilaatuisia henkilöitä samalla rangaistuksella. Kukapa olisi sellainen, joka väittäisi, etteivät köyhä mies tai köyhä nainen, joiden tulee omalla vaivallaan ansaita, mitä he elatuksekseen tarvitsevat, olisi, jos heitä lempi kiihoittaa ja he sitä noudattavat, paljon moitittavampia kuin ylhäisnainen, joka on rikas ja elää toimettomuudessa ja jolta ei puutu mitään, mitä hän vaan haluaa? Luulen tosiaan, ettei kukaan. Sentähden ovat mielestäni viimeksi mainitut ominaisuudet melkein täysi puolustus sille naiselle, jolla ne ovat, silloin, jos hän sattuu hairahtumaan rakkauteen. Ja loppu puolustuksesta riippuu siitä, onko nainen valinnut itsellensä älykkään ja kunnollisen rakastajan, jos rakastunut on voinut sen löytää. Kun nyt nämä molemmat seikat, minun ajatukseni mukaan, voi sovittaa minuun ja paitsi niitä vielä paljon muita, jotka johdattavat minua rakkauteen, niinkuin esimerkiksi nuoruuteni ja mieheni kaukana-olo, niin varmaankin ne nousevat minun hyväkseni puolustamaan minun tulista rakkauttani teidän silmissänne. Ja jos ne syyt voivat vaikuttaa teihin niinkuin ne älykkäihin miehiin varmasti vaikuttavat, niin rukoilen, että antaisitte minulle neuvoa ja apua siinä asiassa, jossa niitä teiltä pyydän. Niin on, että minä en voi mieheni poissaolon tähden vastustaa en lihan kiihoitusta enkä rakkauden mahtia, jotka ovat niin voimakkaita, että ovat voittaneet lujimmatkin miehet, eivätkä ainoastaan hentoja naisia, monen monta kertaa, ja voittavat yhä joka päivä; vaan olen tässä mukavassa ja toimettomassa elämässä, jossa minut näette ja joka on edullinen rakkaudelle, antanut itseni yllättää niin, että olen rakastunut. Ja vaikka tunnustan, että sellainen seikka, jos se tiedettäisiin, ei olisi kunniallista, niin en pidä sitä nyt, kun se on salattu ja pysyy salassa, juuri laisinkaan sopimattomana. Ja lisäksi on Amor ollut minulle niin suosiollinen, ettei hän suinkaan ole riistänyt minulta tarvittavaa arvostelukykyä rakastajaa valitessani, vaan on päinvastoin sitä minulle paljon lisännyt, näyttäen minulle teidät kyllin arvokkaaksi sellaisen naisen rakastaa kuin minä olen; sillä teitä pidän minä, ellei arvosteluni petä, kaikkein kauneimpana, kaikkein rakastettavimpana ja kohteliaimpana ja älykkäimpänä ritarina mitä Ranskan kuningaskunnassa olla saattaa. Ja niinkuin minä voin sanoa olevani miestä vailla, niin olette tekin vaimoa vailla. Ja sentähden pyydän minä teiltä, sen suuren rakkauden nimessä, jota teitä kohtaan tunnen, ettette kieltäisi rakkauttanne minulta, vaan säälisitte minun nuoruuttani, joka tosiaan hiutuu teidän tähtenne niinkuin jää tulessa.
Ja näitä sanoja seurasi niin runsaasti kyyneleitä, ettei naisella, joka aikoi esittää vielä lisää rukouksia, ollut voimaa enempää puhua, vaan hän loi silmänsä maahan ja heittäytyi kuin huumattuna ja itkevin kasvoin kreivin rintaa vasten.
Kreivi, joka oli uskollinen vasalli, alkoi silloin ankarin sanoin moittia sellaista hullua rakkautta ja työntää naista, joka tahtoi jo heittäytyä hänen kaulaansa, pois luotaan, ja vannoi pyhillä valoilla, että hän antaa ennen hakata itsensä neljäksi kappaleeksi kuin sallii itsensä tai muiden tekevän herransa kunniaa vastaan sellaista.
Kun ylhäisnainen tuon kuuli, niin hän unohti heti rakkautensa ja sanoi julmaan vihaan kiihtyneenä: Saisitteko siis, moukkamainen ritari, tällä tavalla pilkata minun toiveitani? Jumala armahtakoon, ellen mieluummin surmauta teitä, koska tahdotte minut tappaa, tai karkoita maasta.
Ja niin sanoen hän työnsi tuokiossa kätensä tukkaansa ja sotki ja hajoitti sen ja repäisi sitten vaatteensa rinnan kohdalta ja alkoi huutaa kovasti: Auttakaa, auttakaa, sillä Antwerpenin kreivi tahtoo tehdä minulle väkivaltaa!
Kun kreivi tämän näki, niin hän, jolla oli paljon enemmän syytä epäillä hovin kateutta kuin omaatuntoaan ja joka pelkäsi, että siitä syystä uskottaisiin paremmin tuota katalaa naista kuin hänen viattomuuttansa, nousi ylös ja meni huoneesta ja palatsista niin pian kuin voi ja pakeni kotiinsa. Ja siellä hän asetti, muuta neuvoa miettimättä, lapsensa hevosen selkään ja nousi itsekin satulaan ja ajoi niin nopeasti kuin saattoi Calais'hen.
Naisen melutessa juoksivat monet paikalle, ja kun he näkivät hänet ja kuulivat hänen huutonsa syyn, niin he eivät ainoastaan uskoneet hänen sanojaan, vaan vieläpä lisäsivät, että kreivi oli käytellyt kauan aikaa hempeyttä ja kauniita tapoja ainoastaan päästäkseen tähän päämaaliinsa. He siis juoksivat vimmoissaan kreivin taloon ottamaan häntä vangiksi, mutta kun he eivät häntä löytäneet, niin ryöstivät he ensin siitä kaikki ja repivät sen sitten perustuksia myöten maahan. Tapahtuma tuli, niin kierona kuin sitä kerrottiin, leiriin kuninkaan ja hänen poikansa korviin, ja nämä vihastuivat suuresti ja tuomitsivat kreivin ja hänen jälkeläisensä ainaiseen maanpakoon ja lupasivat suuria lahjoja sille, joka toisi hänet joko elävänä tai kuolleena heille.
Kreivi, joka oli murheissaan siitä, että oli pakenemalla tehnyt itsensä viattomasta vikapääksi, saapui itseään ilmaisematta tai tunnetuksi tulematta lastensa kanssa Calais'hen ja kulki sieltä nopeasti Englannin puolelle ja lähti huonoissa vaatteissa Lontoota kohti. Mutta ennenkuin hän astui kaupunkiin, opetti hän monin sanoin kahta pientä lastaan, ja varsinkin kahdessa tärkeässä asiassa: ensiksikin, että heidän oli kärsivällisesti kannettava köyhä sääty, johon kohtalo oli heidät hänen kanssaan syyttömästi saattanut; ja toiseksi, että heidän oli kaikin keinoin varottava ilmaisemasta koskaan kenellekään, mistä he olivat ja kenen lapsia, jos henki oli heistä kallis. Poika, jonka nimi oli Luigi, oli noin yhdeksän-vuotias ja tyttö, Violante nimeltä, noin seitsemän; mutta he ymmärsivät, mikäli heidän vähäinen ikänsä salli, sangen hyvin isänsä opetuksen ja näyttivät sen sittemmin teossa. Ja tehdäkseen neuvon toteuttamisen helpommaksi oli isästä tarpeellista muuttaa heidän nimensä, ja sen hän teki, kutsuen poikalasta Perottoksi ja tytärtä Giannettaksi. Ja kun he olivat köyhäin vaatteissa tulleet Lontoosen, alkoivat he kulkea, niinkuin näemme ranskalaisten kulkurien tekevän, pyytämässä almua.