Mutta sitten hän huomasi, että nuorukainen seurusteli paljon erään hengenmiehen kanssa, jolla oli melkein kaikkialla, vaikka hän olikin kömpelö ja tuhma ihminen, mallikelpoisen munkin maine, siitä syystä, että hän vietti sangen pyhää elämää. Ja hänestä arveli nyt rouva saavansa parhaan välittäjän itselleen ja rakastajalleen. Ja kun hän oli mielessään miettinyt, millä tavalla hänen oli meneteltävä, niin hän lähti sopivalla hetkellä kirkkoon, jossa munkki oleskeli, ja kutsutti hänet puheilleen ja sanoi, että hän haluaisi, jos sopisi, ripittää itsensä hänellä.

Munkki, joka hänet nähdessään huomasi hänet ylhäisnaiseksi, kuunteli häntä mielellään. Ja ripin jälkeen rouva sanoi: Isäni, minun täytyy turvautua teihin saadakseni apua ja neuvoa asiassa, jonka heti kuulette. Tiedän, että te tunnette jo siitä, mitä olen teille puhunut, minun sukuni sekä mieheni, joka rakastaa minua enemmän kuin omaa henkeänsä. Eikä minulla ole toivetta, jota hän ei heti täyttäisi, sillä hän on sangen rikas ja voi sen hyvin tehdä. Mutta kaiken tuon tähden rakastan minäkin häntä enemmän kuin omaa itseäni, ja jos edes ajattelisinkin, saatikka sitten tekisin mitään, joka olisi hänen kunniaansa tai mieltänsä vastaan, niin eipä olisi niin katalaa naista, joka paremmin ansaitsisi joutua tuleen kuin minä. Mutta kuitenkin näyttää nyt eräs herra, jonka nimeä minä en edes tiedä, mutta joka on mielestäni ylhäisen näköinen, ja, ellen erehdy, seurustelee paljon teidän kanssanne, sekä on kaunis ja vartaloltaan kookas ja puettu ruskeihin ja sangen hienoihin vaatteihin, ryhtyneen minua suorastaan piirittämään, luultavasti aavistamatta, että minun luonnonlaatuni on sellainen kuin se on. Sillä minä en voi mennä ovelle enkä ikkunaan, enkä astua ulos kotoani, hänen ilmestymättä heti eteeni, ja ihmettelenpä, ettei hän ole nyt täälläkin. Ja siitä minä olen hyvin tuskissani, sillä moinen menettely saattaa usein turmella viattomasti kunniallisten naisten maineen. Minä aioin jo kerran antaa veljieni sanoa tämän hänelle, mutta sitten ajattelin, että miehet vievät joskus moiset terveiset sellaisella tavalla, että siitä seuraa pahat vastaukset, joista syntyy kiistaa, ja sanoista joudutaan tekoihin. Siksi olen minä, ettei syntyisi pahennusta ja häväistystä, vaiennut ja päättänyt puhua asiasta mieluummin teille kuin muille, koska näytätte olevan hänen ystävänsä, ja koska myöskin teidän sopii nuhdella ei ainoastaan ystäviä, vaan vieraitakin. Sentähden rukoilen teitä Jumalan nimessä, että nuhtelisitte häntä ja pyytäisitte, ettei hän enää jatkaisi noita kujeita. Onhan täällä tarpeeksi muita naisia, jotka ovat aina valmiit noihin asioihin ja mielellään antavat hänen itseään tähystellä ja silmillään hyväillä, kun se taasen minusta on sangen kiusallista, sillä olen nainen, joka en ole millään tavoin sellaiseen kallistuvainen.

Ja sen sanottuaan rouva loi kasvonsa maahan ikäänkuin ruveten itkemään.

Pyhä mies huomasi heti, että rouva tarkoitti todella sitä henkilöä, josta hän näytti puhuvan, ja hän kiitteli suuresti tätä hänen hyvää päätöstään, koska näet uskoi aivan todeksi, mitä rouva oli sanonut. Ja hän lupasi menetellä niin, ettei tuo herra enää häntä häiritseisi. Mutta koska hän tiesi rouvan sangen rikkaaksi, niin hän ylisteli hänelle laupeuden töitä ja almujen antamista ja kertoi hänelle omatkin puutteensa.

Silloin sanoi rouva hänelle: Ja jos hän tämän kieltää, niin pyydän teitä Jumalan tähden sanomaan hänelle suoraan, että minä kerroin sen teille ja tulin siitä valittamaan. Ja kun rouva oli tehnyt rippinsä ja saanut katumustyöt, niin muisti hän, miten munkki oli ylistänyt almujen antoa, ja täytti sentähden salaa hänen kouransa rahoilla, pyytäen häntä lukemaan messuja hänen kuolleitten omaistensa puolesta; ja nousi sitten munkin jalkain juuresta ja palasi kotiin.

Lyhyt aika sen jälkeen tulikin aatelismies tapansa mukaan hurskaan veljen luokse, ja kun he olivat tuokion puhelleet yhtä ja toista, niin vei munkki hänet syrjemmälle ja moitti häntä sangen kohteliaalla tavalla keikailemisesta ja tähystelemisestä, sillä hän luuli hänen käyttäytyvän tuota naista kohtaan siten kuin rouva oli hänelle selittänyt.

Aatelismies hämmästyi, sillä hän ei ollut koskaan katsellut tuota naista, ja ani harvoin hänellä oli tapana kulkea hänen talonsa ohitse. Niinpä hän alkoi itseänsä puolustella, mutta munkki ei antanut hänen puhua, vaan sanoi: Älä olekaan hämmästyvinäsi äläkä tuhlaa sanoja kieltoon, sillä sitä sinä et voi tehdä. Minä en ole kuullut tätä naapurien naisilta, ei: hän itse kertoi sen minulle, kovasti tuskissaan. Ja paitsi että narrittelut eivät ollenkaan sovi sinulle, voin sanoa hänestä sen verran, että jos koskaan olen nähnyt naista, jota sellaiset hullutukset inhoittavat, niin on se juuri hän. Ja siksi pyydän sinua, sekä oman kunniasi että hänen onnensa tähden, heitä ne pois ja anna hänen olla rauhassa.

Aatelismies, joka oli älykkäämpi kuin hurskas veli, arvasi kohta rouvan oveluuden. Siksi hän oli hiukan häpeävänään ja sanoi, ettei hän vasta sellaisiin antaudu. Ja munkin luota lähdettyään hän meni kankurin talolle, jossa rouva seisoi aina pienen ikkunaisen ääressä tähystelemässä, kulkiko ylimys siitä ohitse. Ja kun hän huomasi hänen tulevan, näytäikse hän hänelle niin iloisena ja suloisena, että nuorukainen saattoi huomata sangen hyvin ymmärtäneensä munkin sanoista toden. Ja siitä päivästä alkaen ryhtyi hän kulkemaan hyvin varovaisesti, ikäänkuin siihen olisivat olleet syynä muut asiat, omaksi mielihyväkseen ja rouvan suurimmaksi iloksi ja onneksi sen kadun kautta.

Mutta rouva, joka huomasi vähän ajan kuluttua miellyttävänsä aatelismiestä yhtä paljon kuin tämä häntä, halusi nyt yhä häntä tulistaa ja vakuuttaa hänelle yhä enemmän rakkauttaan, jota hän tunsi häntä kohtaan. Ja siksi hän valitsi sopivan tilaisuuden ja hetken ja meni taas pyhän munkin luokse ja asettui kirkossa hänen jalkainsa juureen ja rupesi itkemään.

Tämän nähdessänsä munkki kysyi säälivästi, mitä uutta hänellä oli sanottavaa.