Jättäkää kaikki toivo. Rakkaudesta ei puhuta tässä eikä tuonnempanakaan. Jos olet alkanut lukea tätä miehen elämäkertaa epähienosti toivoellen kohtaavasi siinä jonkun naisen, voit yhtä hyvin heittää kirjan heti kädestäsi huolimatta sitä ollenkaan enää ajatella. Minä en kirjoita rakkaudesta enkä esittele naisia minkäänlaisia.
Jos tämä on romaani, niin se on romaani vailla rakkautta.
Jos tämä on romaani, niin se on kertomus vailla naisia. Olkoon ikävä, rampa, epätodennäköinen, miten hyvänsä tahtonette sitä nimittää, tuntehikas signora, mutta se on sellainen, sen tulee olla sellainen ja minä tahdon sen sellaiseksi minä, joka olen elämäni, sieluni ja tekojeni valtias.
Rakkaus ei ole suinkaan ollut elämääni vaikuttamatta, rakas signora: eipä suinkaan. Minä puhun rakkaudesta sanan kaikissa merkityksissä; platonisesta ja apinamaisesta, henkisestä ja ruumiillisesta, tunteenomaisesta ja aistillisesta.
Elämässäni on ollut naisia: ei tietenkään paljon, koska en ole ollut enkä ole voinut olla mikään Tenorio, mutta heitä on ollut ja he ovat olleet todellisia aito naisia, lihaa ja verta, sellaisia naisia, joita ihailemme suurissa romaaneissa ja kaipaamme elämässä.
On ollut nuoria naisia, intomielisiä ja ylen tulisia, on ollut terveitä, kirjallisuuden vähimmässäkään määrässä pilaamattomia tyttöjä, on ollut, ah onnetonta, älykkäitä neitejä, sivistyneitä, intohimoisia ja ennakkoluulottomia, on ollut — ja minä en häpeä tunnustaa — kyynillisiä ja apeamielisiä prostituoituja, jotka harjoittivat ammattiansa kunniallisemmin kuin monet muut… Ja muutamat heistä olivat kauniita, toiset vain siroja, miellyttäviä ja mielenkiintoisia. Ja minä olen rakastanut heitä kaikkia, toista toisensa jälkeen, sielullani ja ruumiillani tai vain sielullani tai vain ruumiillani, ja olen ollut heidän seurassaan viaton ja uskalias, hellä ja hyinen, ylevä ja halpamainen, niinkuin kaikki miehet kaikkien naisten seurassa. Minäkin olen esittänyt uskaliaita tunnustuksiani värisevin äänin, puristaen pieniä kätösiä ja yrittäen ennen aikojani suudella niitä huulia, joiden toivoin hiljaa lausuvan myöntösanan; minäkin olen viipynyt ikkunoiden alla auringon nuorena noustessa ja illan riutuvissa hämärissä, odottaen käden antamaa merkkiä, uutimen häilähdystä, valon tai liinan ilmaantumista; minäkin olen kirjoittanut satoja lyyrillisesti ja epätoivoisesti huudahtelevia ja jumaloivia kirjeitä, joiden sinettisanana on ollut rakastavien alinomainen ja turha vakuutus: iäti; minä olen painanut poven vasten poveani, olen suudellut useitakin suita ja saanut hyväilyilläni silmiä sulkeutumaan, ja jokainen syrjäinen katu tuo mieleeni nimen, kukan, sanan — nimen, jota en enää mainitse, kukan, joka lepää kuivana ja murenneena jossakin unohtuneessa kirjassa; sanan, jonka tahtoisin unohtaa…
Niin, rakas signora. Minä olen ollut rakastunut minäkin, ja muutamat naiset ovat — luullakseni — olleet minuun rakastuneet. Ja minä olen aiheuttanut heille iloa ja kärsimystä niinkuin toisetkin miehet, ja olen tuntenut kiihkeää, kuumeista kaipausta, tuskallista epätietoisuutta, kiduttavaa epäilystä, odotuksen apeutta, mustasukkaisuuden kidutuksia ja kiinteän syleilyn jumalaista tajuttomuutta, kun näyttää siltä, kuin molemmat sielut tahtoisivat tempautua irti toisiinsa puristuneista ruumiista muuttuakseen yhdeksi ainoaksi.
Etten tahdo puhua rakkaudesta, se ei tapahdu senvuoksi, etten ole oppinut tuntemaan kaikkia sen eri asteita ja lajeja. Minulla on sielu minullakin, rakastettava Signorina, minulla on verta pulppuava sydän, minä en ole aina ollut yhtä tylsätunteinen, en ole ollut syntymästäni kykenemätön enkä ole menettänyt koskaan miehuuttani.
Tuskin poikaikään ehdittyäni tunsin viattomien lemmentunteiden levottomuuden, myöhemmin menetin puhtauteni säännönmukaisesti samoinkuin kaikki muutkin, elin sitten vapaiden lemmenliittojen ja kiellettyjen nautintojen ja täysin luvallisten kihlausten vaiheet ja päädyin vihdoin (minäkin!) pyhän avioliiton laillistettujen riemujen helmaan. Ja te voisitte hyvinkin kysyä minulta: »Mitä sinulta vielä puuttuu?…»
Kunpa tietäisitte, signorani, mitä minulta on puuttunut! Minulta on puuttunut ainoastaan yhtä: ihannenaista, naista, joka tosiaankin valtaa sielun ja muuttaa sen toiseksi.