Tytöt esiintyivät tästä hetkestä alkaen nöyrinä ja hyvin rakastettavina isää ja äitiä kohtaan. Joskin he olivat päättäneet pitää kiinni persoonallisesta oikeudestaan, niin osasivat he sentään oikein arvostella eroitusta vanhempainkodista tapahtuvan rauhallisen ja väkivaltaisen eron välillä. He olivat myöskin saaneet takaisin entisen hyvän omantuntonsa lakkauttamalla kohtaukset rakastettujensa kanssa ja rajoittamalla kirjevaihdon välttämättömimpään. Jonkinlaiseksi korvaukseksi tästä nousivat he väliin aamu- tai iltahetkinä vuorenkukkulalle, josta saattoi nähdä notariuksen talon Lindenbergissä sekä samoin Soittolassa. Kummallakin riippui kapeassa rihmassa kiikari ja sinne ylös ehdittyään tutkivat he loistavin silmin taivaanrannan sineä, joka vielä monin kerroin kaunisti heidän rakastettujensa siellä etäisyydessä häämöittävät kodit. Netti saattoi kiikarinsa avulla lukea akkunat Julianin talossa; sisko ei voinut samaa Isidorin talossa, se kun siihen aikaan päivästä oli varjossa. Sen sijaan näki hän Soittolasta kohoavan valkoisen savun sekä auringonsäteiden muodostaman juovakkeen kimmeltävän lammen pinnalla ja puiden välissä.
"Kuinka ihanaa onkaan", huudahti hän, "voidessani päivätä sinulle kirjeen: 'Soittolassa, Vapunpäivänä!'"
"'Lindenbergissä, 1 p. kesäk.' ei myöskään kuulu hullummalta!" arveli Netti ja kiikaroitsi edelleen; "kun te tulette meille kylään, niin syömme me ylhäällä kulmahuoneessa, katsohan, tuo viimeinen akkuna vasemmalla, sieltä varmaankin näkee laajalti ympäristöön! Se on mitä hauskin pikku sali, on hän minulle kirjoittanut."
Mutta nyt odottivat he ensi sunnuntaita vielä suuremmalla ikävällä kuin millä he maaseudulle katselivat, ja niinpä se vanhemmille saapuikin pikemmin kuin heille.
Rouva Salander oli sillä välin Martin kanssa keskustellessaan tullut siihen surulliseen vakaumukseen, että jatkuvaan vastustukseen ei ollut enää mitään järkevää perustetta; se tekisi vain nuo edessä olevat avioliitot maailman silmissä huomatummiksi, kun tytöt yksinkertaisesti livistäisivät tiehensä. Mutta hän ei aikonut olla läsnä uhrilampaan tavoin näkemässä noiden kavalain tyttärien riemua ja hänelle koitunutta rangaistusta; sen vuoksi päätti hän sinä päivänä käyttää hyväkseen erästä kauan luvattua kyläretkeä maalle ja siten poissaolollaan rangaista noita hänen mielipiteensä mukaan päättömästi hairahtuneita lapsiaan. Kun hän sentään oli miehelleen antanut myönnytyksen, että kosijat joka tapauksessa pyydettäisiin päivälliselle, piti hän itse huolta kunnollisen joskin kohtuullisen aterian valmistamisesta ja kaikista mieluimmin häntä tässä toimessa auttoi Leena, joka asian onnellisen päätöksen kautta toivoi omista synneistään täysin vapautuvansa. Hän palveli mielellään talossa eikä halunnut sitä koskaan jättää.
Kun sunnuntaina aamupäivällä vaunut äitiä varten seisoivat jo talon edustalla, lausui hän vielä miehelleen ja tyttärilleen toivomuksen, että jätettäisiin kihlajaisjuhlallisuudet sikseen, sillä siinähän ei olisi mitään järkeä, kun kihloihin oli kerta menty täysi-ikäisyyden perusteella ilman vanhempain myötävaikutusta.
Molemmat iloissaan olevat neidit luopuivat mielellään juhlallisuudesta, jonka äiti itse selitti tarpeettomaksi, olivatpa he vielä iloisiakin, että hän täksi päivää meni pois, he kun tiesivät kaksosten kovin häntä kaiheksivan ja kun tuo tämänpäiväinen toimitus siten kävisi helpommin laatuun.
Martti Salander sitävastoin näki melkein surumielin vaimonsa matkustavan pois, sillä häneen koski se jäykkä ankaruus, jota vaimonsa tässä asiassa osoitti; hän tiesi kuinka rehellinen hän oli ja vapaa kaikesta ilkeydestä, ja sen vuoksi tunsi hän hänen käytöksensä johdosta raskasta aavistelua tulevasta onnettomuudesta, johon hän ei voinut ottaa osaa, mutta joka kuitenkin oli otettava huomioon.
Vähän aikaa rouva Salanderin lähdettyä ilmaantuivat veljekset Julian ja Isidor, molemmat juhlapuvussa. Heidän mukanaan tuli huoneeseen täysi päiväpaiste. Salanderia aivankuin häikäisivät tyttöjen kasvot: vaikka he eivät kertaakaan nauraneet, loistivat he sentään onnesta niin että hän toivoi äidinkin olevan tuota merkillistä ilmiötä näkemässä.
Neidit istuivat säädyllisesti vierashuoneen sohvalla, isä ja kosionuorukaiset tuoleilla, ja viimemainitut niin ujoina, että se näytti synnynnäiseltä kunnon vaatimattomuudelta. Se johtui etupäässä talonrouvan poissa-olosta. Kävelykeppinsä olivat he jättäneet oven eteen, kuten maalaiset tekivät kansliaan tullessaan ja hattujaan pitivät he kädessään, katsellen keskustelun alussa hämillään ympäri huonetta.