NEITSY. Kyll' on totta. Kerran kävelemässä ollessani tapasin vaimon siitä joukosta. Olin kärkäs oppia tuntemaan mustalaiset paremmin, ja kun heidän oli huomenna lähteminen pois, niin tein hänen kanssansa välipuheen, että hän laittaisi minulle saattajan Kissankivelle, minua johtamaan heidän leiriinsä.
URHONEN (itsekseen). Voi, kun nuo nais-ihmiset ovat sukkelat valehtelemaan!
HUKKANEN. Kuinka te tämän parran-ajajan kanssa satuitte yhteen?
NEITSY. Minä tapasin hänet siellä ja luulin ensimältä hänen olevan saattajani, sillä hän tiesi tunnussanat: hän näytti olevan hyvin tuttava joukon kanssa.
HUKKANEN. Sala-tavaran kulettelijoidenko kanssa.
URHONEN. Minä? Hyvin tuttava? Minä en ole tuttava minkään kanssa koko maailmassa, sitä vähemmin jollekulle joukolle.
NEITSY. Kuinka? Ettekö sanoneet minulle joukon olevan hyvin likellä, ja että se on hyvin suuri ja hyvästi varustettu?
HUKKANEN. Hirmuista!
URHONEN. Kylläpä niin sanoin; vaan minä luulin tahtonne olevan karkoittaa pois kosioveljeni, ja siitä syystä tahdoin auttaa teitä, ymmärrättehän. Nyt kyllä näen, mitenkä seikka on. Te olette vietelleet minua paulaan, päästäksenne itse vapaaksi, Vaan ei siitä synny mitään. Kaikki tahdon tunnustaa. Niin — niin, minä olen astunut vääriä teitä; vaan syypää en ole; se on hän, joka on vietellyt ja pettänyt minua.
HUKKANEN. Hm! Sala-kauppa komppaniassa! Ei tässä auta mikään, totuus esiin!