Kuin uneksien tarttuivat he sarviinsa ja sitten häntiinsä, joista tunsivat olevansa kahlitut; ja he tähysivät uudelleen ylös petetyn sisaren ja puolison lumottuun kuvaan; mutta heidän huono omatuntonsa ei sallinut heidän avata suutaan, ja ennen kuin he ehtivät enempää aprikoida, antoi Jochel jo vetää köydestä, niin että heidän täytyi taasen jatkaa takaperoista kulkuansa. Joukkue kulki talon ympäri, jonka takabalkongilla kaupungin soittokunta sitä tervehti. Sitten samosi se taasen puutarhaan ja kulki uudelleen herrasväen ohi. Taaskin annettiin noiden kolmen julmurin seistä hetken morsiamen edessä ja sitten saivat he kompuroida eteenpäin melun ja ilon käydessä yhä äänekkäämmäksi ja huumaavammaksi. Mutta Brandolf antoi viittauksen, ja kolmannen kerran uudistettiin näytös. Paholais-parat huomasivat, että heitä uudelleen tahdottiin viedä esiin ja he koettivat puolestaan väkivallalla riuhtaista itsensä irti. Sillä rappiotilastaan huolimatta tunsivat he entisten aikain ylpeydellä joutuneensa petoksen ja pilkan uhriksi. Mutta köyden lahjomaton kestävyys piti heidät kahleissa ja he seisoivat uudelleen morsiamen edessä ja tähyilivät uudelleen ylös häneen. He kiristivät hampaitaan ja puristivat käsiään nyrkkiin. Silloin heitti Brandolf heille muutamia luisdoreja kullekin paperiin käärittynä, ja salaman nopeudella heittäytyivät he niiden yli kuin kolme apinaa, joille heitetään makeisia. Heistä näytti kuitenkin todennäköiseltä, ettei heitä tunnettu.
Brandolf viittasi taaskin kädellään, Jochel tarttui köyteen ja ystävykset katosivat vihdoinkin. Mutta heitä ei päästetty vieläkään vapaiksi eikä viety muun kansan sekaan, joka uudelleen lähti kemuihin ja tansseihin, vaan ohjasi Jochel heidät ja tynnyrintekijät syrjäiseen ravintolapaikkaan kestitäkseen siellä erittäin tätä pirunväkeä. Nyt täytyi sarvipäiden kulkea edellä ja soitella ja tynnyrintekijät tulivat jälessä pitäen kiinni köydestä. Sillä välin alkoi hämärtää ja kun tämä ihmeellinen seurue vihdoin saapui anniskelupaikkaan, nähtiin herraskartanon seutuvilla kauniin ilotulituksen kohoavan ilmaan. Pirut päästettiin nyt vasta vapaiksi, mutta voimakkaat nuorukaiset ympäröivät heidät samassa ja Jochel pysyi alituisesti heidän rinnallaan, niin etteivät he saaneet pienintäkään tilaisuutta vaihtaa sanaakaan keskenään. Kuitenkin antautuivat he, sisäisen alennuksensa unohtaen, syömään ja juomaan siitä runsaasta pöydästä, joka heille oli katettu, ja sitä jatkettiin, kunnes joku avasi ikkunan ja viittasi herraskartanoon päin, jonka kaikki ikkunat loistivat valosta, sillä aikaa kun komea tanssimusiikki hiljaisessa yöilmassa kajahti selvästi vaikka hillittynä yli seudun.
Talon yläpuolella paloivat kauniit tähdet, mikä kuitenkaan ei voinut piruja vähintäkään liikuttaa; sillä jos heillä olisi ollut tunnetta sellaista kohtaan, eivät he nyt olisi täällä olleet. Ainoastaan viulujen hento ja ylhäinen ääni haavotti heidän sydämiään, se kun muistutti heitä paremmista ajoista ja heidän sitä kuullessaan täytyi ajatella sisarta ja puolisoa, joka nyt leijui tanssissa.
Tätä sisäistä tuskaansa vaimentaakseen antautuivat he hillittömästi nauttimaan väkijuomia, joita Jochel heille anteliaasti tarjoili. Kun hän piti heitä kyllin juopuneina alkoi hän heitä ärsyttää ja kiihottaa vihaan; toiset seurasivat hänen esimerkkiään ja repivät piruja hännästä, ja siten syntyivät yleiset pieksäjäiset ja tappelu.
Tällä hetkellä ilmestyi kaksi santarmia, jotka olivat talossa tätä odottamassa, ja ennenkuin neljännestunti oli kulunut, istui kolme maankiertäjää sidottuna kuormavankkureissa ja kaksi tuntia myöhemmin piirin pääkaupungin vankitornin pimeydessä. Heidän ei kuitenkaan käynyt aivan huonosti. Päinvastoin kutsuttiin heidät aamulla esiin ja heiltä kysyttiin, tahtoivatko he päällysvaatteilla ja liinaisilla, matkarahalla ja tarpeellisilla papereilla varustettuina, poliisin silmänpidon alaisina muuttaa Uuteen Maailmaan, ja kolme päivää myöhemmin matkustivat he jo, poliisipalvelijan, jolla oli mukanaan rahat ja passit, saattamana merisatamaan. Poliisipalvelija jätti heidät vasta sillä hetkellä, kun laiva nosti ankkurinsa.
Hedvig sai kuulla koko tapahtuman eräänä päivänä, kun hän, vuoden vanhaa poikaa sylissään kantaen, lausui pelkonsa siitä, että hänen poikansa joskus voisi joutua pahojen enojensa käsiin tai inhottavan Schwendtnerin tuttavuuteen. Vasta nyt kertoi hänen miehensä sen pilan, jonka hän oli näiden enojen kustannuksella itselleen suonut. Kauhistuneena katseli Hedvig häneen, painaen lapsensa, ikäänkuin suojaan tuntemattomia vaaroja vastaan, rintaansa vasten; mutta Brandolf lohdutti häntä ja sai hänet levolliseksi ilmottamalla saaneensa tietää, että nuo kolme maankiertäjää olivat Amerikkaan tultuaan kuin muuttuneina heti eronneet toisistaan. Niin, tämä ero oli sitten saanut aikaan mitä ihmeellisimpiä seurauksia; jokainen noista kolmesta ystävyksestä oli Amerikan kirjavassa ihmispyörteessä päässyt varmalle pohjalle ja saavuttanut oman vaatimattoman asemansa. Eräs heistä oli hiljainen oluenkaupustelija Newyorkin läheisyydessä, toinen oli koulunpitäjänä Texasissa ja kolmas saarnamiehenä pienessä uskonnollisessa laitoksessa.
Brandolfin isä eli kahdeksankymmenen kahdeksan vuoden ikään ja vakuutti, että hän sai siitä kiittää yksinomaan sitä elämäniloa, joka säteili hänen rouva miniänsä hiljaisesta ja terveestä olennosta. Niin erilainen voi olla sen maaperän kiitollisuus, johon ihmissielu istutetaan.
Eugenia.
Vaimon ei pidä miehen asetta kantaman, eikä myös miehen pukeman yllensä vaimon vaatteita; sillä jokainen kuin sen tekee, on Herralle sinun Jumalalles kauhistus.
5. Moos. Kirj. 22, 5.