Ruhtinas. Entä kreivi? Hän on tunnettu ei antavan kahdesti sanoa mitäkään itsellensä.
Marinelli. Miten milloinki sattuu, epäilemättä… Kenpä voi häntä siitä moittia?… Hän vastasi, tänä päivänä hänellä olevan jotaki vielä toki tärkeämpätä tehtävää, kuin minun kanssani kauloansa katkaista. Ja sitte määräsi hän yhtymys-päivän viikolle jälkeen häiden.
Ruhtinas. Emilia Galotin kanssa! Se ajatus tekee minun hulluksi!… Sitten heititte asian sillensä ja menitte tiehenne: ja tulette ja kehutte, uskaltaneenne henkenne minun edestäni; uhranneenne itsenne minulle…
Marinelli. Mutta mitä tahdotte sitten, armollinen herra, jota minun vielä olisi pitänyt tehdä?
Ruhtinas. Vielä tehdä?… Ikään kuin hän olisi jotaki tehnyt!
Marinelli. Ja antakaapas kuulla, armollinen herra, mitä itse olette toimittaneet edestänne… Te onnistuitte saada häntä puhutella kirkossa. Mitä väli-puhetta olette keskenänne pitäneet?
Ruhtinas (pilkaten). Uteliaisuutenne mieliksi!… Jota minun nyt täytynee tyydyttää… Ah, kaikki kävi toivoni jälkeen… Nyt ette tarvitse enään vaivata itseänne, liian avulias ystäväni! Hän tuli enemmän kuin puoli-väliin toivoani vastaan. Enkä olisi tarvinnut, kuin kohdastaan ottaa hänen mukaani. (Kylmästi ja käskein.) Nyt tiedätte, mitä tahdoitte; … ja saatte mennä!
Marinelli. Ja saatte mennä!… Jaa, jaa; se se on aina virren loppu! ja samoitte, jos niinkin olisi, että mä vielä tahtoisin koetella mahdotointa… Mahdotointa, sanoin minä?… Niin mahdotointa tuo nyt kyllä ei olisi; mutta uskaliasta… Jos morsian kerran olisi vastassamme, niin takaan, häistä ei tulevan mitäkään…
Ruhtinas. Hoo! mitä kaikkia se mies lupaa toimittaa! Nyt minun pitäisi vaan vielä antaman hänelle osa-kunta hovi-vartioitani, ja hän sen kanssa asettuisi maantien varrelle väijymään, ja karkaisi itse viisikymmentenä vaunuin päälle, ja tempaisi sieltä naisen, jonka hän voittoriemussa toisi minulle…
Marinelli. On semmoista ennenkin tapahtunut, että tyttö on viety väkisen, vaikka se ei ole näyttänyt väkisen-viemiseltä.