Tämän kysymyksen on ihmiskunta kaikkina aikoina tehnyt kaikille niille, jotka ovat lausuneet sanan velvollisuus, ja tähän päivään saakka ovat vastaukset olleet erilaisia.
Eräät ovat vastanneet osoittamalla lakikokoelmaa, kirjaa, sanoen: "Tähän sisältyy koko siveellinen laki." Toiset ovat sanoneet: "Kysyköön jokainen omalta sydämeltään; siellä piilevät hyvän ja pahan määritelmät." Toiset taas ovat vedonneet yleiseen oikeudentuntoon, hyljäten yksityisen arvostelukyvyn, ja selittäneet, että "missä ihmiskunta on yhtä mieltä jostakin uskomasta, siellä on tuo uskoma tosi".
He erehtyvät kaikki. Ja ihmissuvun historia julistaa, vastaansanomattomilla syillä, kaikki vastaukset mahdottomiksi.
Ne, jotka vakuuttavat kirjasta, tai yhden ainoan ihmisen huulilta lukevansa koko siveellisen lain, ne unohtavat, ettei ole ainoatakaan lakikokoelmaa, jota ei ihmiskunta vuosisatojakin siihen uskottuaan olisi hyljännyt hakeakseen ja julistaakseen toista, ja ettei ainakaan nykyään ole syytä uskoa, että ihmiskunta muuttaisi menettelytapaansa.
Niiden, jotka väittävät, että yksilön tajunta sellaisenaan olisi oikean ja väärän, siis myöskin hyvän ja pahan ohje, tulee muistaa, ettei yhdestäkään uskonnosta, oli se miten pyhä hyvänsä, ole puuttunut kerettiläisiä, puhumattakaan eriuskolaisista, jotka aina ovat nopeita vakaumuksella käymään marttyyrikuolemaan oman oikeudentajuntansa nimessä. Nykyään hajaantuu protestanttinen oppi tuhansiin lahkoihin ja alalahkoihin, jotka kaikki perustuvat yksilön oikeudentajuntaan. Kaikki ovat ne valmiit katkeraan keskinäiseen taisteluun ja tukevat uskonanarkiaa, joka on sen eripuraisuuden ainoa todellinen lähde, mikä nykyään valtiollisesti ja yhteiskuunallisesti rasittaa Euroopan kansoja.
Ja toiselta puolen tulee niiden, jotka kieltävät yksityisen tajunnan todistuksen vedoten koko ihmiskunnan yksimielisyyteen johonkin uskomaan nähden, muistaa, että kaikki nuo suuret aatteet, jotka ovat kohottaneet ihmiskuntaa, alussa esiintyivät vastustaen sitä, minkä ihmiskunta hyväksyi, ja että niitä julistivat henkilöt, joita ihmiskunta pilkkasi, ahdisti, ristiinnaulitsi.
Näistä ohjeista ei siis yksikään riitä hankkimaan Jumalan lain totuuden tuntemusta. Ja kuitenkin on yksilön tajunta pyhä, ihmiskunnan yleinen hyväksyminen on pyhä, ja se, joka jättää kysymättä neuvoa jommaltakummalta, luopuu totuuden tuntemisen oleellisesta keinosta. Tähänastinen, yleinen erehdys on ollut se, että on tahdottu liittää totuus yhteen ainoaan näistä keinoista. Seurauksiltaan ratkaiseva ja mitä turmiollisin erehdys, koska se ei saata määrätä yksityisen tajuntaa ainoaksi totuuden ohjeeksi anarkiaan lankeamatta, eikä voi määrätyllä hetkellä vedota yleisen yksimielisyyden peruuttamattomaan tuomioon tukahuttamatta inhimillistä vapautta, syöksymättä suoraa päätä hirmuvaltiuteen.
Mainitsemme nämä esimerkit osoittaaksemme, kuinka näille ensimäisille perustuksille rakentuu lujemmin kuin luulisikaan koko yhteiskunnallinen rakennus. Ja niin ovat ihmiset saman erehdyksen vallassa järjestäneet valtiollisen yhteiskunnan, toiset kunnioittamalla ainoastaan yksityisen oikeuksia, unohtaen täydellisesti yhteiskunnan kasvattavan tehtävän, toiset taas yhteiskunnallisten oikeuksien nojalla uhraten yksilön vapauden ja toimintavallan.[1] Ranska, suuren vallankumouksensa jälkeen, ja etenkin Englanti osoittavat meille, kuinka edellinen järjestelmä johtaa vain eriarvoisuuteen ja enemmistön sortoon. Kommunismi taas, jos se milloinkaan saattaisi muuttua tosiasiaksi, osoittaisi, kuinka jälkimäinen tuomitsee yhteiskunnan kivettymään, riistäen siltä kaiken liikunnan ja kaiken edistymiskyvyn.
Niinpä edelliset, ottaen huomioon vain niin sanotut yksilön edut, ovat järjestäneet tai pikemmin saattaneet epäjärjestykseen taloudellisen järjestelmän, asettaen sen ainoaksi perusteeksi rajattoman, vapaan kilpailun teorian, kun taas jälkimäiset, jotka ottivat huomioon vain yhteiskunnallisen yhteyden, tahtoisivat siirtää hallitukselle kaikki valtion tuotantovoimat. Siinä kaksi käsityskantaa, joista edellinen on antanut meille kaikki anarkian varjopuolet; jälkimäinen taas johtaisi paikoillaan pysymiseen ja kaikkiin hirmuvallasta johtuviin onnettomuuksiin.
Jumala on antanut teille tovereittenne yleisen hyväksymisen ja omantuntonne kuin siiviksi, joilla voitte kohota niin lähelle häntä kuin mahdollista. Miksi tahdotte itsepäisesti silpoa toisen? Miksi tahdotte eristäytyä ja erottautua maailman yhteydestä? Miksi tahdotte tukahuttaa ihmiskunnan äänen? Molemmat ovat pyhiä; Jumala puhuu molemmissa. Missä hyvänsä ne kohtaavat toisensa, missä hyvänsä omantuntonne ääntä tukee ihmiskunnan mielipiteen kannatus, siellä on Jumala; silloin tiedätte varmasti tavanneenne totuuden. Edellinen varmentaa jälkimäisen.