"Kun kerran pistin teitä veitsellä kengänanturaan", sanoi hän, "en ajatellut, että tulisin vielä kerran näin istumaan teitä vastapäätä!"
"Se oli sangen rakastettava pisto; sillä se on alkusyy meidän hyvään ystävyyteemme ja sitä ilman en minä varmaankaan olisi milloinkaan tullut vuokralaiseksenne", vastasi Brandolf, "sillä minä tulin teitä siitä rankaisemaan."
"Olettepa todella keränneet hiiliä pääni ympäri", sanoi paronitar, "te, joka nähtävästi olette pelastanut elämäni! Mutta te joudutte vielä pelastetunkin elämäni tähden kärsimään. Olen huomannut, etten voi tulla toimeen tähänastisella itsenäisellä tavalla ja olen sentähden aikonut päästä jonnekin taloudenhoitajaksi tai johonkin muuhun samanlaiseen toimeen. Olen hoitajattaren ja talonmiehen vaimon avulla ottanut niin tarkkaan kuin mahdollista selvän menojen suuruudesta, ja maksaakseni niistä syntyvän laskun sekä hankkiakseni tarpeelliset varat lähintä tulevaisuutta varten olen päättänyt myödä huonekalustoni, kaikki mitä minulla on jälellä, niin pian kuin vaan olen täydellisesti entiselläni. Sentähden täytyy minun pyytää teitä luopumaan nykyisestä asunnostanne samalla kun toivon, ettette pyynnöstäni pahastu. Mutta sitä ette varmaankaan tee, sillä te olette ensimäinen kunnon mies, joka tielleni on sattunut, ja minä suren sitä, että niin pian teidät menetän!"
"Se menetys ei ole teille niin helposti onnistuva!" huudahti Brandolf temmaten hänen kätensä ja pitäen sitä omassaan. "Sillä teidän päätöksenne sopii mainiosti yhteen sen suunnitelman kanssa, jonka olen teitä varten laatinut! Luuletteko, että noin ilman muuta sallimme teidän jäädä turvattomaan yksinäisyyteenne?"
"Ah, Jumalani", sanoi paronitar ja alkoi itkeä, "en ole tottunut noin ystävällisiin sanoihin, ne murtavat sydämeni!"
"Ei, ne tekevät teidät terveeksi!" jatkoi Brandolf, "kuunnelkaa nyt ystävällisesti minua! Isäni elää vanhana leskimiehenä tiloillaan ja hänen täytyy vielä jonkun aikaa odotella minua kotia. Meidän hoitajattaremme on puoli vuotta sitten kuollut ja isäni kaipaa tiloilleen naisellista silmälläpitäjää. Suostukaa sentähden lähtemään hänen luoksensa, niin pian kuin olette täysissä voimissanne, ja käyttäkää tätä tilaisuutta niin kauvan kuin se teitä huvittaa tai kunnes teille ilmenee joku toivotumpi tilaisuus! Että te olisitte meille hyödyksi, siitä olen vakuutettu; sillä pidän sitä kieltäytymisen taitoa, jota olette täällä harjottanut, vain pohjaltaan terveen taloudellisen vaiston sairaana ilmenemismuotona, ja minä tiedän, että te pitäisitte palvelusväestänne hyvän huolen. Enkö olekin oikeassa?"
Hänen kätensä vapisi, kun hän hiljaa sanoi: "Tuntuu todella hyvältä kuulla teidän puhuvan tuolla tavalla, eikä minun, jumalankiitos, tarvitse kieltäytyä!"
Näin puhuessaan katsoi hän Brandolfiin, silmissä sydämellisen kiitollisuuden ilme, niin että jälkimäisen rinta paisui tästä uudesta rakastettavasta näystä.
"On siis päätetty, että tulette?" kysyi Brandolf nopeasti ja toinen vastasi: "Minulla ei ole voimia torjua luotani teidän tarjoustanne, mutta teidän täytyy kuitenkin sitä ennen kuulla, kuka olen ja mistä olen peräisin."
"Huomenna pakinoimme enemmän, eihän asialla ole kiire", huudahti Brandolf huolenpitonsa innossa, kun hän huomasi, että paronitar oli liikutettu ja väsynyt, ja nousi päättävästi seisaalleen, huolimatta siitä, että hän varsin vastenmielisesti luopui paronittaren kädestä.