Asianajaja arveli olevan parasta hänen matkustaa kiiruusti takaisin Brasiliaan, tehdäkseen siellä itse paikalla voitavansa, ja siihen tarvittavat kustannuksethan eivät merkitsisi mitään noihin suuriin tappioihin nähden ja tilapäisten kauppayritysten avullahan ne voisivat tulla enemmänkin kuin korvatuiksi.
Nämä neuvot olivat omiaan vahvistamaan tuota jo herännyttä ajatusta lähteä uudelleen onneaan etsimään. Kun hän oli itselleen pelastuneesta omaisuutensa jäännöksestä eroittanut vaimonsa osuuden ja pannut sen varmalle talletukselle, saattoi hän ylijäämällä kauppasuhteiden nykyisellä kannalla ollen aloittaa liikeuransa siitä, missähän sen äsken oli keskeyttänyt. Hän uskoi saavansa menetetyn omaisuutensa takaisin paljon lyhemmässä ajassa sekä sitäpaitsi perheensä saavan tarpeellisen ylläpidon.
Niinpä valmistausi hän hiljaisuudessa kaikin puolin, saipa myöskin erityisiltä kauppahuoneilta hyviä tarjouksia, vuokrasi rouvalle ja lapsille, tai oikeastaan itselleen, vaatimattoman, mutta kunnollisen asunnon ja valmistautui lopulta paljastamaan asianlaidan kunnon Marialleen.
Vaikka asiat tällä kertaa olivat paljon paremmalla kannalla kuin ensi kertaa erottaessa, valtasi tämän sentään syvä suru. He istuivat vastapäätä makuuhuoneen akkunan ääressä, josta Maria kerrallisena aamuna oli epätoivossaan vedonnut silloiseen ihanaan aamuun.
"Istuessani silloin", sanoi hän hetkisen kuluttua puoliääneen, "lattialla tuolla nurkassa, sanoit sinä nuhdellen, ettei raha ole ainoa ja kallein, mitä ihmisen tulee haluta. Sinä olit oikeassa siihen määrään, että minä voisin nyt lausua samat sanat sinulle takaisin!"'
"Tässä ei ole sama tapaus!" vastasi Martti, "se ei ole samaa, että me olemme epätoivossa menetetyn omaisuuden takia tai että me luovumme menetettyä omaisuutta pontevasti takaisin voittamasta! Minä tunnen nyt kerta tien, pitääkö minun tahallani sitä välttää? Ajattele lapsiamme, Maria!"
"Ah, minä ajattelen juuri lapsiamme! Pitääkö niiden kaikin mokomin tulla rikkaiksi, voidakseen elää?"
"Maria! Sinähän olet saanut kokea, kuinka voi käydä, kun ei ole mitään!"
Tähän vastaamatta jatkoi tämä: "Katsos, kun me tuolla ylhäällä metsässä istuimme penkillä ja katselimme kotimaatamme, silloin ajattelin minä itsekseni, että kenties olisi parasta meille itsellemme ja lapsillemme jos sinä jälleen ottaisit haltuusi koulun tuolla maaseudulla ja väistyisit pahan maailman edestä! Pelastamallasi rahalla voisimme hyvin tulla toimeen ja vieläpä säästöönkin panna —"
Salanderia koski tämä puolison puhe hänen vanhaan opettajatuntoonsa, ilman että jälkimmäinen siitä mitään tiesi; hän oli todellakin paennut lippunsa luota. Mutta hän ei antanut tämän lopettaa puhettaan, vaan tarttui hänen käteensä melkein suonenvetoisesti: "Sen kyvynnäytöksen jälkeen, jota minä kauppatoimissani osoitin, käsitän minä sinun ajatuksesi vallan hyvin, se on huokeasti ymmärrettävissä! Mutta minä en voi! Ensinnäkään minulla tuskin on enää tarpeellista harjaantumusta ja tiedotkaan tuskin ovat säilyneet ja lisääntyneet, voidakseni niin ilman muuta opettajanvirkaan ryhtyä, ja kertauskurssiin olen minä sentään liian vanha! Sitävastoin tunnen minä itseni vielä kyllin nuoreksi, toimiakseni vapaana maailmassa, mihin intoni minut on ajanut. Lisäksi tarvitsen minä riippumattomuutta, jonka ainoastaan kohtalainen omaisuus suo; sillä liian suuri tekee sekin omistajansa orjaksi. Usko vain, että se vielä minulle varmasti onnistuu! Minä en tule niin kauan poissa olemaan, vieläpä kauppatoimeni suoritetaan osaksi täälläkin eikä odottamaton kotonakäyntikään hupaisine jälleennäkemisineen ole mikään mahdottomuus!"