Te vaivutte eläinten tasolle ja rikotte Jumalan lakia joka kerran, kun te tukahutatte tai sallitte tukahtua jonkun niistä lahjoista, jotka kuuluvat ihmisluonteeseen teissä itsessänne tai muissa. Jumala ei tahdo ainoastaan sitä, että hänen lakinsa täyttyisi teissä — jos Jumala ei olisi muuta tahtonut, olisi hän luonut teidät yksinäisiksi — vaan että se täyttyisi maan päällä, ihmisissä, kaikissa olennoissa, jotka hän loi omaksi kuvaksensa. Hän tahtoo, että täydellisyyden ja rakkauden aate, jonka hän on maailmaan asettanut, ilmenisi ja loistaisi yhä enemmän ihailtuna ja edustettuna. Teidän mainen olemassaolonne, jonka aika ja kyky tarkoin rajoittavat, ei saata edustaa sitä kuin epätäydellisesti ja väläyksittäin. Ainoastaan ihmiskunta saattaa jatkuvasti sukupolvien työllä ja älyllä, joka saa ravintonsa kaikkien jäsentensä älystä, edelleen kehittää jumalallista ajatusta, sovittaa sen käytäntöön ja kohottaa sen kunniaan.

Jumala antoi siis elämän teille, että käyttäisitte sitä ihmiskunnan hyväksi, että kehittäisitte henkilökohtaisia kykyjänne veljienne lahjojen hedelmöittämiseksi, että te työllänne liittyisitte avustamaan yhteistä, parannuksia ja totuuden etsimistä tarkoittavaa työtä, jota sukupolvet hitaasti, mutta jatkuvasti edistävät. Teidän tulee sivistyä ja sivistää, täydellistyä ja tehdä täydelliseksi. Jumala on teissä; sitä ei saata epäillä. Mutta Jumala on myöskin kaikissa ihmisissä, jotka teidän kanssanne maan päällä asuvat. Jumala on kaikkien edesmenneiden, nyt olevien ja tulevienkin sukupolvien elämässä, jotka ovat edistäneet ja yhä edistävät ihmiskunnan hänestä, hänen laeistaan ja meidän velvollisuuksistamme saamaa käsitystä. Teidän tulee kunnioittaa ja palvella häntä, missä ikinä hän lieneekin. Maailman kaikkeus on hänen temppelinsä. Ja jokainen tämän temppelin vastalauseeton, sovittamaton häväistys sattuu kaikkiin uskoviin.

Ei merkitse mitään, että te voitte sanoa itseänne puhtaiksi; ja vaikkapa, muista eristäytymällä, voisittekin pysyä puhtaudessa, ja jos parin askeleen päässä teistä vallitsee turmelus, ettekä yritä vastustaa sitä, petätte te velvollisuutenne. Ja vaikkapa te sydämissänne palvelisittekin totuutta, ei siitä ole mitään hyötyä, jos harhat johtavat veljiänne tämän maan toisessa kulmauksessa, maan joka on yhteinen äitimme, ettekä halua ettekä yritä kaikin voimin poistaa niitä, näin pettäen omat velvollisuutenne. Jumalan kuva on vääristynyt teidän lähimäistenne kuolemattomissa sieluissa. Jumala tahtoo, että häntä palveltaisiin hänen laissaan, ja teidän keskuudessanne selitetään väärin, loukataan ja kielletään hänen lakiansa. Ihmisellinen luonne on väärennetty miljoonissa ihmisissä, joille Jumala, samoin kuin teillekin, on uskonut tarkoitustensa sopusointuisan täyttämisen. Voitteko te, toimettomina ollen, sanoa itseänne uskoviksi?

Kansa, Kreikan, Puolan, Circassian, nousee liehuttaen isänmaan ja riippumattomuuden lippua, taistelee, voittaa tai kaatuu sen puolesta. Mikä saa sydämemme sykkimään kuullessamme kerrottavan heidän taisteluistaan, mikä kohottaa rintaanne ilosta heidän voitoistaan kuullessanne, mikä tekee mielenne murheelliseksi, kun he joutuvat tappiolle? Mies, joko meikäläinen tai ulkomaalainen, nousee yleisen hiljaisuuden keskellä jossakin maankolkassa, julistaa aatteita, jotka hän uskoo oikeiksi, puolustaa niitä vainottuna tai kahleissa, kuollen luopumatta niistä mestauslavalla. Miksi kunnioitatte te häntä pyhän marttyyrin nimellä? Miksi kunnioitatte ja opetatte lapsennekin kunnioittamaan hänen muistoaan?

Ja miksi luette te halukkaasti niistä isänmaanrakkauden ihmeistä, joista Kreikan aikakirjat kertovat, ja toistelette niitä lapsillenne ylpein tuntein kuin olisivat ne kertomuksia teidän isistänne? Nuo kreikkalaisten sankarityöt ovat kahdentuhannen vuoden vanhoja ja kuuluvat sivistyskauteen, joka ei ole teidän eikä milloinkaan tule olemaankaan. Tuo mies, jota sanotte marttyyriksi, kuoli ehkä aatteiden vuoksi, jotka eivät ole teidän, ja hän taittoi kuolemallaan kaikki oman, yksityisen kehityksensä tiet. Tuo kansa, jota te voitoissa ja tappioissa ihailette, on teille vieras, ehkäpä melkein tuntematonkin, puhuu toista kieltä, eivätkä sen elinehdotkaan vaikuta merkittävästi teidän oloonne. Mitäpä se teihin kuuluu, hallitseeko sitä sulttaani, Baijerin kuningas, Venäjän tsaari, tai kansan myöntymyksellä syntynyt hallitus?

Mutta sydämessämme huutaa ääni: "Nuo miehet, jotka elivät kaksituhatta vuotta sitten, nuo kansat, jotka nyt taistelevat kaukana teistä, nuo marttyyrit, jotka kaatuivat aatteen puolesta, jonka vuoksi te ette kuolleet, olivat, ovat teidän veljiänne; eikä ainoastaan alkuperän ja luonteen yhteyden takia, mutta työn ja tarkoitusten yhtäläisyyden tähden." Nuo muinaiset kreikkalaiset menivät manalle, mutta heidän työnsä ei kuollut, ettekä te ilman heitä nykyään olisi sillä älyllisen ja siveellisen kehityksen asteella, minkä olette saavuttaneet. Nuo kansat pyhittivät verellään kansallisen vapauden aatteen, jonka puolesta tekin taistelette. Tuo marttyyri opetti kuolemallaan, että ihmisen tulee uhrata kaikki, ja tarpeen tullessa elämänsäkin sille, mitä hän oikeaksi luulee.

Merkitsee sangen vähän, että hän ja monet muut, todistaen verellään uskonsa, katkaisivat maailmassa oman yksilöllisen kehityksensä: Jumala huolehtii heistä muualla. Tärkeä on ihmiskunnan kehitys. On tärkeää, että tuleva sukupolvi nousee, teidän taistelujenne ja uhraustenne esimerkkiä seuraten, korkeampana ja voimakkaampana kuin te lain tajunnassa ja totuuden ihailussa. On tärkeää, että ihmisluonne esimerkkien vahvistamana paranisi ja toteuttaisi Jumalan tarkoitukset maan päällä. Ja missä hyvänsä ihmisluonne parantuneekin, ja missä hyvänsä se vallanneekin omakseen totuuden, missä hyvänsä se päässeekin askeleen sivistyksen, edistyksen, siveyden tiellä, on se askel voitto, joka ennemmin tai myöhemmin luottaa hyötyä koko ihmiskunnalle. Te olette kaikki sotilaita armeijassa, joka liikkuu eri teitä pitkin, eri osastoihin jaettuna, valloittamaan samaa päämäärää. Tänään tarkkaatte te vain lähimpiä johtomiehiänne, eri univormut, eri käskysanat, toimivia ryhmiä erottavat välimatkat ja vuoret, jotka peittävät toiset toisten katseilta, saavat teidät usein unohtamaan tuon tosiasian ja kiinnittävät teidän katseenne yksinomaan lähimpään päämäärään. Mutta on olemassa yksi teitä kaikkia korkeampi, jolla on käsitys kokonaisuudesta, ja joka johtaa ja liikuttaa sitä. Jumala yksin tietää taistelun salaisuuden ja saattaa koota teidät kaikki samaan leiriin, saman lipun alle.

Kuinka suuri onkaan välimatka tästä uskosta, joka itää sielussanne, ja josta tulee nyt alkavan aikakauden moraalikäsityksen pohja, siihen uskoon, joka oli sukukuntien siveyskäsityksen perustana, niiden, joita me nyt nimitämme muinaisiksi! Ja kuinka likeisesti liittyykään meidän käsityksemme jumalallisesta vallinnasta siihen käsitykseen, mikä meillä on velvollisuuksistamme!

* * * * *

Ensimäiset ihmiset tunsivat Jumalan olevaksi, käsittämättä häntä, koettamattakaan ymmärtää häntä hänen lakinsa avulla. He tunsivat hänen voimansa, mutta eivät hänen rakkauttaan, heillä oli epäselvä käsitys jonkunlaisista suhteista hänen ja yksilön välillä, mutta ei muuta. Heillä ei ollut kykyä erottautua aisteilla havaittavien esineiden piiristä, ja he ruumiillistuttivat hänet johonkin niistä — puuhun, johon olivat nähneet salaman lyövän, kiveen, jonka viereen he olivat telttinsä pystyttäneet, eläimeen, joka ensimäiseksi oli sattunut heidän silmiinsä. Se oli uskoa, jota uskontojen historiassa tarkoitetaan fetishismillä. Ja siteekseen tunsivat ihmiset perheen, joka tavallaan oli heidän yksilöllisyytensä toinen muoto. Perheen piirin ulkopuolella oli vain vieraita, tai tavallisimmin vihollisia. Ainoa siveyden peruste oli heidän ja heidän perheensä säilyttäminen vihollisilta.