Ei auta: tekipä mitä tahansa, minua miellyttävät ainoastaan äärimmäisyydet. Elävien olentojen joukossa minua miellyttävät ainoastaan täydelliset eläimet ja kasvit, ne, jotka rehellisesti suorittavat tehtäviänsä mitään muuta ymmärtämättä, liehumatta sinne tänne suurta suukopua pitäen ja kunnianhimoisina — tai todellinen nero, suuri sielu, sankari, joka on jättimäinen ja yksinäinen kuin öinen vuori.
Talonpoika tai Dante — ja hitto vieköön kaikki siltä väliltä, pois jaloista kyvykkäät, henkevät, taitavat ja inhoittavat älyniekat ihmiset! Mitä olettekaan te kaikki verrattuina maankarvaiseen maamieheen, joka pui viljaa teitä elättääkseen, tai verrattuina runoilijaan, joka puristaa sielustansa sanoja, jotka saavat värisemään ja ajattelemaan tuhansia sukupolvia? Mitä tuotattekaan te? Sanoja, sanoja, petkutusta ja leluja!
Minä olen suorittanut valintani. En voisi, vaikka tahtoisinkin, muuttua puuksi tai kuokaksi, mutta tahdon, tahdon epätoivoisesti tulla todella suureksi mieheksi — lausuttakoon suoraan tuo pelottava sana: neroksi! Ja jos uuvun keskitiehen pääsemättä toiveitteni perille, otan napisematta kantaakseni kovan kohtaloni, itken itseäni enkä irstaile niiden keralla, joita olen ylenkatsonut, vaan kuolen yksinäni jossakin maan kolkassa, niinkuin pelkäämätön susi De Vigny.
Minä en ole mitään katuva: olen varma siitä, että epäonnistuessanikin saan kokea sellaista riemua tuntiessani sieluni puhdistuvan ja jännittyvän kohti jotakin mahdotonta ja majesteetillista, ettei jalkani havaitse tien kiviä eikä korvani kuule niiden naurunrähäkkää, jotka kultivoivat puutarhapahastansa luullen sitä maailmaksi.
Äläkä huoli hämmentyä, sinä pelkäämätön minuuteni, vaikka toisinaan näytätkin typerältä ja tietämättömältä. Nero ei näyttele henkevyyttä, ei muovaile makeaan muotoon sieviä mitättömiä ajatuksia eikä pyri tarkoin tutustumaan kaikkein viimeisimpiin aikakauslehtien numeroihin enempää kuin muotikirjoihinkaan. Ei, ei.
Nero on poika ja houkko ja on nero nimenomaan siitä syystä, että uskaltaa olla poikamainen ja houkkomainen, eikä voi olla toisinaan olematta tietämättömän ja typerän kaltainen, sen henkilön kaltainen, joka ihmettelee kaikkea ja juttelee sekavasti ja vastoin tervettä järkeä.
Mutta ah, minun minuuteni, yksin nero saa tuta noita ihmeellisiä hetkiä, joina itse Jumala tuntuu puhuvan suullasi, jolloin kaikki on kirkasta, kaikki avautuu, kaikki on läpikuultoista ja sopusointuista kuin kauniin virran vesi — niitä hetkiä, joina sielu liekehtii kuin tuli, leijuu kevyenä kuin ilma ja rakastaa kuin itse rakkaus — niitä hetkiä, joina salaperäinen mielettömyys tekee kaikki mahdolliseksi ja kaikki pyhäksi ja sinä et enää tiedä sanoa, mikä on maailmaa ja mikä sieluasi.
Ettekö oivalla, millainen haalea ja hervoton ajanviete koko teidän kykynne on sellaisten hetkien rinnalla? Yhdestä ainoasta sellaisesta tuokiosta, yhdestä ainoasta, antaisin koko kykyni, kaiken teidän kykynne, kaikkien maailman leikarien kyvyt, ja sittenkin minusta kukaties tuntuisi siltä, että olen sen varastanut.