Huhtik. 23 p. 1860.
Giuseppe Mazzini.
I
Italian työmiehille.
Tahdon puhua teille velvollisuuksistanne. Tahdon puhua teille, niin kuin sydämeni minua käskee, kalleimmista, mitä me tunnemme, Jumalasta, ihmisyydestä, isänmaasta ja perheestä. Kuunnelkaa minua rakkaudella, niinkuin minäkin rakkaudella puhun teille. Minun sanani ovat vakaumuksen sanoja, jotka pitkät kärsimysten, huomioiden ja opinnoiden täyttämät vuodet ovat kypsyttäneet. Velvollisuudet, jotka tässä olen osoittava teille, koetan minä nyt ja aina täyttää siinä määrin kuin voimani myöntävät. Saatanhan erehtyä, mutta sydämeni ei erehdy.
Saatanhan pettyä, mutta en pettää teitä. Kuunnelkaa siis veljellisesti minua. Arvostelkaa vapaasti keskuudessanne puhunko teidän mielestänne totuutta; hyljätkää minut, jos teidän mielestänne julistan vääryyttä, mutta seuratkaa minua ja toimikaa neuvojeni mukaan, jos pidätte minua totuuden kuuluttajana. Erehtyminen on säälittävä onnettomuus, mutta jos tunnet totuuden, etkä toimi sen mukaan, teet rikoksen, jonka taivas ja maa tuomitsee.
Miksikä puhun minä teille velvollisuuksistanne, ennen kuin mainitsen mitään oikeuksistanne? Miksikä minä, yhteiskunnassa, missä kaikki tahtoen tai tahtomattaan sortaa teitä, missä kaikkien, ihmiselle kuuluvien oikeuksien nauttiminen alituisesti riistetään teiltä, missä kaikki onnettomuus on jäänyt teidän osaksenne, ja se, mitä onneksi sanotaan toisten yhteiskuntaluokkien jäsenille; — miksi puhun minä teille uhrautumisesta, enkä anastuksesta, kunnosta, siveellisestä kohoamisesta, kasvatuksesta, enkä aineellisesta hyvinvoinnista? Siinä kysymys, joka minun täytyy ensiksi selittää ennen kuin jatkan, koska juuri tässä piilee eroavaisuus meidän ja monen muun opin välillä, joita nykyään Euroopassa julistetaan, ja sitten vielä siksi, että juuri tuo kysymys kohoaa helposti kärsivän työläisen kiukustuneesta sielusta.
"Me olemme köyhiä, orjia, onnettomia: puhukaa meille aineellisista parannuksista, vapaudesta, onnesta. Sanokaa, olemmeko tuomitut ikuisesti kärsimään, vai saammeko mekin vuorostamme iloita. Saarnatkaa velvollisuuden tuntoa isännillenne, meitä ylempänä oleville luokille, jotka kohtelevat meitä kuin koneita ja pitävät yksityisoikeutenaan kaikille kuuluvia aarteita. Meille tulee teidän puhua oikeuksista, puhukaa niiden saavuttamisen keinoista, puhukaa meidän voimastamme. Odottakaa siksi, kun meidän olemassaolomme on tunnustettu, ja puhukaa meille sitten velvollisuuksista ja uhrautuvaisuudesta." Niin sanovat monet meidän työmiehistämme ja seuraavat oppeja ja yhdistyksiä, jotka vastaavat heidän mielihalujaan, muistamatta yhtä ainoata asiaa, nimittäin sitä, että tuota oppia, johon he vetoavat, on esitetty jo viisikymmentä vuotta, sen vähintäkään parantamatta työväen aineellisia elinehtoja.
Mitä viimeisinä viitenäkymmenenä vuonna on tehty edistyksen ja yhteishyvän puolesta yksinvaltaista hallitusmuotoa ja perinnöllistä ylimystöä vastaan, se kaikki on tehty ihmisen oikeuden nimessä; — vapauden nimessä keinona ja hyvinvoinnin nimessä elämän päämääränä. Kaikki Ranskan vallankumouksen ja sitä seuraavien ja jäljittelevien oppien tulokset, olivat ihmisen oikeuksien julistuksen seurauksia. Kaikkien filosofien tutkimukset, jotka sitä valmistivat, perustuivat vapauden teoriaan ja tarpeeseen tehdä jokaiselle yksilölle tiettäviksi hänen omat oikeutensa. Kaikki vallankumoukselliset oppisuunnat julistivat ihmiselle, että hän on syntynyt onneen, että hänellä on oikeus hakea sitä kaikin keinoin, ettei kellään ole oikeutta estää häntä tässä pyrkimyksessä, ja että hänellä taas on valta murtaa hänen tielleen asettuvat esteet. Ja esteet murrettiin, vapaus saavutettiin, säilyi jonkun vuoden muutamissa maissa, vallitsee muutamissa vieläkin. Onko rahvaan asema parantunut? Miljoonat, jotka elävät omien käsiensä jokapäiväisellä työllä, ovatko he ehkä saavuttaneet pienintäkään osaa toivotusta, luvatusta hyvinvoinnista?
Ei, rahvaan asema ei ole parantunut, se on pikemmin huonontunut ja yhä huononee melkein kaikissa maissa. Melkein kaikissa maissa, ja erikoisesti siinä, missä tätä kirjoitan, on elämän välttämättömien tarpeiden hinta asteettaisesti noussut, työmiehen palkka monissa teollisuuden lajeissa asteettaisesti vähentynyt, ja asutus kasvanut.