Tähän ivalliseen hyökkäykseen tarttui heti Julianin puolustaja täydellä vakavuudella ja kehittäen sitä edelleen johtui hän, lieventäviä tai kokonaan vapauttavia asianhaaroja hapuillessaan, julkisen opetuksen ja kansankasvatuksen valitettavaan puutteellisuuteen, jonka ansioksi koko onnettomuus oli luettava. Esillä olevassa tapauksessa olivat kyllä nuo toivorikkaat nuoret miehet saaneet käydä koulua, vieläpä korkeammissakin oppilaitoksissa. Hän ei tahtonut lähemmin tutkia näiden koulujen laatua, riitti jo se selvä tosiasia, että niiden vaikutus oli jäänyt toteutumatta. Ja niinpä hän ei huomannut muuta ulospääsyä kuin peräytymisen aina vanhempiin saakka, jotka oman, valtion laiminlyömän kasvatuksensa takia eivät olleet löytäneet keinoja antaakseen oikeaa pontta hyvälle tahdolleen sekä asiantuntemuksella ja tehtävästään tietoisina suojellaakseen poikiaan harhateistä ja niin edespäin.
Tuhlaajapojat tuijottivat tarkkaavina puhujaan, ikäänkuin heille olisi toivontähti alkanut pilkottaa. Oikeuden puheenjohtaja lopetti kuitenkin asiankäsittelyn ja piti valamiehille loppupuheen, selittäen heille pääkohdittain ne kysymykset, joihin heidän oli vastaukset annettava. Lopuksi hän ei malttanut olla torjumatta tuon opetuslaitosta rikoksien lähteenä pitävän advokaatin vääristeleviä hyökkäyksiä.
"Herrat valamiehet!" sanoi hän vakavalla äänellä, "satakunta vuotta sitten kirjoitti maassamme eräs kunnon mies köyhälle tietämättömälle kansalle kirjan, jonka te kaikki tunnette: sen nimi on Lienhard ja Gertrud! Siitä lähtien vietti hän elämänsä väsymättömässä työssä, kärsien vaivoja ja väärinymmärrystä. Hänen työnsä kautta ja sen pohjalle on syntynyt meidän kansakoululaitoksemme. Yli puolen vuosisadan on valtiomme, aina kunnioittavasti kulkien tuon jalon miehen jälkiä, tätä laitosta lakkaamatta uudistellut ja parannellut. Useita miljoonia olemme me viidenkymmenen vuoden kuluessa uhranneet sen hyväksi; vuosikymmeniä olemme me kerskanneet sillä, että valtiomme menoarviossa muodostavat koululaitokselle tulevat menot suurimman erän; tätä nykyä ottavat nämä menot lähes puolet sanotusta jokavuotisesta menoarviosta, vaikkemme, kuten luulen, silti muitakaan valtion tehtäviä kohtuuttomasti laiminlyö! Sitä taakkaa, jonka kunnat ovat koulujen hyväksi hartioilleen sälyttäneet, ei ole luonnollisesti tähän luettu! Ja joka päivä tehdään uusia kansankasvatusta koskevia vaatimuksia ja kaikkia niitä punnitaan sekä mikäli mahdollista otetaan ne huomioon, jolleivät ne ole suorastaan takaperoisia. Ja nyt hyökätään meidän kimppuumme tällä tavoin."
"Herrat valamiehet! Näiden molempien syytettyjen kunnon vanhemmat ovat hekin lapsuudessaan olleet uuden ajan oppilaita, kuten luultavasti useimmat vanhemmasta väestämme; mutta jollei niin olisikaan, niin emme toki saa heitä oletetun tietämättömyytensä takia tehdä lastensa synneistä vastuunalaisiksi, yhtä vähän kuin silloisia laitoksiakaan! Sillä minä uskon, että oppimattoman maamiehen koti voi vielä tänäkin päivänä, kuten kaikkina aikoina, olla rehellisyyden ja velvollisuudentunnon kouluna! Puolustajan lausuntoihin nähden, hyvät herrat, lausun vakaumukseni, että te päätöstä harkitessanne panette niihin sen vähemmän huomiota, kun ne oikeastaan eivät asiaan kuuluneetkaan. Luulen, että sen tiedättekin, mutta katsoin sentään täytyväni puhua siitä tältä paikalta, koska se vastasi mieleeni, kuten viime aikoina on useinkin tapahtunut, sellaiselta kuin kiertelisi maatamme vanhan hysteerisen naiseläjän aave, kuten paha Jobin kirjassa!"
Puheenjohtaja oli vanha-liberaali ja sama herra joka kaksosten ensi kertaa Suuressa Neuvostossa esiintyessä johti puhetta. Sen takia tukahutettiin kiivaasti ne muutamat hyvähuudot? joita vastoin sopivaisuutta kuului sankasta kuulijajoukosta.
Valamiehet vetäytyivät erikseen. Vaikka olivatkin melkein poikkeuksetta yksimieliset langettavasta lausunnosta, tarvitsivat he sentään jonkun aikaa asian säännön mukaiseen käsittelyyn, ja yleisö, jolle tästä ilmoitettiin, poistui suurimmaksi osaksi.
Varpusessa oli tänä päivänä tavallistakin hiljaisempaa. Jaakko Weidelich etsi unhoitusta väsymättömässä työssä, puuhaillen milloin tallissa, milloin kasvitarhansa takimmaisissa sopukoissa, milloin taas varastohuoneissa. Lakkaamatta valvoi hän vaimoaan, joka oli tointunut sen verran, että kykeni ajoittaisin jättämään vuoteen ja istumaan nojatuolissa. Vaivalla oli miehensä salannut häneltä kaikki tiedot tuon surullisen jutun kulusta; hän ei tiennyt paenneen Julianin takaisin tuonnista eikä tämänpäiväisestä oikeudenkäynnistä ja näytti siltä kuin tapausten onnellinen unhoittaminen vähitellen auttaisi hänen voimakkaan luonteensa ennalleen.
Jälkeen puolisten kävi yhä hiljaisemmaksi. Melkein koko naapuriston oli uteliaisuus houkutellut kaupunkiin ja vieläpä Weidelichin rengitkin olivat työnsä äärestä karanneet nähdäkseen noiden mestariveljesten ahdinkoa. Levisi jo aikainen syksyn hämärä ja yhä vielä oli hiljaista, kunnes lehmät navetassa alkoivat juomista ammua. Weidelich meni ajamaan niitä kaivolle; se ei ollut enää se entinen pyssynpiipulla varustettu. Se ei ollut riittänyt enää laajentuneelle taloudelle, jonka vuoksi oli rakennettu rautainen kaivo kaksine metalliputkineen. Kirjava elukkalauma tungeksi tilavan altaan ympärillä ja joi mielihyvin kirkasta vuorivettä. Jaakko antoi heidän nauttia ja katsoi veden virtaamista tuollaisella raskasluontoisella hajamielisyydellä, joka tuokion pidättää katkerimpien hetkien kulkua. Tuon komean kaivon piti olla uuden talon edelläkävijä, mutta nyt se jäi sikseen.
Kun lehmät olivat kyllikseen juoneet, vei hän ne takaisin navettaan. Nuorin alkoi kirmailla ja karkasi muutamaan niittyyn. Jaakko etsi karjapiikaa, mutta se oli piilossa ladonoven takana, jossa hän hiljaa rupatteli muutaman naapurivaimon kanssa.
Sillä välin oli sairaalle talossa käynyt aika pitkäksi, kun ei enää ketään näkynyt eikä kuulunut. Hän raahausi asunhuoneesta, jossa hänen tuolinsa oli, makuuhuoneen puolittain avonaisen akkunan ääreen, nähdäkseen miehensä. Tämän akkunan alla nojaili juuri yksi rengeistä, joka vihdoinkin oli tullut takaisin ja hiipinyt rakennuksen taakse, huomaamatta työn ääreen laittautuakseen. Hänen vieressään seisoi jo innokkaasti jutellen palvelustyttö, joka naapurista oli sinne juosta hynttässyt.