"Kukapa tietää, muistavatko he sitten meitä! Sydäntäni puristaa kuin jos he eivät meille enää ollenkaan kuuluisi!"
Muori hiipi takaisin taloon, ettei kukaan huomaisi hänen mielimurheisuuttaan ja arvaisi syytä siihen, ja ukko painui myöskin jonkun hetken kuluttua sisään. He joivat yhdessä sitä parempaa viiniä, jota he olivat poikia varten valmiina pitäneet.
"Ja miksi heidän sitten tarvitsee joka päivä edestakaisin matkustaa kuin mitkähän älliöt?" toraili äiti, "kun he kerta niin mukavasti voisivat meidänkin luonamme yötä viettää eikä olisi pakko rahojaan menettää."
"Sitä sinä et ymmärrä! Onhan heidän toki käyminen katsomassa mitä kansliassa on tapahtunut; ja aamuaikaisella ennen lähtöään neuvovat he kirjureille työtä. Paremminhan se käy kuin jos ne pari tai kolme päivää saisivat yksinään elostaa! Mitä varten meillä on kaikki nuo rautatiet, joiden takia kunnat ja valtio ovat niin ylenmäärin velkaa tehneet? Se on nyt heidän hyväksi, he voivat koko päivän istua kunnollisesti täällä neuvostossa ja kuitenkin illoin aamuin työskennellä pari tuntia kotona! Sillä heillä on suuri vastuunalaisuus!"
Ei Martti Salanderinkaan kotona ollut päivä ilman huomattavia jälkiä jättämättä kulunut. Kun perhe istui päivällispöytään kokoontuneena, veti Salander taskustaan sanomalehden, joka oli yhdentoista aikana ilmestynyt. Hän silmäili vain tuoreimpia uutisia, joiden joukossa oli kertomus Suuren Neuvoston avaamisesta ynnä parista kolmesta alkutoimituksesta; molempien nuorten notariusten neuvostoon tuleminen oli myös mainittuna.
Salander, joka kyllä tunsi vaalien menon, ei ollut tullut sitä ajatelleeksi, että tänään oli istunto ja että Weidelichin veljekset ottivat siihen osaa. Hän tunsi itsensä omituisen hämmästyneeksi. Hänen tyttäriensä epämieluisat sulhot eivät olleet ainoastaan hänen kannattajinaan esiintyneet sekä olleet vähällä auttaa hänet itsensä korkeimpaan neuvostoon, vaan vieläpä istuivat he nyt itsekin siellä, hänen, vakaan ja kokeneen kansanystävän saadessa sanomalehdistä lukea mitä siellä tapahtui.
Hän ei voinut olla mielessään tuntematta hituisen inhimillistä kateutta.
"Mitä sanomalehdessä on, koska näytät niin vakavalta?" sanoi Maria rouva katsahtaen häneen, kun tytöt näyttivät isää varkain silmäilevän.
"Minäkö?" sanoi hän silmiään sanomalehdestä nostamatta, "eipä mitään erityisempää! Luen juuri tuossa, että herrat Weidelichit ovat tänään astuneet neuvostoon."
Vasta nyt silmäsi hän ylös, kun vaimonsa liikahti ikäänkuin säikähtyneenä. Kumpikin he huomasivat, että tyttöjen silmät omituisesti loistivat ja heidän huulensa nytkivät aivankuin olisivat he tahtoneet sanoa: ovatko he nyt kyllin vanhoja?