Myöhemmin laajeni käsitys Jumalasta. Aistihuomioista noustiin varovasti abstraktisiin käsitteihin, yleistäen. Jumala ei enää ollut vain perheen, vaan useampien perheiden yhtymien, kaupunkien, heimojen suojelija. Fetishismiä seurasi polyteismi, monien jumalien palvelus. Silloin laajensi moraalikin toimintapiiriään. Ihmiset tunnustivat laajempien kuin perhevelvollisuuksien olemassaolon ja rupesivat työskentelemään rodun, kansallisuuden hyväksi. Kuitenkin oli ihmiskunta-käsite vielä tuntematon. Kaikki kansakunnat nimittivät ulkomaalaisia barbaareiksi, kohtelivat heitä sen mukaan ja pyrkivät joko voimalla tai viekkaudella kukistamaan heidät ja anastamaan heidän maansa. Kaikkien kansojen keskuudessa oli ulkomaalaisia tai barbaareja, ihmisiä, miljoonia ihmisiä, joita ei päästetty kansalaisten uskonnollisiin toimituksiin, ja joita pidettiin luonteeltaan erilaisina, orjina vapaiden joukossa. Ihmissuvun ykseyden saattoi vain jumalan ykseys tuoda mukanaan. Jumalan ykseyttä, jonka muutamat harvat antiikin ajattelijat olivat aavistaneet, ja jonka Mooses voimakkaasti oli julistanut (kuitenkin tehden tuon tuhoisan rajoituksen, että vain yksi kansa oli Jumalan valitsema), ei tunnustettu ennen kuin Rooman valtakunnan hajoamisen aikana, kristinuskon alettua työnsä.
Kristus asetti uskonsa ensimäiseksi oppilauseeksi kaksi toisistaan erottamatonta totuutta: On ainoastaan yksi Jumala; kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia. Ja noiden kahden totuuden julkaiseminen muutti maailman ulkonäön ja laajensi moraalin piirin aina asutun maailman äärimmäisille rajoille saakka. Velvollisuuksiin perhettä ja isänmaata kohtaan liittyivät nyt velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan. Silloin huomasi ihminen, että missä hän tapasi kaltaisensa, siellä kohtasi hän myös veljen; veljen, joka oli saanut kuolemattoman sielun niin kuin hänkin, ollen kutsuttu liittymään Luojaansa, ja että hän oli velvollinen rakastamaan häntä, jakamaan hänelle uskostaan, auttamaan häntä toimilla ja neuvoilla, missä ikinä tarvittiin.
Silloin kuului Apostolien huulilta yleviä, ennen tajuamattomia, Apostolien seuraajiltakin sitten taas hämärtyneitä tai sikseen jääneitä sanoja, jotka ennustivat toisia, kristinuskossa piileviä totuuksia: Sillä niinkuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta ei kaikilla jäsenillä ole yhtäläinen työ, niin mekin monet olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet.[2] Ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.[3] — Ja nyt kahdeksantoista vuosisadan opintojen, kokemusten ja vainojen kuluttua on saatava nuo totuudensiemenet itämään.
Ei ole ainoastaan tehtävä tiettäväksi että ihmiskunta on yksi ruumis, ja että yhden ainoan lain tulee sitä hallita, vaan myöskin että tuon lain ensimäinen pykälä on edistys, täällä maan päällä, edistys, jonka toteuttamiseksi meidän tulee täyttää jumalan tarkoitus voimiemme mukaan ja kasvatuksen avulla pyrkiä parempaan asemaan. On opetettava ihmisille, että kun ihmiskunta kerran on yksi ruumis, tulee meidän kaikkien, tuon ruumiin jäseninä, työskennellä sen kehittämisen puolesta, saattaa sen elämä sopusointuisemmaksi, toimeliaammaksi ja voimakkaammaksi. On saatava meidät itsemme vakautuneiksi siitä, että me voimme kohota Jumalan luo vain veljiemme sielujen avulla, parantamalla ja puhdistamalla ne, silloinkin kun he eivät itse pyydä sitä meiltä. Tulee asettaa yksityisiin suuntautuvan armeliaisuustyön sijaan yhteistyö kokonaisuuden parantamiseksi ja järjestää perhe ja yhteiskunta sitä varten, koska kerran vain ihmiskunta kokonaisuudessaan voi toteuttaa Jumalan tarkoituksen, mikä täällä maan päällä on toteutettava.
Toisia, vielä laajempia velvollisuuksia on teille tulevaisuudessa ilmenevä, sikäli kuin me saamme vähemmän epätäydellisen, selvemmän käsityksen elämämme laista. Näin johtaa Jumala hitaan, mutta keskeytymättömän uskonnollisen kasvatuksen avulla ihmiskuntaa parempaan päin. Ja tämä kasvatus parantaa jokaisen yksilönkin.
Me paranemme ihmiskunnan parantuessa. Jollei kokonaisuus parane, ette voi toivoakaan, että teidän omat aineelliset ja henkiset elinehtonne parantuisivat. Yleisesti sanoen ette te voi, vaikka tahtoisittekin, erottaa elämäänne ihmiskunnasta; te elätte siinä, sen ohella, sitä varten. Teidän sielunne, lukuunottamatta harvoja, erikoisen voimakkaita, ei voi vapautua niiden ainesten vaikutuksesta, joiden keskuudessa te elätte, aivan kuten teidän ruumiinnekaan, oli se rakenteeltaan kuinka voimakas hyvänsä, ei voi vastustaa sitä ympäröivän, pilaantuneen ilman vaikutusta.
Kuinka monella teistä olisi kylliksi mielenlujuutta kasvattaa poikanne rajattomaan totuuden rakkauteen tietäen lähettävänne heidät vainoille alttiiksi maahan, missä hirmuvalta ja urkinta pakoittavat teidät kahdeksi kolmanneksi osaksi salaamaan omatkin mielipiteenne tai valehtelemaan? Kuinka moni saattaisi kasvattaa heidät halveksimaan rikkauksia yhteiskunnassa, missä kulta on ainoa mahti, jonka avulla saavutetaan kunniaa, vaikutusvaltaa, arvonantoa, missä ainoastaan se suojelee käskijöiden ja heidän kätyreittensä mielivallalta ja loukkauksilta? Kukapa teistä ei olisi parasta tarkoittaen kuiskannut rakkaimmilleen Italiassa: "Älkää luottako ihmisiin." "Rehellisen miehen tulee sulkeutua itseensä ja välttää julkista elämää." "Armeliaisuus alkaa kodista", sekä samantapaisia, selvästi epämoraalisia neuvoja, joihin kuitenkin yhteiskunnan yleinen tila antaa aiheen?
Mikäpä äiti ei olisi, vaikka hän kuuluukin uskoon, joka ihailee ihmiskunnan vapaaehtoisen marttyyrin Kristuksen kärsimystä, kietonut käsiään poikansa kaulaan koettaen estää häntä vaarallisista yrityksistä veljiensä onnen edestä? Ja vaikkapa teillä olisi voimia opettaa päinvastoinkin, eikö yhteiskunta tuhansin äänin hävittäisi sen tuloksia, murtaisi tuhansin, surullisin esimerkein teidän sanojenne vaikutusta? Voitteko puhdistaa, kohottaa sielunne turmeluksen ja tartunnan saastuttamassa ilmapiirissä?
Ja jos tarkastatte aineellisia elinehtojanne, luuletteko voivanne kestävästi parantaa niitä muuta tietä kuin yhteisten parannusten avulla? Kun täällä Englannissa, missä nyt kirjoitan, määrättiin uusi vero tuloista, jotka nousivat yli sadan viidenkymmenen punnan vuodessa, vastasivat rikkaat tehtailijat siihen ilmoittaen työmiehilleen alentavansa heidän päiväpalkkansa yhdellä shillingillä. Tuleeko huonosti järjestetyn hallinnon aikana, yhteiskunnassa, missä työläisten elinehdot ovat jätetyt palkanmaksajien mielivaltaan, tuleeko sieltä koskaan puuttumaan veroja, joista viimemainitut kostavat alentamalla teidän palkkojanne?
Yksityinen hyväntekeväisyys uhraa Englannissa vuosittain miljoonia puntia kurjuuteen joutuneiden tilan huojentamiseksi. Ja kurjuus kasvaa vuosittain, hyväntekeväisyys yksityisille on todistettu kykenemättömäksi korjaamaan epäkohtia, ja yhä selvemmin on opittu tuntemaan järjestettyjen, kollektiivisten toimenpiteiden tarpeellisuus. Missä ankara taistelu sortajien ja sorrettujen välillä jatkuvasti uhkaa maata sitä hallitsevien väärien lakien vuoksi, voitteko uskoa, että sinne virtaisi kylliksi pääomaa, laajoja, aikaa vieviä, kalliita yrityksiä varten? Missä verot ja rajoitukset riippuvat rajoittamattoman hallituksen mielivallasta, jota ei mikään estä, ja jonka menot sotajoukolle, urkkijoille, asiamiehille ja eläkkeennauttijoille alituisesti kasvavat sen turvallisuustoimenpiteiden ohella, luuletteko, että teollisuuden ja kaupan toimintatarmo saattaa siellä päästä asteettain, jatkuvasti kehittymään?