Tässä tuli hän yhtäkkiä keskeytetyksi. Louis Wohlwend oli vihastuneena noussut ylös ja pöytään nojatessaan tyrkännyt paikoiltaan sitä kannattavat, kierteisikisi sorvatut ja hoikat jalat. Tuo hieno kapine makasi surkeassa tilassa lattialla kaikkine kapineineen ja pienestä porsliinipullosta pulputti mustetta lattialle.
Samassa astui Myrrha huoneeseen ja alkoi hänkin säikähtyneenä vahinkoa surkutella. Wohlwend tointui pian ja Alexandrakin palasi nurkasta, johon hän oli paennut. Niin jäi keskustelu sillä kertaa siihen.
Mutta sen sijaan tuo sama kysymys sukeltausi esiin toisaalla. Salanderin huolet olivat asettuneet, yleisen pahan riehunta oli asettunut, ikävät sanomalehtiuutiset lakkasivat vähitellen ja hänen erikoinen osansa, noiden kahden notariuksen juttu, oli uinahtanut kuritusvankilan sovittavaan hiljaisuuteen. Tyttäriä koskeva lyhyt erojuttu oli ratkaistu ja heidän vanha-uusi elämänsä vanhempainkodissa järjestetty tyydyttävälle kannalle.
He asuivat yläkerrassa ja auttoivat äitiä taloustoimissa, mihin he yksinäisessä avioelämässään olivat tottuneet. Muutoin he elivät erilleen vetäytyneinä ja suhteellisesti tyytyväisinä, mikä ei estänyt äitiä hiljaisuudessa, mikäli isä saattoi huomata, tekemästä laskuja poikansa varaan, jonka avulla ehkä yksi ja toinen kunnon mies sukeltautuisi perheen näköpiiriin; sillä nyt vasta tytöt oikeastaan joltakin näyttivät, ikäänkuin he olisivat saaneet itselleen sisältöä. Arnoldin piti toistaiseksi asua siinä talossa, jossa Salanderin liikehuoneusto oli. Hän oli vihdoinkin ostanut sen, kun sen omistajat olivat kuolleet. Suuri puutarha oli päätetty uudelleen panna kuntoon, samoin rakennus korjata kaikkien asuttavaksi.
Kun näin oli myrskyjen jälkeen syntynyt tyyni ja tulevaisuus näytti jälleen kirkkaammalta ja onnekkaammalta, vapautui Martti Salanderinkin mieli painajaisistaan aina tuohon hänen nuorekkaan lemmenkaipuunsa synnyttämään painoon saakka. Ryhtyäkseen nuorentunein voimin monipuoliseen työhönsä kansan ja valtion hyväksi, oli hänelle, kuten hän vääjäämättä uskoi, välttämätöntä sydämen nuorentuminen sen kauniin, puhtaan taipumuksen kautta, joka myrskyn aikana oli näkymättömiin vetäytynyt, samoinkuin tuon taipumuksen ihmeellinen esinekin, mutta joka nyt jälleen levitti siipiään ja jonka silmät hämyisessä yössä hehkuivat. Tosin häntä tyttärien läsnäolo pidätti vielä kaikista arveluttavista askelista, niin että hän ainoastaan mielessään hautoi epämääräisiä suunnitelmia ja toiveita jälleennäkemisestä.
Silloin sattui muutamana talvisena iltapäivänä, kun hän aikoi tehdä kävelyretken kaupungin ulkopuolelle, että hän kohtasi neiti Myrrha Glaviczin, joka etukaupungissa näytti oikeasta suunnasta eksyneen ja sen takia tietä etsivän. Samettiin, turkiksiin ja huntuun kääriytyneenä laski hän hienon jalkansa varovaisesti ja arasti lumeen kuin eksyksiin joutunut hentonen lintu lämpimämmistä ilmanaloista.
Vasta kuin hän oli aivan lähellä, tunsi Salander tuon vartalon, jota hän mielihyvin oli katseillaan seurannut, ja näki kuinka hän hänen tervehtiessään syvästi punastui ja katsoi häneen suurin silmin ja rukoilevasti, aivankuin olisi hän rukoillut häneltä sääliä. Saatuaan tietää, minne hänen oli mentävä, saattoi Salander häntä kappaleen matkaa oikealle tielle ja koetti puhella hänen kanssaan, mutta saamatta nytkään aikaan säännöllistä keskustelua. Sillä itsekin oli hän melkein yhtä hämillään kuin nainenkin, joka erään talon eteen pysähtyen äkkiä sydämellisesti kiittäen ja uudelleen punastuen erosi hänestä sekä meni sisään.
Jatkaessaan kävelyään tunnittain, kunnes punertava hämy vähitellen peitti lumiset kentät, päätti hän ilmoittaa vaimolleen, että hän haluaa tuoda Wohlwendin naiset perheeseensä sekä sen ohessa hänelle avoimesti tunnustaa, kuinka hänelle on tarpeellista nähdä Myrrhan viatonta kauneutta ja kuinka hän sen avulla toivoo ajan sairauksista parantuvansa sekä jälleen voimistuvansa ja kuinka siinä kaikessa ei olisi mitään arveluttavaa eikä vaarallista. Lyhyesti, hän suunnitteli pitkän puheen, esittääkseen hulluutensa viisautena. Eivätkä tytötkään näyttäneet hänestä enää olevan esteenä, vaan päinvastoin nuorekkaina välittäjinä tuossa nuorentamistoimessa, sillä hehän vasta tekisivätkin mahdolliseksi sen autuaallisen seurustelun. Yhtäkaikki löi hänen sydämensä hieman levottomasti, kun hän kotiaan läheni; mutta levottomuus muuttui ihmettelyksi, kun hän näki kaikki akkunat ylhäältä alas asti valaistuina.
Eteisen lattialla oli kirstuja ja muuta pakaasia; ylhäällä riippuva kaunis lyhty, joka siihen oli vasta hankittu, valaisi portaita, joissa Maria rouva avainkimppuineen tuli miestään vastaan. Hän otti heti Marttia kaulasta ja huudahti: "Martti, missä sinä viivyttelet? Taas kerran on yksi tullut Brasiliasta! Arnold on kotona!"
"Nyt jo? Minä luulin, että vasta keväällä!" sanoi Salander hämmästyneenä.