Entiset. Wilho. Hilma. (Hänen vaatteensa ja hiuksensa ovat vähäisen hajallaan.)
ANNI. Jumalalle kiitos! tuossa on neiti!
(Hän juoksee Hilmaa vastaan ja panee hänet tuoliin.)
HUKKANEN. Mitä nyt?
NEITSY. Rakas Hilma! Jumalan nimessä, sano mitä on tapahtunut?
HILMA. Hyvä täti! Oletko täällä? — Mitä on tapahtunut! — Sitä tuskin itsekään tiedän! — Pari rosvoa ryöpsähti kammariini, köyttivät minun käteni, tukkesivat suuni, kulettivat minut pois puutarhan kautta, hyppäsivät hevosiensa selkään — ja lensivät siten pois minun kanssani. Toisen rosvon hevonen pelästyi; me seisatuimme, ja minä sain hetken vapautta; minä tempasin vaatteen pois suustani ja huusin apua. Kohta tuli kaksi kasakkaa; nyt syntyi tappelu, rosvot olivat voitolla, siksikuin herra Wilho tuli minua pelastamaan.
WILHO. Taannoin kun läksin Juliaa tänne kutsumaan, kuulin metsässä rätinän. Minä hyppäsin hevosen selkään ja riensin sinne. Rosvot minun nähtyänsä säikähtyivät ja vähän vielä tapeltuansa heittivät meidät ja läksivät pakoon metsään.
HUKKANEN (istuiksen tuolille keskellä teateria). Täm' on kovin paljoa yht'aikaa! (Itkusuulla.) Hyvä Jumala! kuinka tälläinen päivä on sopiva nimismiehen elämään.
WILHO. Nimismieskään ei voi olla vapaa onnen vaiheista.
NEITSY (Wilholle). Jalomielinen Lovel, kuinka minä voin kiittää teitä?