Nyt tapahtui kerran, ettei hänen vaimonsa ollut aivan terve, ja niinpä Calandrino lähti yksin sitä sikaa tappamaan. Mutta tuskin Bruno ja Buffalmacco tämän kuulivat ja tiesivät, ettei vaimo mennyt hänen kanssaan, niin he lähtivät erään papin luo, joka oli heidän parhaita ystäviään ja asui lähellä Calandrinoa, aikailemaan muutamaksi päiväksi. Calandrino oli sen päivän aamuna, jolloin he saapuivat, teurastanut sikansa, ja kun hän näki heidät papin seurassa, niin hän huusi heille ja sanoi: Terve tulemaan! Nyt pitää teidän näkemän, millainen isäntä minä olen.
Ja hän vei heidät kotiin ja näytti heille sitä sikaa. Nämä näkivät, että sika oli sangen kaunis, ja kuulivat Calandrinolta, että hän aikoi suolata sen perhettään varten.
Silloin sanoi Bruno: Oh, miten tuhma sinä olet. Myy se ja pidetään hauskaa rahoilla. Ja vaimollesi sano, että se on sinulta varastettu.
Calandrino vastasi: Enkä, hän ei sitä uskoisi, vaan ajaisi minut pois kotoani. Älkää vaivatko itseänne, sillä sitä minä en tee koskaan.
Sanoja vaihdettiin paljonkin, mutta ne eivät auttaneet mitään; Calandrino pyysi tosin heitä jäämään illalliselle, mutta niin töykeästi, etteivät he tahtoneet siellä illallista, vaan lähtivät hänen luotaan.
Ja Bruno sanoi Buffalmaccolle: Eikö varasteta häneltä tänä yönä sitä sikaa?
Buffalmacco vastasi: Niin, mutta kuinka me sen voimme tehdä?
Bruno sanoi: Minulla on jo tiedossa, kuinka, jos hän ei vaan muuta sitä pois sieltä, jossa se oli äsken.
Sitten me se tehdään, sanoi Buffalmacco. — Miksipä me ei sitä tehtäisi? Ja nautimme sitten siitä täällä herra pastorin kanssa.
Pappi sanoi puolestaan, että se oli hänestä hyvin mieleen.