Silloin rupesi Ferondo valittelemaan omaa, vaimonsa ja poikansa kohtaloa ja puhui maailman hassuimpia asioita.
Sitten toi munkki hänelle vähän ruokaa ja juomaa. Ja kun Ferondo näki sen, sanoi hän: Häh? Syövätkös kuolleetkin?
Munkki sanoi: Syövät. Ja nämä, joita sinulle tuon, ovat niitä, jotka sinun entinen vaimosi lähetti tänä aamuna kirkkoon, sitä varten, että luettaisiin messuja sielusi puolesta. Mutta Isä Jumala tahtoi, että ne on tuotava tänne sinulle.
Silloin sanoi Ferondo: Jumala siunatkoon vaimoani hyvällä vuodella. Mutta olin minäkin hänelle hyvä, ennenkuin kuolin, niin että pidin häntä kaiken yötä sylissäni enkä muuta tehnyt kuin suutelin häntä, ja teinpä muutakin, kun halu tuli.
Ja sitten hän alkoi syödä ja juoda, sillä hänellä oli kova nälkä. Mutta kun viini ei tuntunut hänestä liioin hyvältä, sanoi hän: Jumala rangaiskoon häntä, ettei hän antanut papille viiniä muurin vieressä olevasta tynnyristä.
Kun hän oli syönyt, niin munkki tarttui häneen uudestaan ja antoi samoilla raipoilla hänelle kelvollisesti selkään. Ferondo huusi kovasti ja sanoi sitten: Ai, miksi sinä teet näin minulle?
Munkki vastasi: Siksi, että Isä Jumala on käskenyt tekemään sitä kaksi kertaa päivässä. Ja minkä tähden? kysyi Ferondo. Munkki sanoi: Sen tähden, että sinä olit mustasukkainen, vaikka sinulla oli vaimona paras nainen, mitä seudullasi oli.
Oi voi, sanoi Ferondo, puhut totta. Ja kaikkein suloisin, hän oli suloisempi kuin sokeri. Mutta minä en tiennyt, että Isä Jumala pahastuu, jos mies on mustasukkainen, muuten en olisi sellainen ollut.
Munkki vastasi: Tämä olisi sinun ollut huomattava silloin, kun olit siellä, ja tehtävä parannus. Ja jos käy niin, että vielä sinne palaat, niin paina mieleesi, mitä nyt sinulle teen, niin ettet ole enää koskaan mustasukkainen.
Ferondo kysyi: Häh, palaakos sitten sinne kukaan, joka on kuollut?