Lyhyesti sanoen: sillä tavalla he kivittivät Calandrinoa, milloin niitä, milloin näitä piloja lasketellen, Mugnonen notkosta aina San Gallon portille saakka.
Siellä heittivät he pois kivet, joita olivat koonneet, ja pysähtyivät vähän pakisemaan tullimiesten kanssa. Näille olivat he selittäneet asian jo ennen, joten nämä eivät olleet Calandrinoa muka näkevinään, vaan antoivat hänen mennä portista, nauraen itse niin, ettei maailmassa vertaa.
Calandrino saapui pysähtymättä kotiinsa, joka oli lähellä Myllyn kulmausta. Ja niin suopea oli onni tälle pilalle, ettei Calandrinolle, kun hän tuli joelta ja kulki kaupungin läpi, ainoakaan henkilö sanonut sanaakaan, ja että hän tapasi ainoastaan harvoja, koska melkein kaikki olivat ruualla.
Calandrino astui siis näin kuormattuna kotiinsa. Sattumalta oli hänen vaimonsa, jonka nimi oli monna Tessa, kaunis ja kelpo nainen, portaiden yläpäässä. Ja kun hän näki hänen tulevan, niin alkoi hän, jonkun verran vihoissaan hänen viipymisestään, pilkata häntä ja sanoa: Kas herraa, jokos piru sinut tuo kotiin! Kaikki ihmiset ovat jo syöneet, kun sinä palaat suurukselle.
Kun Calandrino tämän kuuli ja huomasi, että hänet nähtiin, niin alkoi hän kiukuissaan ja pahoilla mielin sanoa: Voi sinua, kelvoton nainen, tulitko sinä siihen! Nyt sinä olet syössyt minut perikatoon, mutta kautta Jumalan, sinä saat sen maksaa!
Ja hän nousi erääsen pieneen saliinsa ja heitti sinne kivet, jotka oli tuonut, juoksi vimmoissaan vaimonsa luo ja ottaen häntä palmikosta nakkasi hänet jalkainsa juureen ja antoi hänelle koko ruumiisen niin paljon iskuja ja potkuja, minkä ehti käsiään ja jalkojaan liikuttaa, eikä jättänyt hänen päähänsä hiusta repimättä eikä ruumiisen nikamaa kolhimatta. Eikä hyödyttänyt lainkaan rukoilla häneltä armoa kädet ristissä.
Kun Bruno ja Buffalmacco olivat tullimiesten kanssa portilla hyvän aikaa naureskelleet, alkoivat he verkkaisin askelin seurata jonkun matkan päässä Calandrinoa, ja saapuessaan hänen ovelleen he kuulivat kauheat iskut, joita hän antoi vaimolleen. Ja he huusivat Calandrinoa, ollen saapuvinaan Mugnonelta nyt vasta.
Calandrino ilmestyi ikkunaan aivan hiessään, punaisena ja puuskuttaen ja pyysi heitä tulemaan ylös hänen luokseen.
He tekeytyivät hiukan suuttuneen näköisiksi, mutta menivät kuitenkin ylös, ja näkivät salin täynnä kiviä ja vaimon yhdessä nurkassa tukka hajallaan ja revittynä ja kasvot kalpeina ja kolhittuina surkeasti itkemässä; ja toisella puolella Calandrinon istumassa vyöttömänä ja läähättäen lopen väsyneen ihmisen tavalla.
Kun he olivat vähän aikaa katselleet ympärilleen, sanoivat he: Mitäs tämä on, Calandrino? Aiotkos ruveta muurariksi, koska me näemme täällä niin paljon kiviä?