Nykyään vallitsee itsekkyys olosuhteiden pakosta liian usein ja liiaksi perheessä. Huono yhteiskunnallinen järjestys pilaa sen. Yhteiskunnassa, jota poliisivalta, urkkijat, vankilat ja hirsipuut kannattavat, on äitiparan, joka saa väristä pelosta poikansa jalojen pyrkimysten tähden, pakko opettaa hänelle epäluottamusta, pakko sanoa: "Varo! Mies, joka puhuu sinulle isänmaasta, vapaudesta, tulevaisuudesta, joka tahtoo painaa sinut rintaansa vasten, onkin ehkä vain petturi." Yhteiskunnassa, jossa kunto on vaarallista, ja rikkaus ainoa vaikutusvallan ja turvallisuuden peruste, vainon ja ahdistuksen este, pakottaa rakkaus isää sanomaan nuorisolle, joka janoaa totuutta: "Varokaa! Rikkaudessa on pelastus. Oikeus yksin ei voi pelastaa teitä toisten vallanhimolta ja turmelukselta." Mutta minä puhun teille ajasta, jolloin te lemmellänne ja verellänne olette hankkineet pojillenne vapaiden miesten isänmaan, joka on perustettu kunnolle ja sille hyvälle, mitä jokainen teistä on veljelleen tehnyt. Siihen hetkeen asti on liiankin totta, että teillä on vain yksi ainoa edistyksen tie avoinna, yksi äärimmäinen velvollisuus täytettävänä: kokoontua ja valmistautua valitsemaan oikea hetki taistellaksenne, voittaaksenne Italianne kapinalla. Vasta silloin saatatte te täyttää muut velvollisuutenne suuremmitta, jäykemmittä esteittä. Ja sitten, kun minut jo luultavasti on laskettu maan poveen, tulette te taas lukemaan nämä minun sanani. Ne harvat, veljelliset neuvot, joita ne sisältävät, tulevat teitä rakastavasta sydämestä ja ne ovat kirjoitetut vakaumuksen suoruudella.

Rakastakaa ja kunnioittakaa naista! Älkää pyytäkö häneltä vain lohdutusta, vaan voimaa, intoa, siveellisten ja älyllisten kykyjenne karttumista. Pyyhkikää pois sielustanne ajatus, että te olisitte häntä korkeammalla; sitä te ette millään lailla ole. Aikojen ennakkoluulot ovat epäsuotuisalla kasvatuksella ja lakien vuosisataisella sorrolla luoneet tuon näennäisen älyllisen alemmuuden, johon te nyt vetoatte, pysyttääksenne sorron voimassa. Mutta eikö kaiken sorron historia opeta teille, että sortajat aina vetoavat puolustuksekseen itse luomaansa tosiseikkaan?

Etuoikeutetut luokat eristivät teidän kansanne lapset sivistyksestä aina meidän päiviimme saakka, ja johtivat ja johtavat vieläkin teidän puuttuvasta sivistyksestänne väitteensä, sulkeakseen teidät pois kaupungin pyhätöistä, sieltä, missä lait ovat laaditut, äänioikeudesta, jota teidän yhteiskunnallinen tehtävänne edellyttää. Neekerien omistajat Ameriikassa selittävät rodun olevan kaikin puolin alhaisemman ja kykenemättömän sivistykseen ja vainoavat vielä jokaista, joka koettaa sivistää heitä. Puoli vuosisataa sitten selittivät hallitsevien perheiden kannattajat, että meille, italialaisille, ei vapaus sopinut, ja kuitenkin pitivät he palkkajoukkojen raa'alla voimalla kaikki tiet vapauteen suljettuina, ikäänkuin me, jos tuo kykenemättömyys vapauteen tosiaan olisi ollut olemassa, olisimme niitä myöten voineet hankkia sen itsellemmekin. — Ja onko pakkovalta milloinkaan saattanut kasvattaa vapauteen!

Niin, me olemme kaikki olleet ja olemme yhäkin yhtä syyllisiä naisen loukkaamiseen. Ajakaa kauas luotanne tuon loukkauksen varjokin, sillä Jumalan edessä ei ole katkerampaa loukkausta kuin se, mikä jakaa ihmisperheen kahteen luokkaan ja tekee toisen sortamisen luvalliseksi tai pakolliseksi. Ainoan Jumalan ja Isän edessä ei ole miehiä eikä naisia, vaan ihmisolentoja, olentoja, joissa miehen ja naisen muodossa ovat olemassa ne ominaisuudet, jotka erottavat ihmiskunnan eläinten luokasta, nimittäin yhteispyrkimykset, oppimisen kyky ja edistymistaipumukset. Missä hyvänsä nuo ominaisuudet esiintyvätkin, siellä ilmaisee itsensä inhimillinen luonne, sekä sen seurauksina oikeuksien ja velvollisuuksien tasa-arvoisuus.

Kuin kaksi samasta rungosta puhkeavaa oksaa, nousevat mies ja nainen yhteiseltä perustalta, joka on ihmiskunta. He eivät ole millään lailla eriarvoisia keskenään, mutta heillä on, niin kuin usein sattuu miestenkin keskuudessa, erilaiset harrastukset, erilainen kutsumus. Onko kaksi saman kielen soipaa ääntä eriarvoisia tai eriluontoisia? Mies ja nainen ovat nuo kaksi ääntä, joitta inhimillinen kieli ei ole mahdollinen. Ottakaa kaksi kansaa, joista toinen on erikoisten taipumustensa, erikoisten elämänehtojensa puolesta kutsuttu levittämään ihmisten välisen yhtymisen aatetta siirtokuntien avulla, toinen julistamaan sitä tuottamalla koko maailman ihailemia kirjallisia ja taiteellisia mestariteoksia; ovatko niiden yleiset velvollisuudet ja oikeudet erilaisia? Nuo molemmat kansat ovat tietoisesti tai tiedottomasti saman jumalallisen aatteen apostoleja ja ovat veljiä ja yhdenvertaisia tehtävänsä vuoksi. Miehellä ja naisella, kuten noilla kahdella kansallakin, on ihmiskunnassa erikoiset tehtävänsä, mutta nuo tehtävät ovat molemmat yhtä pyhiä, yhtä välttämättömiä yleisen kehityksen kannalta, ja ne edustavat kumpikin sitä ajatusta, minkä Jumala on asettanut kuin maailman kaikkeuden sieluksi.

Pitäkää siis naista toverina, eikä ainoastaan ilojenne ja surujenne, vaan myöskin ajatustenne, opinnoittenne, ja yhteiskunnallista parannusta tarkoittavien ponnistustenne jakajana. Pitäkää häntä vertaisenanne valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Olkaa yhdessä, te ja hän, inhimillisen sielun siipinä, kohottaaksenne sen kohti sitä ihannetta, joka meidän tulee saavuttaa. Vanhassa Testamentissa sanotaan Jumala loi miehen, ja naisen miehestä, mutta teidän Raamattunne, tulevaisuuden Raamattu tulee sanomaan: Jumala loi ihmiskunnan, joka jakautuu miehiin ja naisiin.

Rakastakaa lapsia, joita sallima teille suo, mutta rakastakaa heitä oikealla, syvällä, vakavalla rakkaudella, eikä hervottomalla, järjettömällä, sokealla lemmellä, mikä on itsekkyyttä teissä ja heidän turmionsa. Kaiken sen nimessä, mikä pyhintä on, älkää koskaan unohtako, että teidän on huolehdittava tulevasta sukupolvesta, ja että teillä on mitä vakavin vastuu teille uskotuista sieluista ihmiskunnan ja Jumalan edessä, pelottavin vastuu, mitä inhimillinen olento saattaa tuntea. Teidän ei tule johtaa heitä elämän iloihin ja nautintoihin, vaan itse elämän, sen velvollisuuksien, sitä hallitsevan siveellisen lain tuntemukseen.

Harvat äidit, harvat isät tällä uskottomalla vuosisadalla, etenkin hyvinvoipien luokkien keskuudessa, ymmärtävät kasvattavan tehtävänsä vakavuuden ja pyhyyden. Harvat äidit, harvat isät ajattelevat, että meidän aikamme monet uhrit, ainainen taistelu, ja pitkä kärsimys, ovat suuressa määrässä sen itsekkyyden hedelmiä, jota kolmekymmentä vuotta sitten hentomieliset äidit ja huolimattomat isät vuodattivat lastensa sieluihin, sallien heidän tottua katselemaan elämää ei suinkaan velvollisuuden ja kutsumuksen kannalta, vaan huvin hakeminen ja itsekkään hyvinvoinnin tavoittelu päämääränä. Teille, työn lapsille, eivät vaarat ole niin suuria, useimmat teidän lapsistanne oppivat liiankin hyvin tuntemaan elämän kieltäymykset. Ja, toiselta puolen te, jotka teidän alempi yhteiskunnallinen asemanne pakottaa alituiseen raadantaan, teillä ei ole niinkään suurta mahdollisuutta kasvattaa heitä kunnollisesti. Te saatatte kuitenkin osaksi täyttää vaativan tehtävänne esimerkillänne ja sanoillanne.

Te saatatte tehdä sen esimerkillänne.

/#
"Teidän lapsenne tulevat teidän kaltaisiksenne, turmeltuneiksi
tai kunnialliseksi, riippuen siitä, oletteko te itse
turmeltuneita tai kunniallisia."