Vihdoin he saivat loppuun arpomisen, jota he kaikenlaisilla hullunkurisilla ilveillä olivat pitkittäneet. Kumpikin painoi monikertaan mieleensä puolueensa nimen, ja toinen, jolla oli vanha nenäliina, teki siihen vielä suuremmaksi varmuudeksi solmun. Sitten menivät he meluten ja loilottaen näyttämön taa ja hävisivät kuten olivat tulleetkin.
Koko ajan olivat notariukset morsiamineen seisoneet lavan edessä ja äänettöminä katsoneet sinne ylös. Nyt katsahtivat he punastuen toisiinsa, mutta eivät olleet tilaisuudessa ajatuksiaan vaihtamaan. Onneksi oli heillä kiiru asemalle, johon heitä jo hoputettiin. Vanhempainsa seuraamina lähtivät he pukuja vaihdettuaan huomaamatta pois. Molemmat junat olivat lähtövalmiina. Veljekset saivat tilaisuuden kysäistä toisiltaan, kumpi heistä oli mennyt tuosta arpomisjutusta kielittelemään; kumpikin vakuutti, ettei hän ollut siitä halaistua sanaa puhunut. "Jonkun, joka meidät tunsi, on sitten täytynyt meidät silloin huomata!" hoksasivat he yhteisesti ja veivät niin noista ihanista häistä mukanaan sen kiusallisen tietoisuuden, että he saivat juorupuheen esineinä aviosäätyyn astua. Kun ensimäisessä junassa meneväin täytyi nousta vaunuihin ja siskokset Setti ja Netti ensi kerran elämässään erosivat, valtasi heidät surullinen ja kuin jotain aavisteleva mieliala; itkien syleilivät he toisiaan eivätkä nyyhkytyksiltään tahtoneet osata tointuakaan.
Häätarhassa ei tällä välin voinut huomata, että noiden kahden vekkulin ilveilyä olisi ymmärretty ja että sen merkitys olisi ollut tunnettu; se käsitettiin viattoman satiiriseksi hääilveilyksi ja sellaisena sille naurettiin. Ihmeteltiin vain, ketä ne kaksi veitikkaa mahtoivat olla.
Kun saapuvilla oli paljon nuorta naisväkeä, pantiin ravintolansalissa toimeen vielä tanssitkin, ja kun Salanderin ylimääräinen juna puolen yön tienoissa toi Münsterburgista saapuneet vieraat takaisin, jäivät talo ja puutarha vielä kokonaan valaistuina ja täynnä laulua ja soittoa jälelle ihanaan heinäkuun yöhön.
XII
Martti Salander oli poikansa kirjeen kiihdyttämänä uudelleen tullut päätökseen muodostaa hääjuhlallisuudet kansanomaiseksi poliittiseksi juhlaksi, joka pian oli kaikkialla puheenaineena; hän oli tahtonut tämän blaseerattuun viisauteen, kuten hän sitä nimitti, vastata lakoonisesti edistysteolla, niin suureen runsaspuheisuuteen kuin sitä toimeenpantaessa johduttiinkin.
Nyt sattui odottamatta muuan seuraus, jota hän ei ollut osannut ajatella. Paikkakunnalla, jossa juhla oli pidetty, ilmoitti muuan Suuren Neuvoston jäsen kotoisten häiriöiden takia eroavansa kesken toimikauttaan ja hänen sijansa oli täytettävä uudella vaalilla. Katsellessaan sopivaa miestä johtui ihmisten huomio kansanystävään Salanderiin, ja koska hän oli jo kerran kieltäytynyt, lähettivät he pari miestä, joiden tuli taivuttaa häntä noudattamaan kutsumusta. Hämmästyneenä pyysi hän lyhyttä mietintöaikaa, niin hyvin kuin he häntä ahdistelivatkin, sillä hän oli vilpittömästi päättänyt vielä kerran vakavasti harkita, oliko hänen otettava tuo askel sekä erittäinkin punnita sen merkitystä hänen persoonaansa nähden.
Martti ei kuulunut niihin, jotka tahtoivat vapauttaa naissukupuolen eli tehdä sen tasa-arvoiseksi kansalaisen oikeuksiin nähden, ja omalta vaimoltaan, niin suuressa arvossa kuin hän häntä pitikin, ei hän koskaan erikoisesti kysynyt neuvoa tai tiedustellut hänen mieltään yleisissä asioissa. Tässä säilytti hän kantansa. Sitä mieluummin soi hän vaimolleen vaikutusvaltaa niissä asioissa, joissa tämä sitä itsestään halusi, hän kun sentään kutakuinkin usein otti puheeksi asioita, jotka häntä koskivat; tosin nämä hänen puhelunsa aamukahvia juotaessa, ruokapöydässä, makuulle tai kävelemään mentäessä olivat rouvan läsnäollessa enimmästään kuin ääneensä ajattelemista. Marian sopi sitten valita, käydäkö mielensä mukaan käsiksi johonkin seikkaan ja ilmaista hyväksymisensä tai vastustaa sitä, vaiko kokonaan vaieta. Jälkimäisessä tapauksessa otaksui Martti, että asia on hänelle aivan yhdentekevä sekä vaikeni vähitellen itsepuhelustaan. Mutta jos Maria ilmaisi henkilökysymyksistä mielipiteensä joko hyväksyen tai moittien, silloin sopi taasen hänen valita, käyttääkö hyväkseen sitä mikä hänestä näytti viisaalta ja totuudenmukaiselta, tai jättää itsestään riippumaan, mitä mahdollisesta ajatusvirheestä tai epäviisaasta menettelystä seuraisi. Näin hän käytti hyväkseen sitä avunlähdettä, joka kumpuilee kunnon perheenemännän sydämestä, sekä antoi tälle sen kunnian, mikä hänelle tulikin.
Niin lähti hän nytkin mietintöaikaa otettuaan puolisonsa läheisyyteen, ilmoittaen hänelle ensiksi tuon kutsumuksen sekä lisäten jotakin vähäpätöistä. Sitten meni hän pois, mutta tuli ensimäisen tilaisuuden sattuessa takaisin sekä alkoi pitkin askelin kävellä huoneessa edestakaisin, lausuen tällä kertaa koko joukon arveluita.
"Olen tähän saakka ollut monessa mukana", kuului hän yksikantaan puhelevan, "vastaamatta siitä muille kuin omalletunnolleni, ja oikeastaan ilman työskentelyn yhtenäisyyttä. Se tulisi nyt olemaan toisin. En voi astua neuvostoon, jos kerta mielin olla siellä joksikin hyödyksi, äänetönnä penkissä istuakseni sekä äänestettäessä seisomaan noustakseni tai istumaan jäädäkseni. En myöskään voi tyhjänpäiväistä lörpötellä, kun kerta puhumassa olen, vaan minun täytyy ottaa asiat selville ja puhua sen mukaan asiallisesti; siten ainoastaan on rehellistä puhua ja siten parhaiten voi vaikuttaa. Tieto on valtaa! Minä teen sen, hyvä! Sitten tulen minä valiokuntiin ja komissiooneihin, ja kun minä siten sielläkin teen, niin sälyttävät he hartioilleni kertomusten laatimisen ja minä saan kirjoitella puolille öitä kuin kanslisti!"