Tytöillä oli sillä välin muita huolia: kysymys, ketä kaikkia olisi häihin kutsuttava, tuotti heille päänvaivaa. Että häät vietettäisiin yhteisesti, tuntui tähän tavallisuudesta poikkeavaan naimisjuttuun nähden itsestään selvältä, se tuntui olevan kuin koko lemmenhistorian oikeutettu kruunaus ja kärsittyjen loukkausten hyvitys. Mutta nyt ei Salanderin perheellä ollut mitään laajaa ystävä- eikä seurustelupiiriä, osaksi heidän vaiherikkaan elämänsä ja osaksi myöskin Salanderin valtiollisten mielipiteiden takia. Hyvinvoipia liikemiehiä ja sen semmoisia, jotka luopuvat entisestä varovaisena pidetystä kannastaan sekä ryhtyvät taisteluun valtiollisesti heränneiden joukkojen etupäässä, pitävät heidän säätytoverinsa vähintäänkin omituisina ja epäluotettavina hulluttelijoina, jotka vakaantuneen valtiojärjestyksen tekevät muka leikkikaluksi intohimoilleen; tämän takia käy aina lähempi seurustelu mahdottomaksi, joskin ulkonainen arvonanto tarpeellisten liikeasiain takia säilyykin. Näin kumminkin koetti Martti Salander anteeksipyynnellen omaisilleen selittää sitä pulaa, mikä esiintyi häävierasten valikoimisessa. Tytöillä lisäksi ei ollut enää ketään "intiimejä" ystävättäriä. Asiain näin ollen mietiskeli isä jonkun aikaa muodostaa häät jonkinlaiseksi vapaaksi kansanjuhlaksi sekä kutsua sinne joukon demokraateja naisväkineen, jotka yhdessä Weidelichiläisen lisän kanssa esittäisivät kauniin pienoiskuvan kansasta. Äiti osasi kuitenkin karkoittaa hänestä tämän ajatuksen ja itsekin huomasi hän olevan sopimatonta muodostaa näitä häitä poliittiseksi puoluejuhlaksi arvaamattomine seurauksineen. Tyttäretkin arastelivat panna julkisesti näytteille tuota taistellen saavuttamaansa onnea.
Sitä kiihkeämmin toivoivat morsiamet veli Arnoldin tulevan häihin. He olivat yhdessä vanhempain kanssa kirjoittaneet hänelle Englantiin, sen jälkeen kuin hän oli kihlausilmoitukseen vastannut lyhyin onnentoivotuksin ilman mitään leikinlaskuja.
Tuohon nelikertaiseen kutsuun tuli vastaukseksi kirje isälle. "Rakkahin isä!" kirjoitti hän, "teidän painava yhteisvaatimuksenne tulla häihin on tehnyt todella hyvää minun uskolliselle salanderilaiselle pojan- ja veljensydämelleni, ja melkeinpä minua pahoittaa, täytyessäni kieltäytyä siitä huvista, johon niin mielelläni ottaisin osaa. Kenties pitävät siskot kovin epäkohteliaana, että minä täytymyksistäni näin omin päini päätän, mutta se on nyt niin, että minä en voi häiden takia täällä oleskeluani yhtäkkiä keskeyttää, kun mahdollisesti ei sitten enää tulisi takaisin tänne palatuksi, kerta siellä ollessani. Äitimme, johon sydämeni erikoisemmin on kiintynyt, se olkoon sanottuna ilman mustasukkaisuutta herättämättä, ymmärtää minua kyllä!
"Rakkahin isä! Minun on Sinulle tunnustettava, etten minä täällä juridiikkaa harrastakaan, kuten puhe oli, vaan Englannin historiaa, jonka yhteyteen tosin aina hiukan lakitiedettäkin punoutuu. Tiedän kyllä, ettei tarvitse matkustaa juuri niihin maihin, joiden historiaa yleensä tahtoo tutkia, mutta asianomaisessa maassa ja asianomaisen kansan keskuudessa eläen on tilaisuudessa saamaan havainto-opetusta, jota ei ole halveksiminen.
"Minun on nyt siirryttävä siihen, mitä aion Sinulle ehdottaa ja mikä on juuri edellisen kanssa yhteydessä. Sinä olet tähän saakka toivonut, että minä heti kotiin palattuani rupeaisin käytännölliseksi lakimieheksi ja samalla alkaisin ottaa osaa poliittiseen elämään. Tämän minä suostumuksellasi ottaisin mielelläni hiukan toisin. Lakitiedettä harrastaisin minä voimieni mukaan edelleenkin, mutta minä tunnen voimakkaan halun antautua historian opinnoihin enemmän kuin mitä tähän saakka on ollut laita, ja siihen nähden olen ajatellut seuraavasti. Varallisuutemme sallisi minun jonkun aikaa elää kotona riippumattomana yksityistieteilijänä, jonka ohessa minun sopisi, etten leipääni turhaan söisi, hoitaa jotakin tointa Sinun kauppaliikkeessäsi. Olenhan jo ennenkin monet tunnit kirjoittanut kanssasi pulpettisi ääressä. Jos siitä sitten noin vähitellen sukeutuisi mukiin menevä kauppias, niin eihän jonkunlainen oppineisuus olisi hänelle miksikään vahingoksi ja kysymys liikkeesi tulevaisuudesta olisi samalla toistaiseksi jotenkuten ratkaistu. Siis: Nuori juristi työskentelee tarpeen ja tilaisuuden mukaan isänsä kauppahuoneessa ja harrastaa sen ohessa historiaa kotitarpeikseen, ymmärtääkseen paremmin tulevaisuutta ja osatakseen sen laatua ja ehtoja arvostella."
"Mitä pentelettä tämä on!" keskeytti Martti Salander lukemisen, turhaan mietiskellen näiden lauseiden tarkoitusta. Mutta sitten luki hän edelleen: "Mihinkä tämä tähtää? kysynet Sinä. Minä selitän sen heti. G:ssä ollessani seurustelin minä muutamain maanmiesteni kanssa, jotka hyvin mielellään keskustelivat kotimaan valtiollisista olosuhteista jaottivat viisaan pohdinnan alaisiksi sieltä saapuneet tiedot. Eräs heistä, joka on kotoisin X:n kanttonista sai vieraakseen kylpemään matkustaneen isänsä. Tämä vietti yhden illan poikansa ja meidän seurassa, kuunnellen keskustelujamme, joihin me tuon vanhan herran itsensäkin pian kiedoimme. Kuullessaan meidän kiivaita ja maltittomia arvostelujamme johtopäätöksineen, että tarvittaisiin vereksiä voimia, uutta lain-laatija polvea, joka vasta voisi vallitsevat epäkohdat poistaa, nauroi vanhus ja arveli, että hänen kokemustensa mukaan ei ole kysymystä niinkään vereksistä voimista, joita sitäpaitsi jo tuon ihmisten keskenkin yleisen kiertokulun kautta lakkaamatta lisää virtailee, kuin päinvastoin ennen saavutetun järkevämmästä ja uuraammasta muovailemisesta. Hän kertoi nyt havainnollisesti, kuinka hän oli kolmannen kerran kokenut, että voimakkaan muutoksen jälkeen niiden miesten pojat, jotka tuon muutoksen olivat aikaan saaneet ja jotka olivat parhaassa miehuuden ijässään, olivat vielä kouluissa ollessaan liittyneet yhteen ja sopineet tahtovansa asiat jotenkin aivan toisin järjestää, jahka siihen tilaisuutta tulisi. Tietämättä mitä tuo ennen kuulumaton järjestys oikeastaan sitten oli oleva, olivat he jälkeenpäin todellakin pitäneet sanansa, ikäänkuin jos Rütlin niityllä olisivat siitä valan vannoneet, ja kaiken aikansa sotkeneet ja häirinneet pyhänä pidettävää lainlaadintaa, kunnes sitten heidän omat jälkeläisensä vannoivat samanlaisen valan ja auttoivat tai ainakin koettivat suurella melulla heitä asemiltaan pois auttaa. Tässä valossa katsottuna, arveli hän, on edistys vain sokeaa kiiruhtamista loppua kohti ja muistuttaa koppakuoriaista, joka juoksee pyöreän pöydänkannen yli ja reunalle saavuttuaan putoaa lattialle tai korkeintaan kiertää reunaa pitkin ympäri, jollei se pidä parempana kääntyä ja palata takaisin, jolloin se vastakkaisella puolella tulee jälleen reunalle. On luonnonlaki, että kaikki elämä tulee sitä nopeammin loppuun eletyksi ja sammuu, kuta väsymättömämmin elämänsuoni pulputtaa. Sen vuoksi, lopetti hän leikillisesti, ei hän voinut pitää juuri tarkoituksenmukaisena keinona elämän jatkamiseen sitä, että joku kansa itsessään ituina kätkeytyvät kehityksen lopputulokset ennen aikaansa kuoliaaksi ahdistaisi sekä samalla itsensäkin murhaisi.
"Jouduimme tästä vanhan herran nuhdesaarnasta kelpolailla hämillemme, mutta otimme sen arvonannolla vastaan; meidän täytyi myöntää siinä olevan totta, sillä olimmehan itsekin jo varhain samanlaista huomanneet, ja me nauroimme hänen leikinlaskulleen.
"Jälestäpäin puhelin minä erään läheisemmän ystäväni kanssa useat kerrat tuosta samaisesta keskusteluaiheesta. Me harkitsimme tuon vanhuksen näkökannalta poliittisia päiväntapauksia, joita kotimaasta kuulimme. Lyhyesti, me päätimme lopulta olla, päinvastoin kuin nuo koulupoika-agitaattorit, näyttelemättä uutta sukupolvea, vaan hiljaisuudessa valmistautua kelvollisiksi kaikkien tapausten varalle aikoina, jolloin voisi käydä tarpeelliseksi olla mukana ja löytää paikka itselleen. Yleensä, päätimme me, on tarpeellista ajatella yleisiä asioita, mutta ei muiden mukana suutaan soittaa.
"Paras isä! Siten on mielipiteeni, joista johtuu edellä esittämäni menettelytapa, sikäli kuin sinä nyt ensinnäkin voit poikaasi siinä muodossa kotona sietää. Veron, jonka jokainen koti on julkiselle elämälle velkaa, maksat sinä toiminnallasi toki yllinkyllin, niin että minä voin vielä hyvän aikaa Sinun esimerkkisi varjossa rauhallisesti itseäni kehitellä!"
Martti laski tuon laajan kirjeen avonaisena pulpetilleen, otti sen jälleen ylös, käänteli lehtiä ja sanoi: "Mitä tämä nyt on? Leikkiäkö hän laskee vai tottako tämä on? Tuo hänen historia juttunsa nimittäin! Ja mikä se vanha herra on pöydällä juoksevine koppakuoriaisineen, johon hän edistystä vertaa? Maltas, kunhan vain — luulenpa melkein, että minä olen toimittanut maailmaan nuoren tieteilijän! Hän tietää minut edistysmieheksi ja ahdistelee minua koppakuoriaisillaan! Se on vain tieteilevää arvostelua ja koko juttu tuosta vanhasta miehestä lopultakin vain keksittyä! Mutta sittenkin, siksi se on liian rehellistä ja vakavaa. Lopultakin, jos hän tahtoo minua liiketoimissa avustaa, on se minulle vain mieleen. Doctor juris sopii hänelle hyvin. Historia-tieteileminen katoaa häneltä piankin poliittisessa elämässä, jahka hän mukaan joutuu. Tulevaisuuden laatu ja ehdot! Yhtä kuin kuunnella ruohon kasvavan! Tahtooko hän paistaa kääreissä olevia munia, pitäen lämpömittaria pannussa? Olkoon, kunhan hän vain tietää jotakin lakitieteestä, niin saa häneltä oppia yhtä ja toista, jota hän ei itse tule ajatelleeksikaan! Tuo hiljaiseksi yksityistieteilijäksi ja kauppiaaksi rupeaminen, joista jälkimmäinen jää riippumaan siitä tuleeko hänestä sellaista vai ei, ei näytä sentään hullummalta, vallankin kun sen voi laittaa mukavalle kannalle! Totta puhuakseni miellyttää tuuma minua yhä enemmän! Mitäs hän tässä vielä kirjoittaa? Hän haluaisi vielä vuoden matkustella, jos se kävisi laatuun. Miksei? Itse halusin myöskin nuorena ollessani oppiakseni matkustella. Myöhemminhän minun kyllä täytyi matkustella, jopa tarpeeksi etäälläkin, mutta olen silti vastoinkäymisten takia tuskin mitään nähnyt ja kun on täytynyt vaimosta ja lapsista huolehtia!"