Nuorten haluamaan kävelyretkeen ei jäänyt aikaa. Rouva ei tahtonut tuota odottamatonta kihlajaisjuhlallisuutta keskeyttää eikä sallia voitonriemun raueta ja hän tartutti iloisuuden muihinkin, vallankin molempiin morsiamiin, jotka lujalle uskollisuudelleen saivat täällä enemmän tunnustusta kuin omassa kodissaan ja iloitsivat siitä vilpittömästi. Laulettiinpa köörissä muutamia laulujakin. Talon eteen kokoontui uteliaita lapsia ja vanhan kaivon luona seisoi vaimoja naapuristosta, jotka huhu oli siihen houkutellut ja jotka hekin koettivat päästä osallisiksi morsiusparien näkemisestä.
Se onnistuikin heille. Herrat notariukset eivät äitinsä pakoituksesta huolimatta voineet yöksi jäädä, molemmilla kun oli huomisaamuksi lykkäytyneitä toimia; morsiamet taasen olivat lopulta iloisia päästessään kotimatkalle, ehtiäkseen vielä ennen äitiään kotiin.
Niinpä näkivät kaivon luona olevat katsojat, vaimot ja lapset, äkkiä pienen juhlakulkueen astuvan ovesta ulos ja liikkuvan kaksittain ohitse, edellä morsiusparit ja perässä vanhemmat kuin jälkivartiona. Mamma Weidelich halusi näyttää itseään ja sen vuoksi saatella jonkun matkan vieraitaan.
"Katsokaahan!" kuiskailivat katselijat, "siinä ne tulevat! Tuossa ovat maakirjurit, tuhattulimmaista! Ja nuo siis ovat ne neidit, jotka kuuluvat olevan upporikkaita! Puhtoisia he ovat, herttaisen näköisiä naikkosia! Ja vanhukset sitten, nehän loistavat kuin ruusut! Hyvää iltaa rouva Weidelich, hyvää iltaa, herra Weidelich!"
Muori Weidelich viittoi kiitollisena vastaan, he kun niin sievästi heitä kohtaan käyttäysivät.
XI
Kun tuo kaksoisliitto nyt kerran oli päätetty, ryhtyi toinen äiti, Maria Salander, tyttäriensä myötäjäisiä sen huolellisemmin ja anteliaammin valmistamaan. Ei ainoastaan kaikkia vaatetavaroita, vaan melkein koko talous piti heidän viedä mukanaan Soittolaan ja Lindenbergiin. Martti, hänen miehensä, arveli kyllä, että Varpuslaisillekin olisi sentään suotava tilaisuutta siihen, mutta Maria rouva sanoi ennen kaikkea haluavansa, että ne olisivat hänen varustamiaan esineitä, joiden keskellä lapset eläisivät, istuisivat ja seisoisivat, nukkuisivat ja valvoisivat; eihän näet voinut tietää mitä hyvää siitäkin olisi. Olisi suurta etua siinä ilmenevästä tasasuhtaisemmasta ja yksinkertaisesta mausta; kun ei enää eletä huonekalujen keskellä, joihin on vanhastaan isän kodissa totuttu, niin on koetettava edes uudet saada silmää miellyttäviksi.
"Herkeähän jo, eukkoseni!" nauroi Salander, "mistä sinun mieleesi sellaista tuleekin? Minusta nähden sinä lopulta käyt tieteelliseksi, ja alat harrastaa irtaimisto-psykologiaa!"
"Anna minun olla!" sanoi hän, "minä en kärsi leikkiä!"
Setti ja Netti antoivat mielelläänkin äidin pitää päänsä, saadakseen hänen pysymään hyvillä mielin; muistuttihan hän noissa puuhissaan melkein nuorta tyttöä, jonka mieleen jonakin päivänä vielä kerran juolahtaa vanha nukkehuone, jolla hän sitten haaveksien alkaa leikkiä. Hän näytti siinä toimessaan siltä, ettei häntä sopinut häiritä; jollei tahtonut hänen julkisena salaisuutena olevia huoliaan herättää.