Jos teidän velvollisuutenne olisivat vain kielteisiä, jos tehtävänne olisi ainoastaan olla tekemättä pahaa, olla vahingoittamatta veljiänne, ehkäpä riittäisi omantuntonne äänikin, sillä kannalla, missä vähemmänkin sivistyneet nyt ovat, johtamaan teitä. Te olette syntyneet hyvään, ja joka kerta kun te toimitte suorastaan lainvastaisesti, joka kerta kun teette sellaista, mitä ihmiset sanovat rikokseksi, on teissä jotakin, mikä syyttää teitä kuin moittiva ääni, jonka voitte salata toisilta, mutta ette itseltänne. Teidän tärkeimmät velvollisuutenne ovatkin myönteisiä. Toimettomuus ei riitä, täytyy toimia. Ei ole kylliksi se, että te tyydytätte itseänne ollen rikkomatta lakia; teidän tulee toimia lain mukaan. Ei riitä olla vahingoittamatta, tulee hyödyttää veljiään. Liiankin usein tähän saakka on moraali esiintynyt ihmisille pikemmin kielteisessä kuin myönteisessä muodossa. Lain selittäjät ovat sanoneet: "älä varasta, älä tapa!" Harva, tuskinpa kukaan on näyttänyt heille ne velvoitukset, jotka kuuluvat heille ihmisinä ja sen, kuinka he voivat hyödyttää lähimäisiään ja Jumalan luomia tarkoituksia. Tämä on siis moraalin ensimäinen tarkoitus, eikä yksilö, joka kuuntelee ainoastaan oman oikeustajuntansa ääntä, voi milloinkaan päästä siihen.
Yksilön oikeudentunto puhuu hänen kasvatuksensa, hänen harrastustensa, tapojensa ja intohimojensa kieltä. Villin irokeesin omatunto puhuu toisenlaista kieltä kuin 1800-luvun sivistyneen eurooppalaisen. Vapaan miehen omatunto luo hänelle velvollisuuksia, joita orjan tajunta ei saata arvatakaan.
Kyselkääpä köyhältä piemontilaiselta tai lombardialaiselta päivätyöläiseltä, jonka ainoana moraalin julistajana on ollut halpa pappi, jonka ainoana, suvaittuna lukemisena, jos hän edes osaa lukea, on ollut itävaltalainen katkismus; kysykääpä häneltä, niin hän vastaa, että ankara työ millä palkalla hyvänsä perheen elättämiseksi, rajaton lakeihin alistuminen tutkimatta, minkälaisia ne ovat, sekä eläminen toisia vahingoittamatta ovat hänen velvollisuutensa. Sille, joka puhuisi hänelle velvollisuuksista, jotka yhdistävät hänet isänmaahan ja ihmiskuntaan, sille, joka sanoisi hänelle: "Te vahingoitatte tovereitanne suostuessanne tekemään työtä alhaisemmalla palkalla kuin työn arvo on, te rikotte Jumalaa ja kuolematonta sieluanne vastaan tottelemalla vääriä lakeja", vastaisi hän kuin mies, joka ei käsitä kysymystä, nostaen hämmästyneenä kulmiaan. Kysykääpä italialaiselta työmieheltä, jolle paremmat olosuhteet ja seurustelu älyltään kehittyneempien ihmisten kanssa ovat opettaneet osan totuutta, vastaa hän teille, että hänen isänmaansa on sorretussa asemassa, että hänen toverinsa ovat väärin tuomitut elämään aineellisessa ja siveellisessä kurjuudessa, ja että hän tuntee tarvetta huutaa vastalauseensa, mikäli hänen voimistaan riippuu, tuolle vääryydelle.
Kuinka saattaa omantunnon ääni puhua niin suuresti eroavalla tavalla kahdelle saman ajan ja saman kansan yksilölle? Minkä tähden löydämme kymmenen oleellisesti samaan ryhmään kuuluvan yksilön keskuudesta, jotka kannattavat ihmisrodun kehitystä ja edistystä, kymmenen eri mielipidettä siitä, kuinka usko on muutettava toiminnaksi, kymmenen eri käsitystä velvollisuudesta? Silminnähtävästi ei yksityisen omantunnon ääni riitä, kaikissa tilanteissa, muutta ohjeetta, elävöittämään lakia hänelle. Tajunta riittää vain selvittämään teille, että laki on olemassa, ei millainen se on, se riittää selvittämään, että teillä on velvollisuuksia, ei millaisia nuo velvollisuudet ovat. Sen vuoksi on ihmiskunnan keskuudessa aina ollut marttyyrejä, oli sitten itsekkyys miten paljon voitolla hyvänsä. Mutta kuinkahan lukuisia ovat ne marttyyrit, jotka ovat uhranneet elämänsä luuloteltujen velvollisuuksien vuoksi, nyt kaikille selvinneiden erehdysten hyväksi!
Teidän tietoisuutenne tarvitsee siis opasta, valoa, joka hälventäisi teitä ympäröivän pimeyden, ohjetta, joka vahvistaisi sitä ja ohjaisi vaistojanne. Ja tuo ohje on ihmisyyden järki.
Jumala on antanut järjen teille kaikille, että kasvattaisitte sitä tuntemaan hänen lakinsa. Nykyään anastaa teiltä kurjuus, vuosisatojen juurtuneet erehdykset ja isäntienne tahto sen kasvattamisen mahdollisuudenkin. Ja sen vuoksi on teidän välttämättömästi murrettava nuo esteet voimalla. Mutta vaikkapa nuo esteet olisivatkin raivatut pois, ei yhdenkään teidän järkenne riittäisi käsittämään Jumalan lakia, jollei se nojaisi ihmiskunnan järkeen. Teidän elämänne on lyhyt, teidän yksilölliset kykynne heikot, voimattomat ja kaipaavat tukipistettä. Niinpä on Jumala asettanut rinnallemme olennon, jonka elämä on jatkuva, jonka kyvyt kerääntyvät summaksi kaikkien niiden yksilöllisten kykyjen määrästä, mitä ehkä neljäntoista vuosisadan kuluessa on kehitetty; olennon, joka yksilöiden erehdysten ja rikosten keskellä yhä kasvaa viisaudessa ja siveydessä; olennon, jonka kehitykseen Jumala on kirjoittanut ja kaikkina aikoina kirjoittaa rivin laistaan.
Se olento on Ihmiskunta.
Ihmiskunta, niinkuin eräs ajattelija viime vuosisadalla on sanonut, on ihminen, joka lakkaamatta oppii. Yksilöt kuolevat, mutta ei totuuden määrä, minkä he ovat ilmituoneet; se hyvyyden paljous, mitä he ovat tehneet, ei mene hukkaan heidän poistuessaan: ihmiskunta kokoaa sen, ja ihmiset, jotka kulkevat heidän hautojensa yli, käyttävät sitä hyödykseen. Joku meistä syntyy tänään aatteiden, uskomusten piirissä, joita koko edeltävä ihmiskunta on muodostellut, ja jokainen meistä tuopi, tietämättäänkin, enemmän tai vähemmän tärkeän aineksen tulevaisuuden ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan sivistys kasvaa, niinkuin kohoavat Itämailla nuo pyramiidit, joihin jokainen matkustaja lisää kiven. Me kuljemme ohi, päiväkauden kestävällä vaelluksellamme, kutsuttuina samalla täydentämään yksityistä sivistystämme. Niin edistyy koko ihmiskunnankin sivistys maan päällä. Jumalan tarkoitus, mikä väläyksinä esiintyy meissä jokaisessa, kehittää hitaasti, asteettaisesti, jatkuvasti ihmiskuntaa. Ihmiskunta on Jumalan elävä sana. Jumalan henki hedelmöittää sen, ja tulee ilmi siinä yhä puhtaampana, yhä tarmokkaampana, ajanjaksosta ajanjaksoon, joskus yksilön, joskus kansan välityksellä. Työstä työhön, uskosta uskoon saa ihmiskunta vähitellen yhä selvemmän käsityksen omasta elämästään, omasta kutsumuksestaan, Jumalasta ja hänen laistaan.
Jumala tulee ihmiskunnassa lihaksi vähitellen. Jumalan laki on yksi niinkuin Jumalakin. Mutta meille se selviää kappale kappaleelta, rivi riviltä, mitä enemmän edeltävien sukupolvien kasvattavaa kokemusta kokoontuu, mitä enemmän kasvaa laajuudessa ja tarmossa yhteys rotujen, kansojen, yksilöiden välillä. Ei yksikään ihminen, ei mikään kansa, ei ainoakaan vuosisata voi väittää selvittäneensä sitä kokonaan. Vain yhtynyt ihmiskunta voi selvittää siveellisen lain, ihmiskunnan elämän lain, kun kaikki voimat, kaikki kyvyt, joista ihmisluonne on koottu, ovat suunnatut toimintaan. Mutta sen ohella opettaa meille se ihmiskunnan osa, joka on päässyt kauimmas sivistyksessä, kehityksellään osia siitä laista, jota me haimme. Sen historiasta luemme me Jumalan tarkoitukset, sen tarpeista omat velvollisuutemme, velvollisuudet, jotka muuttuvat tai paremmin sanoaksemme kasvavat tarpeitten mukaan, koska meidän ensimäinen velvollisuutemme on avustaa ihmiskunnan nousua sille sivistyksen ja parannuksen asteelle, jonka Jumala ja kulunut aika ovat sille valmistaneet.
Jos te siis haluatte tulla tuntemaan Jumalan lain, täytyy teidän paitsi omaan tietoisuuteenne vedota myöskin ihmiskunnan omaantuntoon ja hyväksymiseen. Tunteaksenne omat velvollisuutenne, on teidän otettava selkoa ihmiskunnan samanaikuisista tarpeista. Moraalin edistyminen on asteettaista niinkuin ihmissuvun ja teidänkin kuntonne. Kristinuskon siveysoppi ei ole samanlainen kuin pakanallisten aikojen, meidän aikamme moraali ei ole sama kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten. Nykyään pyrkivät teidän isäntänne salaamaan teiltä velvollisuutenne samoinkuin ihmiskunnan tarpeet, erottamalla teidät uusista luokista, kieltämällä teitä yhtymästä, alistamalla sanomalehdistön kaksinkertaisen sensuurin alaiseksi. Ja kuitenkin voitte te, jos tahdotte, ennen sitäkin aikaa, jolloin kansakunta opettaa teille ilmaiseksi yleissivistävissä kouluissa ihmiskunnan entistä historiaa ja sen nykyisiä tarpeita, hankkia osittaisia tietoja edellisistä ja arvata jälkimäiset.