He katselivat ympäri huonetta, etsien rahakirstua, että minne se oli joutunutkaan. Isä oli aivan äskettäin raahannut sen toiseen nurkkaan ja ruuvannut kiinni lattiaan, jonka alla sillä kohtaa kulki tukeva hirsi. Kirstu oli juuri tällä haavaa auki: rautainen kansi oli selällään, yhdessä osastossa oli pinkkoihin laskettuja metallirahoja ynnä setelipaketti sekä niiden päällä paperi, johon rahojen lukumäärä oli merkitty. Vanhempi poika astui empimättä avonaiselle kassalle ja tarttui paperiin, huudahtaen: "Tässä on enemmän kuin hetken tarve vaatii! Neljäs osakin riittää ja myöhemmin keksitään kyllä keinoja!"
Samalla rupesi hän tarttumaan setelipinkkaan. Mutta neuvosherra syöksyi väliin ja tarttui hänen käteensä; toinen poika ehätti veljeään auttamaan ja niin tuo vanheneva mies, sydämessään kuolemanahdistus, riuhtoili poikainsa kanssa, jotka eivät kammoneet tyrkkiä häntä edestakaisin pitkin lattiaa.
Vihdoin hänen kuitenkin onnistui painaa kiinni ja sulkea tuo raskas kansi, jonka jälkeen nuo rosvomaiset pojat hiukan peräytyivät, mutta eivät näyttäneet silti aikovan yrityksestään luopua. Tätä hetkeä käytti hän vetääkseen toisen avaimista pois.
"Jollette paikalla mene ulos ja jos täällä vielä silmiänne näytätte", sanoi hän heille vapisevalla, mutta sentään hillityllä äänellä, "niin käsken minä maajääkärini ottaa teidät kiinni ja viedä käsiraudoissa Münsterburgiin! Hän voi olla tässä minä hetkenä hyvänsä!"
Tuon heikon miehen osoittama odottamaton tarmo, miehen, joka kamppaili viimeisestä omaisuudestaan, kunniallisesta nimestä, säikäytti noita kaltoin kasvaneita poikia ja he poistuivat yhtä kalpeina kuin isäkin oli ollut.
Vavisten ja läähättäen istui piiripäällikkö rautaisella kirstulla ja pyyhki hikeä otsaltaan. Sekaisin ajatuksin katseli hän lukkorakennusta tuossa vanhassa perintökalussaan. Viimein jonkun verran toinnuttuaan nousi hän väsynein jäsenin, avasi uudelleen kassan ja otti verorahat laittaakseen ne pakettiin. Hän haki tarvittavan paperin, nuoraa ja sinettilakkaa, kääri ja sitoi kaikki kaksin ja kolmin kerroin ja suurimmassa kiireessä sekä sytytti lopuksi kynttilän ja sinetöitsi paketin kolmesta tai neljästä kohti, katsellen joka kerta ähkyen sinettiä, ennenkuin painoi sen lakkaan.
Sitten kirjoitti hän asiaan kuuluvan lyhyen kertomuksen, jonka hän pani erityiseen kuoreen ja varusti osoitteella sekä lähetti sisään astuvan vahtimestarin viemään molempia kappaleita postiin, teroittaen hänelle, ettei hän pysähtyisi missään ja pitäisi huolta siitä että rahat ynnä kirje lähtisivät ensi tilassa. Myöskin piti hänen muistaa kuitti tuoda. Hän katsoi ikkunasta miehen jälkeen ja aivan oikein näkikin, kuinka rouva yritti häntä pihalla pysähdyttää, nähdäkseen mitä hän kuljetti, mutta kuinka vahtimestari muitta mutkitta jätti hänet siihen seisomaan.
Tämän jälkeen kirjoitti hän kaksi laajanpuoleista kirjettä, toisen Suuren Neuvoston presidentille ja toisen hallitukselle, ilmoittaen luopuvansa toimistaan neuvoston jäsenenä ja piiripäällikkönä. Sillä hän tiesi, että nyt oli kaikki lopussa, joskaan hän ei tiennyt mikä hänen kohtalokseen oli lopulta tuleva.
Tyhjän rautakirstun jätti hän auki. Rouva tuli hiipien ja kurkisti sisään; mutta hänestä tuntui sieltä tyhjästä kirstusta puhaltavan kylmä viima, niin että hän veti heti nenänsä takaisin ja kysyi piiripäälliköltä, mitä se merkitsi. Mitään selitystä antamatta kääntyi tämä maajääkäriin, joka oli tullut sisään. Piiripäällikkö oli hänelle illalla ilmoittanut, että hänen oli poliisiasioissa mentävä muutamalle asialle pääkaupunkiin sekä valmistanut sitä varten asiakirjat. Ne antoi hän nyt tälle sekä samalla molemmat virkaerokirjeet, joista hän käski tämän täsmällisesti pitämään huolta.
Niin oli hän nyt talonsa toimittanut eikä omistanut enää muuta kuin tallessa olevan virkatakuunsa, pari arvopaperia, jotka hänen erotessaan tulivat vapaiksi ja olivat kai sen jälkeen jo hävinneetkin.