Giannetta oli tähän hyvin tyytyväinen ja kiitti hurskain mielin Jumalaa, joka ei ollut häntä unohtanut. Mutta kuitenkaan ei hän koskaan nimittänyt itseään muuksi kuin Picardien tytöksi.
Nuorukainen parani ja vietti niin iloiset häät, ettei vertaa, ja alkoi kulutella aikojansa Giannettan kanssa.
Perotto, joka oli jäänyt Walesiin Englannin kuninkaan marsalkan luokse, oli samoin kasvanut ja voittanut herransa suosion ja tullut niin kauniiksi muodoltaan ja reippaaksi, että koko saarella oli vähän sellaisia; eikä maassa ollut ainoaakaan, joka olisi turnauksessa ja kamppailussa ja minkäänlaisessa muussa aseleikissä ollut niin mainio kuin hän. Ja siksi oli hän, jota he kutsuivat nimeltä Picardien Perotto, kaikkialla tunnettu ja kuuluisa. Ja niinkuin Jumala ei ollut unohtanut hänen sisartaankaan, niin näytti hän sittemmin pitävänsä mielessään häntäkin. Sillä sille seudulle tuli ruttomainen kuolettava tauti, joka riisti sieltä melkein puolet ihmisiä, puhumattakaan, että suurin osa eloonjääneistä pakeni pelosta toisille seuduille, joten koko maa näytti hyljätyltä. Siinä rutossa kuoli marsalkka, Perotton isäntä, ja tämän puoliso ja yksi hänen poikansa ja paljon hänen veljiään ja lankojaan ja sukulaisiaan, eikä jäänyt muita kuin yksi naimaikäinen tytär hänen perheestään sekä eräiden palvelijain joukossa Perotto. Ja tämän otti mainittu tytär, kun rutto jonkun ajan päästä lakkasi, omasta tahdostaan, koska hän oli uljas ja mainio mies, ja eräiden harvain eloon jääneiden seutulaisten neuvosta mieheksensä, ja teki hänet kaiken omaisuutensa herraksi, joka oli hänelle perintönä joutunut. Eikä kulunut pitkää aikaa, niin Englannin kuningas kuuli, että marsalkka oli kuollut, ja koska hän tunsi Picardien Perotton arvon, niin asetti hän hänet vainajan seuraajaksi ja teki hänet marsalkakseen.
Ja näin kävi, lyhyesti kerrottuna Antwerpenin kreivin kahden viattoman lapsen, jotka hän jätti ikäänkuin hukkaan.
Oli jo kulunut kahdeksastoista vuosi siitä, kun Antwerpenin kreivi lähti pakoon Parisista. Silloin tuli hänelle, joka oleskeli Irlannissa ja joka oli kärsinyt siellä paljon sangen surkeissa oloissaan, halu, jos mahdollista nähdä, koskapa hän huomasi olevansa jo vanhakin, mitä hänen lapsistaan oli tullut. Ja kun hän näki muuttuneensa koko muodoltaan toiseksi kuin hän ennen oli ollut, ja tunsi pitkässä työssä tulleensa vankemmaksi kuin hän oli nuorena ja mukavuudessa eläessään, niin erosi hän sangen köyhänä ja huonossa asussa siitä, jonka luona hän oli kauan ollut, ja kulki Englantiin ja meni siellä sinne, jonne hän oli jättänyt Perotton, ja tapasi hänet marsalkkana ja suurena herrana ja näki hänet terveenä ja voimakkaana ja muodoltaan kauniina miehenä. Siitä hän iloitsi kovasti, mutta ei kuitenkaan tahtonut ilmaista itseänsä, ennenkuin oli saanut tietoja Giannettasta. Niin ollen hän lähti matkalle eikä seisattunut ennenkuin saapui Lontoosen; ja siellä tiedusteli hän varovasti sitä ylhäisnaista, jolle hän oli tyttärensä jättänyt, sekä tämän kohtaloa, ja kuuli Giannettan olevan sen naisen pojan vaimona. Tämä miellytti häntä suuresti, ja kaikki hänen entiset vastoinkäymisensä tuntuivat hänestä pieniltä, koska hän oli löytänyt lapsensa elossa ja hyvissä oloissa. Häntä halutti kuitenkin tytärtänsä nähdä, ja siksi hän alkoi seisoskella usein köyhän miehen tavalla hänen talonsa luona. Siellä näki hänet eräänä päivänä Giachetto Lamiens, sillä se oli Giannettan mies nimeltänsä, ja sääli häntä, kun huomasi, että hän oli köyhä ja vanha, ja käski erään palvelijan viedä hänet sisään ja antaa hänelle armeliaisuuden nimessä ruokaa. Ja sen teki palvelija mielellään.
Giannettalla oli Giachetton kanssa jo monta lasta, joista vanhin ei ollut kuin kahdeksan-vuotias, ja ne olivat kauneimpia ja suloisimpia lapsia maailmassa. Nämä kun näkivät kreivin syömässä, tulivat kaikki hänen ympärilleen ja ihastuivat siinä häneen, aivan kuin olisivat salaisen voiman koskettamina aavistaneet, että hän oli heidän vaarinsa. Hän jälleen, joka tiesi heidät lapsen-lapsikseen, alkoi osoittaa heille rakkauttaan ja hyväillä heitä. Ja sen vuoksi eivät lapset tahtoneet lähteä hänen luotaan, vaikka se, joka heitä kasvatti, kutsui heitä. Tämän kuuli Giannetta, ja hän astui huoneestaan ja tuli sinne, missä kreivi istui, ja uhkasi lyödä lapsiaan, elleivät he tekisi niinkuin heidän opettajansa tahtoi. Lapset alkoivat silloin itkeä ja sanoivat, että he tahtovat olla tämän hyvän miehen luona, joka rakastaa heitä enemmän kuin koulumestari. Ja sille sekä ylimysnainen että ukko nauroivat.
Kreivi oli noussut paikaltaan osoittamaan kunnioitustaan tyttärelleen, ei väinkään isän tavalla, vaan kuin köyhä mies ainakin ylhäiselle rouvalle. Ja ihmeellistä tyydytystä tunsi hän sielussaan hänet nähdessään. Mutta Giannetta ei silloin eikä vastakaan tuntenut häntä laisinkaan, koska hän oli tavattomasti muuttunut siitä, millainen hän ennen oli, sillä hän oli nyt vanha ja harmaa ja parrakas ja oli tullut laihaksi ja ruskeaksi, niin että hän näytti keneltä hyvänsä, mutta ei kreiviltä. Ja kun ylimysnainen näki, etteivät lapset tahtoneet erota hänestä, vaan itkivät, kun heitä tahdottiin ottaa pois, niin hän sanoi opettajalle, että annettakoon heidän vielä vähän olla.
Kun nyt lapset siis olivat tuon hyvän miehen luona, niin sattui, että Giachetton isä tuli kotiin, ja kuuli opettajalta tämän tapahtuman. Ja silloin hän, joka oli Giannettalle karsas, sanoi: Anna siis, hiisi vieköön, heidän siellä olla, siten he näyttävät, millaisia ovat syntyisin. He ovat äidin puolelta sukuaan kerjäläisiä, ja siksi ei sovi ihmetellä, että he ovat mielellään kerjäläisten seurassa!
Kreivi kuuli nämä sanat ja ne karvastelivat häntä; mutta kuitenkin hän kohautti vain olkapäitään ja kärsi tämän solvauksen niinkuin hän oli monta muuta kärsinyt. Mutta Giachetto, joka oli kuullut, mikä ilo lapsilla oli tuosta hyvästä miehestä, nimittäin kreivistä, rakasti lapsiaan niin suuresti, että hän ei voinut nähdä heidän itkuaan, vaan käski sanomaan kunnon miehelle, niin vastenmielistä kuin se hänestä olikin, että jos hän haluaa jäädä heille johonkin palvelukseen, niin hänet otetaan. Tämä vastasi, että hän jää sinne mielellään, mutta ettei hän osaa tehdä muuta kuin hoidella hevosia, jota hän oli tehnyt kaiken ikänsä. Hänen haltuunsa annettiin siis hevonen, ja aina kun hän oli saanut pidetyksi huolen siitä, alkoi hän leikitellä lasten kanssa.
Sillä aikaa, kun kohtalo kerrotulla tavalla johti Antwerpenin kreiviä ja hänen lapsiaan, tapahtui, että Ranskan kuningas, joka oli solminut monet aselevot Saksalaisten kanssa, kuoli ja hänen sijaansa kruunattiin poika, jonka vaimona se nainen oli, jonka tähden Antwerpenin kreivi oli ajettu maanpakoon. Tämä kuningas aloitti, kun viimeinen aselepo oli loppunut, taas kiivaan sodan Saksalaisia vastaan, jolloin Englannin kuningas, joka oli hänelle uusi sukulainen, lähetti hänelle avuksi paljon väkeä, marsalkkansa, Perotton, sekä Giachetto Lamiensin, toisen marsalkkansa pojan, johdolla. Viimemainitun kanssa lähti tuo hyvä mieskin, nimittäin Antwerpenin kreivi, ja oleskeli leirissä kenenkään tuntematta hyvät ajat tallirenkinä. Ja siellä hän, joka oli pystyvä mies, vaikutti sekä neuvoilla että töillä enemmän hyvää kuin häneltä saattoi odottaakaan.