Rouva vastasi: Isä, ne sanottavat, mitä minulla on, ovat taas tuosta Jumalan hylkäämästä, teidän ystävästänne, josta jo kerran teille vaikeasti valitin, sillä minusta tuntuu, kuin hän olisi syntynyt suurimmaksi kiusanhengekseni ja johdattamaan minua tekemään jotakin sellaista, jonka tähden en sitten voisi koskaan enää olla iloinen enkä tohtisi asettua teidän jalkojenne juureen.

Kuinka! sanoi munkki, eikö hän ole lakannut sinua kiusaamasta?

Eipä lainkaan, vastasi rouva, päinvastoin hän on kulkenut sen jälkeen, kun teille siitä valitin, ikäänkuin uhmalla, ohitsemme jokaisen kerran asemasta, mitä hän ennen kulki, nyt hyvinkin seitsemän kertaa, kai pannen pahakseen, että minä hänestä teille kantelin. Ja jos Jumala olisi suonut, että hän olisi edes tyytynyt siitä kulkemaan ja tähystelemään minua, mutta ei, hän on tullut niin rohkeaksi ja hävyttömäksi, että lähetti eilen luokseni erään naisen tuomaan terveisiä ja mairituksia, ja ikäänkuin minulla ei olisi tarpeeksi kukkaroita ja vöitä, lähetti minulle kukkaron ja koruvyön. Ja siitä minä pahastuin ja olen vieläkin niin pahastunut, että jos en olisi varonut syntiä ja ajatellut teidän hyvyyttänne, olisin tehnyt suorastaan piruja; mutta sain hillityksi itseni enkä tahtonut tehdä enkä sanoa mitään, ennenkuin annan teille siitä tietää. Ja vielä lisäksi: minä annoin jo kerran kukkaron ja vyön takaisin sille naiselle, joka ne oli tuonut, vietäväksi hänelle takaisin, ja sanoinpa hänelle rumat jäähyväiset; mutta sitten minä pelkäsin, että hän pitää ehkä ne itse ja sanoo herralleen, että minä olen ne ottanut vastaan, niinkuin luulen sellaisten usein tekevän. Ja siksi minä huusin hänet takaisin ja otin ne kiukuissani hänen kädestään ja tuon ne nyt teille, jotta antaisitte ne hänelle itselleen ja sanoisitte, että minä en hänen kalujaan tarvitse, sillä minulla on, Jumalan ja puolisoni kiitos, kukkaroita ja vöitä niin paljon, että vaikka hänet niiden alle tukehduttaisin. Ja pyydän anteeksi teiltä, sillä tehän olette minulle kuin oma isä, mutta ellei hän nyt jo heitä moista pois, niin minä kerron sen miehelleni ja veljilleni, ja tulkoon sitten, mitä tulkoon. Sillä minusta on paljon parempi, että hän saa siitä haukut, koska hän ne ansaitsee, kuin että minua panetellaan hänen tähtensä, kas niin se nyt on, rippi-isä!

Ja tämän sanottuaan veti rouva katkerasti itkien päällysvaippansa alta sangen kauniin ja kalliin kukkaron ja hienon ja arvokkaan vyön ja heitti ne munkin helmaan, joka uskoi, täydellisesti, mitä nainen puhui, otti ne häneltä haltuunsa ja sanoi mahdottoman suuttuneena: Tyttäreni, sitä, että olet näistä asioista harmissasi, en ihmettele, enkä voi sinua siitä moittia; päinvastoin kiitän sinua suuresti, että olet noudattanut tässä minun neuvoani. Minä haukuin häntä tuonnottain siitä, ja näin huonosti hän on pitänyt minulle lupauksensa! Mutta luulenpa nyt, että minä sekä sen entisen että tämän tähden, mitä hän on viimeksi tehnyt, kuumennan hänen korvansa niin, ettei hän enää tuota sinulle harmia. Mutta sinä, turvaa Jumalan apuun äläkä anna vihasi voittaa niin, että kertoisit tästä jollekin omaisistasi, sillä siitä voisi seurata sangen paljon pahaa. Äläkä pelkää, että saisit tästä osaksesi moitetta, sillä minä olen Jumalan ja ihmisten edessä sinun kunniallisuutesi luja todistaja.

Rouva oli hiukan rauhoittuvinaan ja lakkasi puhumasta tästä. Ja kun hän tiesi tämän ja muiden munkkien ahneuden, niin hän sanoi: Arvoisa isä, näinä öinä on minulle ilmestynyt useita kuolleita sukulaisiani, ja minusta näytti, että he ovat sangen kovissa vaivoissa eivätkä he anele mitään muuta kuin almua, ja etenkin äitini, joka näytti niin tuskaiselta ja huonolta, että oli sääli häntä nähdä. Minä luulen hänen olevan sangen huolissaan siitä, että näkee tuon Jumalan vihamiehen kiusaavan minua, ja siksi minä toivoisin, että te lukisitte heidän sielujensa puolesta neljäkymmentä pyhän Gregoriuksen messua ja omia rukouksianne, jotta Jumala vapauttaisi heidät tuosta vaivan tulesta. Ja niin sanoen hän pisti munkin käteen florinin.

Pyhä mies otti sen ilolla vastaan ja vahvisti hyvillä sanoilla ja monilla esimerkeillä hänen hurskauttaan, ja annettuaan hänelle siunauksensa, laski hänet menemään.

Kun rouva oli lähtenyt, niin munkki, joka ei huomannut, että häntä vedettiin nenästä, lähetti noutamaan ystäväänsä. Ja kun tämä tuli ja näki hänet niin suutuksissaan, aavisti hän heti saavansa uutisia rakastetultaan, ja odotti, mitä munkki sanoisi. Tämä toisti hänelle jo ennen lausumansa sanat ja haukkui häntä uusilla kiukkuisilla ja kiivailla sanoilla siitä, mitä rouva oli väittänyt hänen tehneen. Aatelismies, joka ei ensin ymmärtänyt, mihin munkki tähtäili, kielsi melkoisen kylmästi lähettäneensä mitään kukkaroa tai vyötä, niin ettei munkki lakkaisi uskomasta sitä asiaa, jos rouva todella oli hänelle ne tuonut.

Mutta siitä tulistui munkki suuresti ja sanoi: Kuinka voit sen vielä kieltää, kelvoton mies? Kas tässä, hän toi ne itse minulle itkien takaisin; katsopas, tunnetko niitä?

Aatelismies oli suuresti häpeävinään ja sanoi: No, tunnenhan ne, ja tunnustan, että tein siinä pahasti. Mutta nyt vannon teille, kun kerran näen, että hän on sen luontoinen, ettei teidän tarvitse enää vasta kuulla tästä asiasta sanaakaan.

Nyt seurasi paljonkin sanoja, ja viimein veli Pässi antoi kukkaron ja vyön ystävälleen, ja neuvoskeli häntä kauan ja pyysi, ettei hän enää moista jatkaisi; ja kun toinen lupasi, laski hän hänet menemään.