Sveitsinkin hallitus karkoitti hänet Itävallan painostuksesta, ja nyt harhaili hän levottomana paikasta toiseen tunnon tuskien ja vihollisen vakoojien takaa-ajamana. Mutta pian kirkastuu hänen mielensä taas. Hänen sanansa saavat takaisin voimakkaan sointunsa, hänen sielunsa jännittyy jälleen, ja taas palaa taistelun tuli hänen sielussaan:
"Nuoret veljeni!" kirjoittaa hän kerran; "jos te joskus olette sielussanne käsittäneet tehtävänne, älkää antako pysäyttää askeleitanne. Kulkekaa määräänne voimalla, täyttäkää tehtävänne joko rakkauden siunaamina tai vihan ahdistamina, joko voimakkaampina, toisiin liittyneinä, tai siinä mykässä yksinäisyydessä, mikä ajatuksen marttyyrejä ympäröi. Tie on selvänä edessämme, te olette pelkureita, tulevaisuuteenne luottamattomia, jos te ette kulje tietänne loppuun suruista ja pettymyksistä huolimatta."
Nyt pakeni Mazzini, v. 1837, hänen kohtaloaan pelkäävien ystävien kehoituksista Englantiin, tuohon "auringottomaan ja soitannottomaan maahan", joka tähän aikaan oli kaikkien valtiollisten pakolaisten turvapaikka.
Lontoossa oli toimeentulo perin vaikeaa. Mazzini eli mitä suurimmassa köyhyydessä ansaiten elatuksensa sanomalehtikirjoituksilla ja yksityisopetuksella. Sitäpaitsi oli hänen ympärillään alituiseen joukko vähemmän hienotuntoisia italialaisia pakolaisia, joilta Mazzini hyväluontoisuutensa takia ei saattanut kieltää mitään. Mutta kuitenkin tutustui Mazzini useihin kuuluisiin englantilaisiin, jotka taas omasta puolestaan kiintyivät nuoreen, miellyttävään, laajahenkiseen italialaiseen. Niinpä joutui hän m.m. Carlylen perheen tuttavaksi ja liittyi lujilla ystävyyden siteillä kuuluisaan skotlantilaiseen aatteenmieheen. Tässä kodissa oli Mazzinilla mieluinen olinpaikka, ja sekä Carlyle että hänen viehättävä vaimonsa tekivät kaikkensa lievittääkseen maanpakolaisen ankaraa kohtaloa. Äidin ja rouva Carlylen lempeät kuvat ovat kai väikkyneet Mazzinin silmäin edessä, kun hän "Ihmisen velvollisuuksissa" kirjoittaa kauniit sanansa kodista ja naisesta, "kodin enkelistä".
Mazzini oli nyt rauhassa poliittisilta myrskyiltä, rauhassa vainolta, ja hänen taloudellinenkin asemansa oli hiljalleen parantunut. Mutta hänen henkensä kaipasi työtä, tyytymättä tyyneyteen ja rauhaan. Nyt kirjoitti hän suuret tutkistelmansa Byronista ja Goethestä, Dantesta ja Lamennaisista, osoittaen harvinaista kykyä tunkeutua kirjailijain sieluun, tulkitsemaan heidän aatteitansa ja näkyjään.
Varsinkin teki Lamennaisin äsken ilmestynyt kirja Paroles d'un croyant suuren vaikutuksen häneen, kuten myös saman tekijän Le livre du peuple ("Kansan kirja"). Ne aatteet, jotka Mazzinin sielussa temmelsivät, saivat Lamennaisista kuin kirkastajansa. Sama rakkaus kansaan, sama uskonnon, velvollisuuden ja edistyksen ihailu puhui voimakkaan, runollisen kielen ja korkean paatoksen kannattamana hänelle Lamennaisin kirjoituksista. Tähän asti paraastapäästä revittyään, alkoi Mazzini nyt rakentaa, luoda velvollisuuden, ihmisyyden ja edistyksen rakennusta, esittäen aatteensa kiihkeällä innolla, lämpimästi ja kaunopuheisesti teoksessaan Dei doveri del' uomo; tämän ensimäinen osa ilmestyi v. 1848 eräässä italialaisessa lehdessä, jonka hän oli perustanut Lontooseen, täältäkin merien ja maiden takaa puhuakseen kansalaisilleen, rohkaistakseen ja innostaakseen heitä vapauden taistelussa.
Sillaikaa oli Mazzinin ystäväpiiri yhä laajentunut. Kerran huomasi hän, että hänen kirjeitään oli avattu, ja tutkimus osoitti muutamien korkeiden englantilaisten virkamiesten antautuneen Itävallan vakoojiksi. Seikka herätti ääretöntä huomiota. Mazzini sai kestää häikäilemättömiä hyökkäyksiä, joista hän kuitenkin kunnialla selviytyi ystävien, varsinkin Carlylen voimakkaasti avustaessa. Nyi tuli hänen nimensä tunnetuksi, ja hänen ympärilleen liittyi yhä enemmän puoltajia, kuten sanottu. V. 1841 sai hän m.m. toimitetuksi rangaistukseen muutamia tunnottomia maanmiehiänsä, jotka Italiasta houkuttelivat nuoria poikasia Euroopassa kiertävien posetiivinsoittajien suoranaiseen orjuuteen. Jutulla oli siksi suuri merkitys, että se pelotti muitakin tuon kauniin ammatin harjoittajia. Hänen ihmisystävällisyytensä suuntautui muillekin aloille. Jo v. 1841 avasi hän koulun pojille Hatton Gardenissa, opettaen heille tiedon alkeita, Italian historiaa, suurten miesten elämäkertoja ja yleisinhimillistä ajatustapaa. Nämä vuodet olivat onnellisimpia, rauhallisimpia Mazzinin elämässä, täynnä päiväpaistetta, jos varjoakin.
* * * * *
Seuraava kausi Mazzinin elämässä sisältää hänen ihanteittensa kirkkaimman voiton ja samalla niiden syvimmän tappion. — "Nuori Italia" oli hajonnut ensimäisten, epäonnistuneiden yritystensä jälkeen, ja sen johtaja oli liiaksi ihanteen mies, liiaksi runoilija, uskoi liiaksi oman kansansa kykyyn ja kehitykseen, ryhtyäkseen ajamaan asiaansa diplomaattisesti, vehkeilyllä ja sovittelulla. Sen jätti hän muille.
Hänen ensimäisen maanpakonsa aikana näyttikin vapauden liekki Italiassa sammuneen. Se tuikahteli vain heikosti "tasaisten" puolueohjelmassa, pilkahti esiin Giobertin kirjassa paaviuden uudistuksesta, leimahtipa kohta sammuvaan liekkiinkin äsken valitun paavin Pius IX:n valtiollisessa anteeksiannossa, jossa sallittiin tuhatkunnan pakolaisen palata kotimaahansa.