"Ota sitten meidät mukaan!" sanoi Maria sortuneella äänellä.
"Pannakseniko teidät alttiiksi sairaudelle ja kuolemalle? Ja lisäksi se ei käy senkään vuoksi päinsä että lasten täytyy tässä maassa koulunsa käydä." Hän otti vaimoaan hellästi kädestä ja piti siitä niin kauan, kunnes tämä oli mukautunut hänen tahtoonsa.
Hän piti nyt aluksi huolta muuttamisesta uuteen asuntoon, joka oli asemaltaan sellainen, että Rouva Salander kaikissa tapauksissa saattoi hoitaa pientä kauppaa, jota hän Brasiliasta käsin erityisesti häntä varten aikoi ylläpitää. Tätä tarkoitusta varten oli alakerrassa varattuna varastohuone ynnä pieni konttorisuoja rouva prokuristia varten. Mies tahtoi myöskin heti alussa otettavaksi palvelustytön sekä kehoitti hankkimaan puotipojankin, niin pian kuin tarve vaatisi. Rouva vastusti kuitenkin heti jyrkästi kaikkia palvelusväen ottamisaikomuksia.
Kun kaikki muutkin asiat olivat järjestyksessä, saattoi tuo pieni perhe Martti Salanderia hyvissä ajoin asemalle. Herra Möni Wighartkin saapui täsmällisesti, hänellä kun oli tapana syödä ravintolassa lautasellinen voimakasta lihalientä, katsellen syyskesän hauskaa hyörinää. Hän lupasi pois matkustavalle pitää silmällä Wohlwendin konkurssijuttua ja tarkoin kertoa, mitä yleisön keskuudessa tapahtuisi ja puhuttaisiin.
Niin matkusti Martti jälleen Atlantin rannalle.
VI
Aika riensi verkalleen tapausten yli tai paremminkin kuljetti niitä huomaamatta mukanaan, ja niinpä todellakin kolmen vuoden kuluttua Maria rouvakin istui konttorissaan ja merkitsi kirjaan kahvisäkkejä, jotka ajuri oli purkanut kuormasta ja jotka muuan tukeva työmies kantoi makasiiniin, jonka jälkeen hän meni jälleen noutamaan sikaarilähetystä; ne olivat uutta, pidettyä lajia, joita Martti Salander siirtomaista lähetti ja osaksi itse kasvatutti, ostettuaan juuri sitä varten maata. Palvelustyttökin ilmestyi kysymään rouvalta illallisenlaittoa; hän sai käskyn keittää maistiaisiksi Paraguay-teetä, jota herra Salander oli lähettänyt kokeeksi, ilmestyisikö sille ostajia. Tämän jälkeen toi muuan maakauppias rahat ostamastaan kahvisäkistä sekä tilasi uuden samanlaisen, samalla kuin muuan herra tuli pyytämään koetteeksi laatikollista sikaareja, joista hän oli kuullut.
Postiljooni toi rahalähetyksen ja vihdoin palasivat tytöt sekundaarikoulusta [jonkunlainen ylempi kansakoulu. Suom. muist.], jossa he kävivät ja vanhempi, Setti, lähetettiin heti viemään saapuneita rahoja pankkiin, jossa tuolla pienellä kauppahuoneella oli talletus konttokuranttitilillä. Tämän saman tytön, joka kävi kuudettatoista ikävuottaan, piti ensi pääsiäiseltä astua "kirjanpitäjänä" äidin rinnalle. Laskennonopettaja oli sanonut hänen suorittavan yhteenlaskuja kuin mikäkin kone.
Kun oli syksyaika, tuli aikaisin ilta; rouva Salander maksoi työmiehelleen päiväpalkan ja päästi hänet siksi päivää. Lopuksi tuli Arnold kotiin urheilupaikasta täsmällisen ryhdikkäänä, ja niin näki äiti kohta lapsensa vanhan lampun loisteessa ympärilleen kokoontuneina. Sitten nauttivat he iloisina yksinkertaisen illallisen, jonka palvelustyttö söi yhdessä heidän kanssaan, ja kaikki olivat tyytyväisiä, kunnes Setti, tuo tuleva kirjanpitäjä, viskasi esiin kiistakysymyksen, arvellen täytyvänsä tulevassa toimessaan käyttää silmälaseja.
"Niin, miksikäs ei!" huudahti palvelustyttö julmistuneena, "se olisi ikuinen vahinko sinun kasvoillesi, sinä näyttäisit kuin meidän vanha kunnankirjurimme siellä minun kotikylässäni!"