Tätä hän ei suinkaan tarvitse, huomautti hän vaimolleen, turhanpäisiä, nurinoita varten, vaan säästyäkseen tarpeettomilta kysymyksiltä ja voidakseen itse ottaa selon asiain tilasta.
Näin riittävästi varustettuna, ettei ikäänsä ja valtiolliseen kutsumukseensa nähden kovin vasta-alkajana esiintyisi, kuten hän ajatteli, astui hän neuvoston istuntosaliin, otti valikoimatta ensimäisen parhaan ja vapaana olevan paikan, jättämättä sitä enää ennen istunnon loppua. Tarkoin seurasi hän koko ajan keskusteluja, heittäen tuskin silmäystäkään naapurin hänelle ojentamiin sanomalehtiin. Tosin tämä oli itsestään selvää niinhyvin hänen tekemänsä edustajavalan sanojen mukaan kuin sen pitkän rukouksenkin mukaan, jolla jokainen istunto alettiin ja joka kuului lailliseen työjärjestykseen; mutta vain hyvin harvat, olivatpa sitten uskonnollisia tai ei, ottivat velvollisuutensa ankarasti sanan mukaan. Martti Salander sitävastoin, vaikka hän ei mielipiteiltään ollutkaan kirkollinen, piti itseään yhtäkaikki siihen velvoitettuna, valan ja rukouksen sisältämät määräykset kun olivat paikallaan ja välttämättömät, eikähän liturginen muoto voinut niiden lainvoimaa hävittää.
Vasta istunnon loputtua sai hän tilaisuuden tervehtiä vävypoikiaan, joiden edestakaisin kulkemista hän ei ollut kertaakaan huomannut, vallankin kun he olivat hyvinkin puoli tuntia myöhemmin saliin ilmestyneet. Kiittäen kieltäytyivät nämä noudattamasta hänen kutsuaan tulla taloon, heistä kun toisen oli eräiden neuvottelujen takia tavattava päivällisellä piiritovereitaan ja toisella oli joitakin asioita valvottavana. Mutta sen jälkeen aikoivat he mennä yhdessä asekauppaan ostamaan pari uutta kivääriä maaliinammuntaa varten, sillä he olivat jo jonkun aikaa olleet jäseninä ampumaseuroissa.
Martti Salander meni siis yksinään kotiin. Vaikkei hän ollut kättäänkään liikauttanut eikä sanaakaan puhunut, oli hänellä siinä ajatuksiinsa vaipuneena edelleen astellessaan mielessään tyytyväisyydentunto kuin ainakin sillä, joka on työskennellyt koko pitkän aamupuhteen. Ainoastaan tuo keskeytymätön tarkkaavaisuus, jolla hän viiden tunnin kuluessa oli keskusteluja seurannut, antoi hänelle tuon tietoisuuden suoritetusta työstä. Hän ei olisi osannut ajatella, että sellainen ero voisi olla läsnäolon ja läsnäolon välillä ja miettiessään, kuinka hänkin pian saisi jotakin huolellisesti esittää, tunsi hän voimakasta vetoa myöhästyneen päivällisen kimppuun.
Maria rouva, joka oli tuntenut hänet siitä tavasta, millä hän ovikelloa nykäisi, tuli eteiseen häntä vastaan ja ilmoitti heillä olevan omituisen vieraan, hänen edeltäjänsä Suuressa Neuvostossa, jonka paikalle hän tänään oli astunut. Mies näytti, arveli Maria, olevan huonoissa olosuhteissa eikä nähtävästikään panisi päivälliselle pidätystä pahakseen; mutta hän ei ollut tahtonut häntä pyytää ennenkuin Salander oli hänet nähnyt.
"Mitä hän sitten tahtoo?" kysyi tämä. "Minä olen tavannut hänet silloin tällöin ja muistelen hänen olevan kunnollisen ja älykkään näköisen miehen. Mutta minä en voi kuvitella mitä hän tahtoo."
"Hän sanoo kuulleensa sinusta paljon sekä samoin noista kuuluisista häistä. Sanoo iloitsevansa että on saanut jättää paikkansa sellaiselle seuraajalle ja tuntevansa sen johdosta mielensä keveäksi sekä tulleensa sitä sanomaan ynnä toivottamaan onnea vaalin johdosta."
"Mies polonen! Käske vain laittaa hänelle tila pöytään, sitäpaitsi jäivät vävyherrat tulematta!"
Kun Salander astui huoneeseen, tunsi hän tuskin miestä, joka vaatimattomasti istui tuolilla ikkunan luona, nousi siitä seisoalleen ja epävarmoin sanoin tervehti häntä sekä toi esiin onnittelunsa. Hän sanoi tahtoneensa valtionkassasta nostaa päivärahansa, mutta ei valitettavasti saaneensa mitään, vaan vieläpä täytyneensä päälle päätteeksi sakkoja maksaa, kun oli istunnoista poissa ollut. Niin oli hänen päähänsä sitten pistänyt käydä ainakin arvoisan seuraajansa luona vieraisilla, ettei matka olisi vallan turhaan mennyt.
"Mutta herra Kleinpeter", vastasi Martti Salander nauraen, "minun nähdäkseni tässä ei ole suuria syitä onnentoivotuksiin, kun siinä vielä rahaakin menettää! Oletteko syönyt jo päivällistä vai saanko ehkä pyytää teitä soppaamme maistamaan?"