Mutta kun Aquilinus vaati häntä puhumaan, muisti hän tämän rakkauden ja luottaen siihen keksi hän pakotien. Hiljaisella ja nöyrällä äänellä vakuutti hän olevansa syytön ja sanoi tahtovansa näyttää sen konsulille toteen, jos hän saisi puhua kahdenkesken hänen kanssaan. Hänen äänensä sointu liikutti Aquilinusta, ilman että tämä tiesi minkä tähden, ja hän suostui puhumaan kahdenkesken syytetyn kanssa. Hän antoi viedä hänet talonsa sisimäisiin huoneisiin ja meni sinne hänen kanssaan. Nyt loi Eugenia silmänsä häneen, heitti päähineen niskaan ja sanoi: "Minä olen Eugenia, jota kerran olet pyytänyt vaimoksesi!"

Heti tunsi Aquilinus hänet ja oli vakuutettu hänen sanojensa totuudesta; mutta samassa hänessä heräsi voimakas suuttumus ja mustasukkaisuus, kun hän tapasi kadonneen lemmittynsä naisena, joka koko ajan oli elellyt salaa seitsemänkymmenen munkin parissa. Hän teki sentähden itselleen väkivaltaa ja uskotteli Eugenialle, samalla kun hän häntä tutkien tarkasteli, ettei hän lainkaan uskonut hänen sanojaan, ja puhui: "Sinä olet todella kevytmielisen neitsyen näköinen. Mutta se ei minua liikuta; olen vaan halukas tietämään, mitä olet leskelle tehnyt."

Eugenia kertoi vavisten ja arkaillen koko tapahtuman, ja Aquilinus huomasi kertomuksen koko laadusta syytöksen valheellisuuden ja kehnouden, mutta vastasi kylmäverisyyttä teeskennellen: "Ja millä tavalla olet sinä sitten, jos olet Eugenia, tullut munkiksi, missä tarkotuksessa ja kuinka on se ollut mahdollista?"

Hänen näin puhuessaan punastui Eugenia ja loi silmänsä hämmentyneenä maahan; kuitenkaan ei hänestä tuntunut vastenmieliseltä olla täällä ja taas pitkästä ajasta puhua vanhalle hyvälle tuttavalleen itsestään ja elämästään; sentähden ei hän vitkastellutkaan, vaan kertoi yksinkertaisin sanoin kaiken mitä hänelle sitten hänen katoamisensa oli tapahtunut, mutta Hyazintheistä ei hän ihmeellistä kyllä puhunut sanaakaan. Kertomus miellytti Aquilinusta ja hänelle kävi hetki hetkeltä vaikeammaksi salata jälleen löydetyltä kaunottarelta mieltymystään. Kuitenkin hillitsi hän itsensä ja päätti vastaisen kohtelunsa varalle ottaa selvää, oliko hänellä myöskin mitä siveyteen ja tapojen puhtauteen tulee entinen Eugenia edessään.

Hän sanoi sentähden: "Kaikki tuo on hyvin kerrottua tarua, kuitenkaan en pidä sitä tyttöä, joka sinä nyt sanot olevasi, omituisuudestaan huolimatta, mahdollisena tuollaisiin sopimattomiin seikkailuihin; ainakin olisi todellinen Eugenia pitänyt edullisempana ruveta nunnaksi. Sillä miksi hyödyksi tai hurskaudeksi voi taivaan nimessä munkkikaapu ja elämä seitsemänkymmenen munkin parissa olla oppineimmallekaan ja hurskaimmallekaan naiselle? Sentähden pidän sinua yhä edelleen parrattomana miehen lurjuksena, johon en lainkaan usko. Sitäpaitsi on mainitsemani Eugenia selitetty jumalaiseksi ja tähdissä asuvaksi, hänen kuvansa seisoo pyhitettynä temppelissä, ja sinun käy huonosti, jos edelleen pysyt kiinni synnillisessä väitteessäsi."

"Tuota kuvaa on eräs mies viime yönä suudellut!" vastasi Eugenia hiljaisella äänellä ja katsoi merkitsevästi hämmästyneeseen Aquilinukseen, joka puolestaan tuijotti häneen kuin johonkin yliluonnollisilla ominaisuuksilla varustettuun. "Kuinka voi sama mies kiduttaa henkilöä, jonka mukaan kuva on tehty?"

Mutta Aquilinus voitti hämmennyksensä, oli kuin hän ei olisi noita sanoja kuullut, ja jatkoi kylmästi ja ankarasti: "Lyhyesti sanoen, kristittyjen munkkipoloisten tähden, jotka minusta näyttävät viattomilta, en voi enkä tahdo uskoa, että sinä olet nainen! Valmistau tuomittavaksi, sillä sinun selityksesi eivät ole minua tyydyttäneet!"

Silloin huudahti Eugenia: "Siispä auttakoon minua Jumala!" ja repäisi munkkipukunsa kahtia, kalpeana kuin valkea ruusu ja lyyhistyen kokoon häpeästä ja epätoivosta. Mutta Aquilinus otti hänet käsivarsillensa, painoi hänet rintaansa vasten, kääri vaippaansa ja kyyneleet putoilivat hänen silmistään tytön kauniille päälle. Aquilinus huomasi hyvin, että Eugenia edelleen oli kunniallinen nainen. Hän kantoi hänet lähimpään huoneeseen, missä oli rikkaasti varustettu vierasvuode, laski hänet siihen hellävaroin ja peitti hänet purppuraisella peitolla poskiin saakka. Sitten suuteli hän häntä suulle kolme tai neljä kertaa, lähti ulos ja sulki oven jälessään. Sen jälkeen otti hän käteensä vielä lämpimän munkinkaapun, joka makasi lattialla, ja lähti taasen ulos valtavan kansanjoukon luo sekä puhui sille: "On tapahtunut ihme. Te munkit olette viattomia ja voitte palata takaisin luostariinne. Teidän abottinne oli paha henki, joka tahtoi teitä turmella ja vietellä. Ottakaa tämä hänen kaapunsa ja ripustakaa se johonkin muistoksi hänestä; sillä muutettuaan minun silmieni edessä ihmeellisellä tavalla muotoaan, raukesi hän tyhjiin ja katosi näkymättömiin! Mutta tämä nainen, joka käytti hyväkseen tätä pahaa henkeä teitä turmellakseen, on epäluulonalainen noituudesta ja on heitettävä vankeuteen. Menkää nyt kotia näine hyvinenne ja olkaa tyytyväiset!"

Kaikki hämmästyivät tätä puhetta ja katselivat peloissaan pahan hengen kaapua. Leski puolestaan kalpeni ja peitti kasvonsa sekä paljasti siten huonon omantuntonsa. Kunnon munkit iloitsivat voitostaan ja lähtivät matkaan tyhjän kaapunsa kanssa aavistamatta, minkä suloisen olennon se oli sisäänsä kätkenyt. Leski vietiin vankeuteen; Aquilinus kutsui uskollisimmat palvelijansa tykönsä sekä lähti heidän kanssaan kiertelemään kaupungin kauppiasten luona ostaen kantamuksen kallisarvoisia naisten vaatteita. Ne toimitti orja niin nopeasti ja salaa kuin suinkin taloon.

Hiljaa astui konsuli siihen huoneeseen, missä Eugenia oli, istuutui hänen vuoteensa reunalle ja näki, että hän nukkui aivan tyynenä niinkuin ainakin joku joka lepää vaikeiden ponnistusten jälkeen. Hänen täytyi hymyillä Eugenian mustalle leikatulle munkinpäälle ja siveli keveällä kädellä hänen lyhyttä paksua tukkaansa. Silloin tämä heräsi ja avasi silmänsä.